Kukkona tunkiolla tai tukkina aallokossa

Cascaisin keskustan rannassa on (taustalla näkyvä) erittäin surullinen hiekkakaistale, mutta vähän edempänä sijaitseva pitkä hiekkaranta on kuulemma tosi suosittu lämpimillä ilmoilla

Puhuttiin Annan, Marlenen ja Lauran kanssa jokin aika sitten, että voitaisiin mennä käymään manner-Euroopan läntisimmässä kohdassa Capo da Rocassa. Se sijaitsee Cascaisin kaupungissa parikymmentä kilometriä länteen Sintrasta, jossa käytiin eilen. Päätettiinkin eilen illalla, että voitaisiin mennä sinne tänään. Anna oli lukenut saksalaisesta turistioppaasta, että Cascaisista voi pelkkää panttia vastaan eli ilmaiseksi lainata pyörän ja rullailla sillä menemään. Ei selvitelty asiaa sen tarkemmin, mutta mun hämmästykseksi rautatieaseman läheltä löytyi kuin löytyikin pyörälava, josta olisi saanut napata pyörän mukaansa. Ainoa ongelma oli, että kun kahden aikaan päivällä oltiin siellä, jäljellä oli enää pari pyörää ja meitä oli viisi. (Mukana oli Lauran poikaystäväkin)

Boca do Inferno meren puolelta

Boca do Inferno toiselta puolen, täynnä vettä vai lunta?

Viidentoista kilometrin päähän Cabo da Rocaan olisi päässyt bussillakin, mutta päätettiin, että mieluummin kävellään ympäriinsä, tutustutaan Cascaisiin ja tehdään pyöräretki joskus muulloin. Lissabonissa (tai ainakaan sen keskustan lähellä) ei käytännössä voi pyöräillä mäkien, kapeiden katujen ja välillä hulluhkon liikenteen takia. Pari urheaa pyöräilijää oon keskusta-alueella kuitenkin nähnyt tänä aikana. En tiedä onko Cabo da Roca hirveästi erilainen kallioisesta alueesta, jolla tänään oltiin, mutta pyöräily ja piknik siellä kuulostais hyvältä. Ja onhan se nyt jokaisen Portugalissa käyvän turistin perusvelvollisuus ottaa tärähtänyt ja vähän vino kuva kyltistä, jossa sanotaan, että tämä on manner-Euroopan läntisin kohta. Koko Euroopan läntisin kohta on luonnollisesti Azoreilla.

En tiedä miten korkea tuo kallio on, mutta olisko vaikka parisenkymmentä metriä (insinöörisieluisempi voi laskeskella valokuvassa kallion päällä olevan tyypin perusteella). Aika korkealla tyrskeet pärskii.

 Cascaisissa käveltiin Boca do Infernolle eli alemmassa aaltokuvassa olevalle kalliolle. Paikan nimi tarkoittaa helvetin suuta alaoikealla näkyvän aukon takia. Aukon läpi aallot tyrskyää kallion keskellä olevaan avaraan onkaloon ja aaltojen isku on niin voimakas, että vesi näyttää kokonaan valkoiselta. Oli mahtavaa käydä taas merenrannalla ja kuunnella aaltojen tyrskintää kallioita vasten. Aallot ei olleet mitenkään erityisen suuria tänään, mutta kuten videosta näkyy, paljon isompia kuin mihin Suomessa on yleensä totuttu. Tuo nimenomainen kohta meressä on myös ilmeisesti vähän villimpi kuin jokin missä esimerkiksi yleensä surffataan.

Cascaisissa oli myös ihan keskustan vieressä taikametsää muistuttava puistoalue Parque Marechal Carmona. Lisää luontoterapiaa! Voisin viettää siellä vaikka kokonaisen päivän ihan vain tunnelman ja luonnon takia. Oleskelua varten alueella onkin erilaisia pöytiä, tuoleja ja kivipenkkejä, joilla itsekin syötiin evästä. Satuttiin valitsemaan paikka, jossa pyöri kukkoja ja sorsia kirjaimellisesti jaloissa. Tirpat ei ilmeisesti olleet paikalla kun itsesuojeluvaiston ominaisuutta jaettiin.

Oliskohan näitä kukonkuvia nyt tarpeeksi yhdelle blogille... Mutta hei kaikki kolme päähenkilöä on olleet erivärisiä! Viimeisin on myös goottiharvinaisuus.

 Mulla on itse asiassa ihan hauska legendakin kerrottavaksi Galo de Barcelosista eli Barcelosin kukosta. Tähän asti oon aina miettinyt, että miksiköhän täällä on turistikaupoissa erinäistä kukkoroinaa kuten kukkopillejä, -magneetteja ja kukko-mitä-tahansa. Tänään selvitin asian kämppisten ja Wikipedian yhteissävellyksenä. Tarinan mukaan Barcelosissa asuvan maanomistajan hopeat oli varastettu ja paikalliset päättivät syyttää ohikulkumatkalla ollutta galicialaismiestä teosta. Mies kielsi syyllistyneensä varkauteen ja vakuutti olevansa pyhiinvaellusmatkalla Santiago de Compostelaan täyttääkseen lupauksen. Häntä ei kuitenkaan uskottu, vaan mies pidätettiin ja lopulta tuomioistuin määräsi hänet hirtettäväksi. Tuomiosta kuultuaan mies pyysi päästä keskustelemaan asiasta päättäneen kanssa ja saikin siihen luvan. Hänet vietiin tapaamaan tuomaria, joka oli parhaillaan juhla-aterialla ystäviensä kanssa. Mies kertoi jälleen olevansa syytön ja osoittaen pöydällä olevaa paistettua kukkoa totesi, että "on yhtä varmaa että olen syytön kuin on varmaa, että tämä kukko kiekuu kun minut hirtetään". Puhe ei vaikuttanut päätökseen, mutta tuomari ei tämän kuultuaan enää halunnut syödä kukkoa. Kun hirttoaika koitti, paistettu kukko ponkaisi ylös ja kiekui kuten galicialaismies oli ennustanut. Ymmärrettyään virheensä tuomari juoksi hirttopaikalle ja näki, että hirttäminen oli epäonnistunut huonosti tehdyn solmun vuoksi, ja mies oli edelleen hengissä. Tuomari perui tuomion ja päästi pyhiinvaeltajan välittömästi vapauteen. Muutamia vuosia myöhemmin galicialaismies palasi Barcelosiin veistääkseen Cruzeiro do Senhor do Galon (krusifiksi herralle kukosta) ja ylistääkseen sillä Neitsyt Mariaa ja Pyhää Jamesia. Nykyään monumentti sijaitsee Barcelosin arkeologisessa museossa.