Kuluneina päivinä Lissabonissa on juhlistettu pyhimys- ja sardiinijuhlaa. Kuulostaa aika erikoiselta yhdistelmältä, eikö? Juhla on kuitenkin aika perinteinen sekoitus uskonnollista ja maallista juhlanviettoa. Eihän joulukaan ole monissa perheissä uskonnollinen, vaan siihen liittyy enemmän tontut ja joulupukit.
Alun perin juhlan nimi on Santo Antonion päivä. Santo Antonio on Portugalin ja erityisesti Lissabonin suojeluspyhimys, jonka sanotaan tehneen monia ihmetekoja. Erityisesti Antonio tunnetaan kadonneiden esineiden pitäjänä, parantajana sekä eläinten, kiirastulessa olevien sielujen ja hyvien avioliittojen suojelijana. Aika jännittävä yhdistelmä. Avioliittojen suojeluun liittyen suuri määrä pareja menee naimisiin juuri Santo Antonion päivänä Lissabonin katedraalissa ja tulevia vaimoja kutsutaankin Santo Antonion morsiamiksi. Itse en harmi kyllä hääpareja nähnyt ollenkaan. Yllä oleva kasvi (jonka kämppis kätevästi oli sijoittanut muropaketin päälle) liittyy jotenkin tähän juhlaan, mutta kämppis ei osannut sanoa mitä se symboloi. "Niitä vaan on aina joka paikassa tän juhlan aikana". Ja niin niitä olikin, sekä aidossa että koristemuodossa.
Nykyään juhla kuitenkin painottuu enemmän juhlimiseen, sardiineihin ja juhlajuomiin. Moni puhuukin päivästä – tai itse asiassa ajasta – sardiinijuhlana. Nimi tulee siitä, että sardiinien pyydystysaika on parhaimmillaan ja sardiineja myydään ihan joka kulmalla. Juhla ei myöskään kestä vain yhtä päivää, vaan noin viikon. Pääjuhlapäivien lisäksi on nimittäin kaikenlaista oheisjuhlintaa ennen ja jälkeen.
 |
| Liittyen mun aiempiin kulttuurihuomioihin, Portugalin lippu on tässäkin taustakoristeena |
Kadut oli savua täynnä, kun kalagrillit lauloi.
Suurin juhla oli torstaina ja silloin nähtiin kavereiden kanssa myös paraati, johon eri kaupunginosien ryhmät oli valmistelleet esitykset perinnemusiikin tahtiin. Oltiin kaikki luultu, että luvassa olisi kulkue, joka olisi puolessa tunnissa ohi, mutta jokainen ryhmä tulikin esiintymään vuorollaan kadulle, tanssi tanssinsa, soitti soittonsa ja siirtyi parinsadan metrin päähän esittämään sen uudestaan. Lähdettiin lopulta parin tunnin jälkeen kesken kaiken pois, sillä esitykset muistutti paljon toisiaan ja pelättiin väenryntäystä joka kulkueen loputtua olisi luvassa. Kaiken kaikkiaan hauska kokemus.
Ennen kulkuetta mulle myös selvisi, ettei meidän talon viereisessä juhlapaikassa kuoro sentään harjoittele samaa kappaletta päivästä toiseen. Sen sijaan meidän alueen ryhmä harjoitteli paraatiesitystään siellä. Nyt siis vihdoinkin parisen kuukautta samaa kappaletta aina iltaisin kuunneltuamme saadaan rauha. Paraatissa sain kuitenkin kuulla vakiobiisiä ihan varastoonkin asti.
Vaikka luikittiin juhla-alueelta ajoissa pois, väentungos oli valtava. Tuolla takana on eräs aukio, jonka läpi oltiin ajateltu hipsiä, mutta eihän siitä mitään tullut. Jouduttiin kiertämään aukio toiselta puolen, mutta samalla sattui oiva tilaisuus pitää sardiinitauko.
Aina välillä joukossa näkyi tuollaisia älyttömän hienoja sardiinihattuja. Oltaisiin haluttu tietenkin itsellekin sellaiset, mutta niitä oli ilmeisesti jaettu aikaisemmin jossakin eikä niitä enää ollut rehellisin keinoin saatavilla. Yritin ottaa lätsästä muutaman salakuvan, mutta en harmi kyllä saanut tätä parempaa. Hatussa on siis edessä silmät ja hiipassa pyrstö.
Tultiin lopulta viettämään iltaa tähän ihan meidän asunnon viereen, koska yhtenä vanhoista kaupunginosista täällä oli hyvä meno, mutta pystyi silti vielä kävelemään ja hengittämään. Suurin väentungos oli kuulemma Alfamassa, jossa edellä mainitut toiminnot oli aika haastavia. Seuraavassa kuvassa olevalla papallakin oli hyvä meno. Se tanssi piirin keskellä milloin yksin lantiota ketkuttaen ja milloin siepaten jonkun viattoman uhrin partnerikseen.
Koska meidän asunto oli vieressä, käytiin välillä sielläkin. Koira hurmasi kaverit, jotka halusi tulla katsomaan sitä vielä uudestaankin. Koirarassu vain oli uupunut kuumuudesta ja siitä, ettei ollut taas päässyt ulos pitkään aikaan.
Lauantai-lta oli kokonaisuudessaan hauska ja tuli monet tanssit vedeltyä hauskan paikallisen musiikin tahtiin.
Perjantaina menin illasta taas katsomaan juhlamenoja. Sisällä oli niin kuuma ja musiikki kuului sinne niin kovaa, että ulkona oli huomattavasti mukavampaa. Laitoin yhdelle itävaltalaiskaverille viestiä, että mennäänkö yhdessä ja puoliksi sovittiinkin tapaaminen, mutta lopulta yhteydet ei enää toimineet ja se oli ehtinyt muiden kaveriporukkansa kanssa jo kauas pois kun lopulta saatiin taas yhteys. Olin kuitenkin jo ulkona ja juuri kun mietin mitähän sitten keksisin, kuulin vierestä jonkun puhuvan suomea. Tästä harvinaisuudesta innoissani menin heti juttelemaan ja osoittautui, että koko porukka oli tosi mukavaa. Osa niistä oli harjoittelussa täällä ja osa kylässä kavereiden luona. Päädyin sitten viettämään niiden kanssa illan ja yön aamunkoittoon asti. Hauska sattuma!
Lauantaina olin sopinut kavereiden kanssa, että mennään rannalle, sillä täällä on ollut nyt monta päivää noin 35 astetta eli kylmä ei pitäisi tulla. Lämpöasteista johtuen mentiin rannalle vasta kolmen-neljän aikaan, mutta silloinkin oli vielä tosi kuuma. Osalla hiekka-alueista oli pakko juosta, kun hiekka poltti niin paljon jalkapohjia. Ranta oli tietenkin tupaten täynnä. Uskaltauduin epätoivoissani ensimmäistä kertaa tälle reissulle uimaankin. Kaverit on aina pilkanneet mua kun en oo mennyt hyytävänkylmään mereen polskuttelemaan niiden kanssa, mutta nyt vesi oli vihdoin aika lämmintä ja rohkaistuin.
Oltiin lopulta rannalla yli auringonlaskun ja jossakin välissä saatiin osa uusista suomalaiskavereistakin sinne mukaan. Vaihtarikaverit lähti kotiin, mutta me muut jäätiin vielä nauttimaan tunnelmallisesta öisestä rannasta. Käytiin myös katsomassa kauas laskuveden ajaksi vetäytynyttä merta, jonka vesiraja tuntui olevan kauhean kaukana siitä missä aikaisemmin. En osaa sanoa tarkkaa eroa, mutta kymmeniä metrejä kuitenkin. Oli jännä miettiä, että kävelee tällä hetkellä sillä hiekalla, joka vielä muutama tunti sitten oli meidän uintireissujen merenpohjaa. Öiset aallot pimeässä oli aika hurjat ja koko ajan tuntui, että kohta tulee isompi aalto, joka viekin vesirajan vähintään takaisin sinne missä se oli päivällä. Niin ei onneksi käynyt.
Iltarannalta tultiin vielä parin suomalaisen kanssa mun lähikulmille viettämään viimeistä isompaa sardiinijuhlan yötä. Jotenkin vahingossa ja loman kunniaksi päädyin siis kolmenä yönä juhlimaan sardiineja aamuviiteen. Juhlassa oli joka ilta tosi ihana tunnelma. Ihmiset jutteli, tanssi ja lauloi. Itsekin pääsin tanssahtelemaan vanhan portugalilaismiehen kanssa perinteisen portugalilaisen tai brasilialaisen musiikin tahtiin. Sardiinit tuoksui ja sangria- ja caipirinhamukit vilisi katukuvassa. Silti kukaan ei ollut liian humalassa. Kadut oli täynnä erinäisiä pöytiä, autoja ja pikkukioskeja, joihin oli kyhätty käsinkirjoitetuilla lapuilla menut ja teipattu ne ovenkulmaan. Hyväntuulinen ja leppoisa juhla siis. Sinne olisi mahtavaa päästä vielä joku vuosi uudestaankin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti