Uusi aamu Lissabonissa: Fadon ja saudaden säveliä

Tänään kerron vähän portugalilaisesta kansallismusiikista fadosta sekä siihen kiinteästi liittyvästi tunteesta saudadesta. Fado on 1820-luvulla syntynyttä kaihomielistä musiikkia, jota alun perin laulettiin kaduilla, tavernoissa ja bordelleissa. Musiikki oli erityisen suosittua merimiesten keskuudessa. Perinteisesti toteutettuun fadoesitykseen kuuluu yksi laulaja ja taustalle säestämään portugalilainen, kaksitoistakielinen kitara sekä akustinen kitara. Sana fado tarkoittaa suomeksi kohtaloa.

Fadolaulajien kuvia talon ulkoseinällä Mourariassa, Lissabonissa

Prostituoituna toiminut Maria Severa (1820-1846) oli ensimmäinen varsinainen naisfadolaulaja. Hän toi valovoimaisella esiintymisellään musiikkilajin myös yläluokkaisten suosioon. Kaikista tärkein fadohahmo Portugalissa on kuitenkin Amália Rodrigues (1920-1999), jota kutsutaan fadon kuningattareksi. Amalian suosiota kuvastaa hyvin se, että laulajattaren kuoltua maassa pidettiin kolmen päivän virallinen suruaika.

Fadograffiti Lissabonissa. Vasemmalla fadista Maria Severan kuva.

Fadossa olennaista on tunteiden voimakas ilmaisu laulettaessa. Musiikissa ovatkin läsnä vahvat tunteet kuten kaipaus, tuska ja mustasukkaisuus. Iloisemmän sävyisissä fadokappaleissa taas lauletaan ilosta, onnesta ja rakkaudesta. Kaikista tärkein tunne on kuitenkin Portugalin kansallistunteeksikin kutsuttu saudade, jota vastaavaa tunnetta ei esiinny muissa kulttuureissa. Saudade on eräänlaista kaihoisaa kaipauksentunnetta menneestä ajasta, joka ei ehkä koskaan palaa. Kaipauksen lisäksi siihen sekoittuu myös onnentunnetta ajoista, jotka kerran olivat hyviä ja onnellisia.

Alkuperäisissä fadolyriikoissa merille lähteneet miehet laulavat koti-ikävästään ja kaipuusta rakkaidensa luokse. Kotiin odottamaan jääneet naiset taas kertovat yksinäisyydestään ja surullisesta kohtalostaan. Iloisemmansävyisissä fadoissa lauletaan muun muassa rakkaudesta ja kiintymyksestä kotimaahan Portugaliin sekä usein myös pääkaupunkiin Lissaboniin.

Graffiti Lissabonissa

Lissabonissa on lukuisia fadoravintoloita ja monissa muissakin ravintoloissa on silloin tällöin fadoesityksiä. Suurimmat fadoalueet ovat kaupunginosat Alfama ja Bairro Alto. Helpoiten fadoa löytänee kun kiertelee alueilla samana tai edellisenä päivänä ja etsii fadokylttejä ravintoloiden seinustoilta. Joskus fadopäivällisille tulee tehdä etukäteen varaus ja loppusumma voi osoittautua aika hintavaksikin erityisesti turisteja houkuttelevissa paikoissa. Budjettimatkaajat voivat myös vaellella alueella kymmenen aikoihin ja tuurilla saada paikan ravintolasta päivälliskattauksen jälkeen, jos vapaita paikkoja löytyy. Fadoesityksen aikana ovea ei kuitenkaan yleensä avata, joten laulua kuullessaan joutuu odottamaan seuraavaa taukoa.

Ana Laíns Alfamassa, Duetos da Sé -nimisessä ravintolassa (suosittelen!)

Ensimmäistä kertaa fadoesitystä seuraavan on tärkeää tietää paikallinen sanonta: “silêncio que se vai cantar o Fado”. Se tarkoittaa "hiljaisuus, fadoa lauletaan". Käytännössä tämä merkitsee, että fadon aikana on epäkunnioittavaa puhua, tai edes kuiskata. Olen ollut kolmesti katsomassa fadoa ja yhden kerran ovella seisoi topakka herrasmies, joka huusi kuuluvaan ääneen "Silêncio!" jokaisen yleisöstä kuuluvan kuiskauksen jälkeen. En siis suosittele uhmaamaan tätä sääntöä.