Nyt on takana pari viikkoa semmosta tohinaa, menoa ja meininkiä että herkempiä heikottaisi. Oon nyt pari päivää toipunut järkytyksestä eli on taas aika palata päivitysten pariin.
Jape ja Santtu oli täällä viime postauksen jälkeen vielä kolme päivää. Siinä ajassa ehdittiin muun muassa käydä syömässä monta kertaa. Huhtikuun aikana tuli kyllä koko vuoden kalavarannot täyteen!
© Santtu |
Lauantaina surffi peruttiinkin ja pojat meni keskenään pyörimään Sintraan. Itse jäin pakertamaan portugalinkokeeseen.
Sunnuntaiaamuna saatiin Annika mukaan remmiin ja mentiin heti ensi töiksi tähyämään näköaloja.
Joku setä oli löytänyt rennon päiväunipaikan.
Annika bongasi leipälähetyksen kahvilan ovenpielestä.
Jape ja Santtu kävi reissun aikana vähintään joka ilta (!) vetämässä hampurilaiset hostellin viereisessä baarissa Stepsissä. Annika taas oli aikaisemmin onnistunut löytämään netin kautta tietoa kizomba-tunneista, jotka "on jossakin aika lähellä sun kämppää". Kuten asiaan kuuluu, sunnuntaina selvisi että Steps on itse asiassa juuri siihen samaan tanssikouluun kuuluva baari ja Annika vielä kävi siellä yhtenä iltana tanssitunnillakin. Hauska baarimikko eli "Stepsin äijä" tuli ehkä vähän liiankin tutuksi, kun viimeisenä iltana Jape jopa jätti hostellin avaimet sille Santun haettaviksi.
© Santtu |
© Santtu |
© Annika |
© Annika |
© Annika |
© Surffikoulun työntekijä |
Välillä käväisin näköjään kämpilläkin?
© Santtu |
Santtua nakersi kotiinpaluu.
Harmi, että tässä vaiheessa piti jo laittaa kaverit aamuksi koneeseen, mutta elokuussa päästään taas mellastamaan yhdessä. Annikan ja mun kommelluksista sen sijaan seuraa vielä oma päivityksensä!
...no joojoo, tätähän se reissu oikeasti oli. Mitä nyt yritin vähän pehmittää leipäpussi- ja surffikuvilla.
© Jape |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti