Päiväloma rantamaisemissa

Tänään oltiin Annan, Marlenen ja Lauran kanssa päiväretkellä Setúbalissa ja Tróiassa, jotka sijaitsee noin tunnin matkan päässä Lissabonista etelään.

Mentiin pienestä Setúbalin kaupungista lautalla Tróian niemimaalle rehelliselle päiväbiitsilomalle. Kaupunki oli pieni eikä ehkä mun suosikki Portugalin kaupungeista, mutta aina on hauska nähdä uusi paikka. Keskustassa oli lähinnä yksi isompi aukio, muutama pieni ostoskatu ja markkina-alue. Unohtamatta tietenkään kirkkoja ja patsaita.

© Laura

© Laura

Ei jääty sen kummemmin aistimaan markkinatunnelmaa, koska kiire lautalle ja hiekalle makoilemaan oli jo valtava. Ehdittiin matkalla bongata vanhat tennismailat (?), jotka ei jostain syystä kuitenkaan lähteneet mukaan meidän rantapeleihin. Olin ihan huvikseni aamulla päättänyt puhua koko päivän saksaa, vaikka tähän asti oon pääasiassa vääntänyt kaiken kavereille englanniksi. Tempaus meni odotuksiin nähden hyvin ja kauhukseni/ilokseni päädyin melkein aamun ensimmäisenä teemana puhumaan eurovaaleista ja populistipuolueista. Aihe ei ehkä ollut helpoin valinta heti kärkeen, mutta siitäkin selvittiin kohtalaisesti.

Tähän kirjoitukseen on kyllä sattuneet mun jo monen kuukauden blogihistorian tähän asti surullisimmat kylttisuoritukset. Mulla on tapana ottaa aina uuden paikan nimikyltistä joku kuva, mutta tämä epätoivon hetkellä otettu liikennemerkki ei taida päästä ainakaan top kolmoseen. Alun surullinen satamaräpsäyskään ei taida olla tuulettamassa palkintopallilla.

Lautasta päästyämme lähdettiin tepastelemaan pitkospuumaista reittiä, joka lopulta johdatti meidät sopivalle rannalle. 

Loppupäivästä oli tuulen takia jopa vähän viileää, mutta silti onnistuin ottamaan punaa kasvoihin SPF 50:n suojakertoimenkin alla. Asialla voi olla myös jotakin tekemistä arvonimieni 'kalkkilaivan ylikapteeni' sekä 'jauhopussisukeltajien suomenmestari' kanssa. Toisaalta olen tähän asti ollut kavereista ainoa, joka ei ole palanut auringossa, oli suojaa tai ei. Joka tapauksessa, aurinko siis paistoi.

Ainakin tuo niemimaan kärkiosa, jolla oleskeltiin, oli aika hassu yhdistelmä pitkospuita, kasvillisuutta, rantoja ja törkeän rumia hotelleita. Ollakseen noinkin turisti- eli turre- eli turtles-spotti rannalla oli kuitenkin tosi rauhallista. Ehkä Raphaelit, Donatellot, Leonardot ja Michelangelot väijyi enemmän hotellialtaiden kupeissa. Paikallinen arkkitehtuuri ei myöskään meidän rantatunnelmia juuri häirinnyt, sillä vilkuiltiin lähinnä kohti sinitaivasta.

Pois lähtiessä huomattiin hauskat suihkut, joita ensin luultiin tavallisiksi mainoskylteiksi. Suihkut oli jemmattu limsapullon näköisiin metallikehikkoihin, joiden etiketissä luki portugaliksi 'virkistä itsesi'.

 Setúbaliin palattua etsiskeltiin ravintolaa vain huomataksemme, ettei mikään ollut tälläkään kertaa vielä kuudelta auki.

 Ruokapaikkaa etsiessä mentiin yhden kahvila-ravintolan ovelle ja saatiin tietää, että päivällistarjoilu alkaa vasta myöhemmin. Kuultuaan että halutaan kahvilapurtavien sijaan kalaa mukava kahvilanpitäjä neuvoi meille reitin kahteen lähimpään kilpailevaan yritykseen, joista kuulemma saisi hyviä kalaruokia seitsemältä. Reilu meininki!

Meidän ravintolavalinta ei ehkä tehnyt takaseinustaltaan suurta vaikutusta, mutta ruoka oli hyvää. Hyvät sisustuselementit: vene katolla ja romut ja jätteet säilöttyinä nurkan taakse?

Ja se ruoka: syötiin Annan kanssa douradaa eli jotain kalaa ja Marlene ja Laura sai evääkseen mustekalaa. Tässä on tosi tyypilliset portugalilaisen ravintolan lautaset. Kalan kanssa on vähän jotain perunaa eikä muuta ja mustekalan kanssa yllättää takavasemmalta ranskalaiset. Mitään hienostelevaa perusravintoloiden ruoka ei siis ole, mutta yleensä on ollut hyvää. Joskus tosin vähän mietityttää, että tarviikohan pihvin kanssa ihan oikeasti sekä riisin että ranskalaiset. Jännittäviä yhdistelmiä! Siistiä oli, että samalla kun odoteltiin ravintolan aukeamista, nähtiin, että kalat tuotiin tuoreina ravintolaan. Kalastajakylän etuuksia. Kalagrilli taas sijaitsi ravintolan etuoven vieressä. Ruoat tuli suoraan merestä grillin kautta kohti kitaa.

 Paluumatka sujui vähän väsyneesti auringonlaskua kohti ajaen. Hyvä reissu takana!

Kotiintullessa oli vähän hermoissa pitelemistä, kun oven takana odotti paniikissa vinkuva ja hyörivä koiranpentu, joka oli tuhonnut papereita, heitellyt ja pureksinut sohvatyynyjä, kakkinut pariin otteeseen lattialle ja vesikin oli kupista viimeistä pisaraa myöten loppu. Hauvarukka oli siis joutunut viettämään yksin kotona ihan liian monta tuntia eikä meinannut oikein rauhottua kun paijailin sitä. Lopulta kun olin leikkinyt sen kanssa aikani vuffe vaikutti taas suhteellisen tyytyväiseltä. Vähän ajan päästä kotiin tultuaan toinen kämppis, joka ei koiraa omista, alkoi avautua mulle siitä etten ole siivonnut koiran tuhoja ja itse vuorostani avauduin sille siitä, että jos (toinen kämppis) hankkii koiran, niin sen pitää huolehtia siitä kunnolla ja järjestää aikataulunsa sen mukaan, että se onnistuu. Ensimmäinen kiivas kämppisriita siis hoidettu pois alta! Hetken riideltyämme kuitenkin puhuttiin mitä mieltä asioista ollaan sekä mitä ollaan tai ei olla tehty ja miksi, minkä jälkeen molemmat rauhoittui. Rauha maassa taas ja naureskeltiin tuossa jo ihan muille jutuille sen jälkeen. Tän talon eläinpolitiikka ei oo ehkä ihan sen mukainen, mitä sen toivoisin olevan, mutta minkäs teet kun omistajat toimii toisin ja paikallisessa kulttuurissa on ylipäätään erilaiset tottumukset eläintenhoidosta ja -koulutuksesta. Jälleen kerran saa miettiä toden teolla mitkä mun mielipiteet johtuu mun kulttuuritaustasta ja kuinka paljon mulla on lopulta tähän mitään sanomista. En oo tullut vielä tulokseen.