Paluu arkeen ja tarinaa koristelaatoista

Viikon rauhaiselon aikana olen taas laittanut elämää täällä normaaliin uomiinsa. Suhdeluvut ovat olleet kohdillaan: kerran rannalle, vähän esseen kirjoittamista, kerran juhlimaan, kävelyjä, siivousta, pari luentoa ja rauhallista Euroviisujen katselua.

Kyllä vain, luit oikein, olen myös opiskellut! Sain itseni huijattua kirjoittamaan osan sosiologian esseestä, etsimään siihen lisälähteitä ja keksimään kehitystutkimuksen esseeseen aiheen ja suunnittelemaan sen. Erityisesti kehitystutkimuksen saavutuksista olen ylpeä, sillä jatkuvista muutoksista kuuluisa kurssi oli vähällä jo jäädä kesken kun turhauduin siihen, etten tiedä tarpeeksi taloudesta ja politiikasta, joiden aihealueiden maisteriopintoja se on. Toisaalta valitsin kurssin alun perin sen takia, että aihe oli kiinnostava ja alkuvuoden ajankohta kurssille sopiva, kun lisäopintopisteitä en tarvitse eikä kurssi taida sujahtaa edes tutkintoon. Nyt perusteista on jäljellä enää kiinnostavuus. Katsotaan miten koetuksesta selviän!

Jäätelökioskit ovat tulleet osaksi katukuvaa jo jonkin aikaa sitten

Koristelua katukivetyksessä

Rantaperjantai oli mukava ja rento päivä, vaikken aluksi hullun unirytmini takia meinannutkaan saada itseäni nostettua ylös aamulla lähteäkseni sinne. Maattiin rannalla ja välillä käytiin vetelemässä valkoviinistä tehtyä (törkeän hyvää!) marjasangriaa vieressä olevassa kahvilassa. Välillä tää Lissabonissa vaihdossa oleminen on vähän niin kuin lomailua kavereiden kanssa.

Oltiin tällä kertaa Lissabonin eteläpuolella Costa da Caparican rannalla. Biitsiä on kuulemma 30 kilometriä putkeen, joten nähtiin siitä tietenkin vain pienenpieni osa. Ranta oli paljon rauhallisempi kuin Lissabonista länteen oleva Carcavelosin ranta, jossa ollaan aikaisemmin oltu. Se on myös kiva, mutta täynnä ihmisiä lämpiminä päivinä. Toisaalta Costa da Caparicaan maksaa matka enemmän kuin muille lähirannoille. Estorilin ja Cascaisin rannoillekin pitäisi päästä joku päivä ja on kai niitä muitakin. Jos oot Lissaboniin tulossa, niin ainakin tuonnimisiä rantoja on siis lähistöllä. :)

Sillä välin kun rohkeimmat kävi pulahtamassa kylmässä meressä treenailin rannalla vannetanssia, jota oon harrastanut viime syksystä lähtien. Vannetanssi on huippu harrastus, mutta vaatii paljon tilaa, joten sopivien harjoittelupaikkojen löytäminen on vähän kiven alla. Sain myös Annan kaverin Chantalin kokeilemaan hooppausta!

© Laura

Lempiseinä!

Mun uusin kuningasidea täällä on kävellä matka yliopistolle vähintään toiseen suuntaan nyt kun ilmat on vihdoinkin hyviä eikä enää sada koko ajan. Normaalisti kävelen kilometrin metroasemalle ja toisen asemalta yliopistolle, mutta koko matkaan kävellen kuluu noin viiden kilometrin verran askelia eli jotain tunti. Jos ei muuten tee mitään kovin järkevää luentojen lisäksi koko päivänä, niin ainakin tulee otettua muutama askel ulkoilmassa. Toimii!

Palacio da Penassa on yksi seinämä täynnä tällaisia käsinmaalattuja laattoja

Toinen kuningasidea on saatu vinkkinä Annikalta tai oikeastaan alun perin Annikan äidiltä. Kuumina päivinä kannattaa kuulemma aina olla varalta laukussa vesipullon lisäksi merisuolaa. Huonon olon yllättäessä yksi merisuolahiutale parantaa oloa kummasti. Esimerkiksi oliivit tai suolapähkinät on myös yksi vaihtoehto, mutta pienenpieni purkki tai pussi suolaa kulkee helposti laukun vakiovarusteena. Tartuin heti tuumasta toimeen ja jemmasin suolat pieneen meikkinäytepurkkiin. Kiitos vinkistä!

Sitten vielä pari sanaa päivän teemakuvituksesta eli keraamisista koristelaatoista. Koristelaattoja kutsutaan täälläpäin nimellä azulejos ja niitä on varsinkin täällä vanhemmassa osassa kaupunkia seinät täynnä. Niillä on koristeltu seiniä jo viiden vuosisadan ajan. Kauniin ulkonäön lisäksi laatoilla on kuitenkin käytännöllinenkin tarkoituksensa. Laatat kestävät maalia huomattavasti paremmin sateen, tuulet ja tuiskeet ja siksi niitä ei tarvitse uusia yhtä tiheään tahtiin. Laatatkaan ei kuitenkaan kaikkea kestä ja siksi vanhimmat niistä on jo osittain rapistuneet täällä seiniltä. Joka tapauksessa ne ovat tärkeä osa portugalilaista arkkitehtuuria.

Sinivalkoisia koristelaattoja sanotaan olevan aluksikin sen takia paljon, että sininen oli alun perin vaikein väri saada laattaan ja kun taito lopulta opittiin, sen osaamista haluttiin tietenkin näyttää. Toiseksi kuitenkin Portugalin entinen lippu on valkoinen sinisellä ristillä. Siis samanlainen kuin nyt Suomessa, mutta neliönmallinen. Kun valtion ja kirkon määräysvallat erotettiin toisistaan, kuningas halusi kuitenkin yhä osoittaa valtaansa kirkon puolella. Siksi hän määräsikin, että kirkoissa saadaan käyttää vain sinivalkoisia laattoja, jotka edustavat väreiltään monarkiaa. Osittain tästä syystä koristelaattojen sanotaan usein olevan juuri sinivalkoisia, kuten yllä olevassa maalauksessa.