Päiväloma rantamaisemissa

Tänään oltiin Annan, Marlenen ja Lauran kanssa päiväretkellä Setúbalissa ja Tróiassa, jotka sijaitsee noin tunnin matkan päässä Lissabonista etelään.

Mentiin pienestä Setúbalin kaupungista lautalla Tróian niemimaalle rehelliselle päiväbiitsilomalle. Kaupunki oli pieni eikä ehkä mun suosikki Portugalin kaupungeista, mutta aina on hauska nähdä uusi paikka. Keskustassa oli lähinnä yksi isompi aukio, muutama pieni ostoskatu ja markkina-alue. Unohtamatta tietenkään kirkkoja ja patsaita.

© Laura

© Laura

Ei jääty sen kummemmin aistimaan markkinatunnelmaa, koska kiire lautalle ja hiekalle makoilemaan oli jo valtava. Ehdittiin matkalla bongata vanhat tennismailat (?), jotka ei jostain syystä kuitenkaan lähteneet mukaan meidän rantapeleihin. Olin ihan huvikseni aamulla päättänyt puhua koko päivän saksaa, vaikka tähän asti oon pääasiassa vääntänyt kaiken kavereille englanniksi. Tempaus meni odotuksiin nähden hyvin ja kauhukseni/ilokseni päädyin melkein aamun ensimmäisenä teemana puhumaan eurovaaleista ja populistipuolueista. Aihe ei ehkä ollut helpoin valinta heti kärkeen, mutta siitäkin selvittiin kohtalaisesti.

Tähän kirjoitukseen on kyllä sattuneet mun jo monen kuukauden blogihistorian tähän asti surullisimmat kylttisuoritukset. Mulla on tapana ottaa aina uuden paikan nimikyltistä joku kuva, mutta tämä epätoivon hetkellä otettu liikennemerkki ei taida päästä ainakaan top kolmoseen. Alun surullinen satamaräpsäyskään ei taida olla tuulettamassa palkintopallilla.

Lautasta päästyämme lähdettiin tepastelemaan pitkospuumaista reittiä, joka lopulta johdatti meidät sopivalle rannalle. 

Loppupäivästä oli tuulen takia jopa vähän viileää, mutta silti onnistuin ottamaan punaa kasvoihin SPF 50:n suojakertoimenkin alla. Asialla voi olla myös jotakin tekemistä arvonimieni 'kalkkilaivan ylikapteeni' sekä 'jauhopussisukeltajien suomenmestari' kanssa. Toisaalta olen tähän asti ollut kavereista ainoa, joka ei ole palanut auringossa, oli suojaa tai ei. Joka tapauksessa, aurinko siis paistoi.

Ainakin tuo niemimaan kärkiosa, jolla oleskeltiin, oli aika hassu yhdistelmä pitkospuita, kasvillisuutta, rantoja ja törkeän rumia hotelleita. Ollakseen noinkin turisti- eli turre- eli turtles-spotti rannalla oli kuitenkin tosi rauhallista. Ehkä Raphaelit, Donatellot, Leonardot ja Michelangelot väijyi enemmän hotellialtaiden kupeissa. Paikallinen arkkitehtuuri ei myöskään meidän rantatunnelmia juuri häirinnyt, sillä vilkuiltiin lähinnä kohti sinitaivasta.

Pois lähtiessä huomattiin hauskat suihkut, joita ensin luultiin tavallisiksi mainoskylteiksi. Suihkut oli jemmattu limsapullon näköisiin metallikehikkoihin, joiden etiketissä luki portugaliksi 'virkistä itsesi'.

 Setúbaliin palattua etsiskeltiin ravintolaa vain huomataksemme, ettei mikään ollut tälläkään kertaa vielä kuudelta auki.

 Ruokapaikkaa etsiessä mentiin yhden kahvila-ravintolan ovelle ja saatiin tietää, että päivällistarjoilu alkaa vasta myöhemmin. Kuultuaan että halutaan kahvilapurtavien sijaan kalaa mukava kahvilanpitäjä neuvoi meille reitin kahteen lähimpään kilpailevaan yritykseen, joista kuulemma saisi hyviä kalaruokia seitsemältä. Reilu meininki!

Meidän ravintolavalinta ei ehkä tehnyt takaseinustaltaan suurta vaikutusta, mutta ruoka oli hyvää. Hyvät sisustuselementit: vene katolla ja romut ja jätteet säilöttyinä nurkan taakse?

Ja se ruoka: syötiin Annan kanssa douradaa eli jotain kalaa ja Marlene ja Laura sai evääkseen mustekalaa. Tässä on tosi tyypilliset portugalilaisen ravintolan lautaset. Kalan kanssa on vähän jotain perunaa eikä muuta ja mustekalan kanssa yllättää takavasemmalta ranskalaiset. Mitään hienostelevaa perusravintoloiden ruoka ei siis ole, mutta yleensä on ollut hyvää. Joskus tosin vähän mietityttää, että tarviikohan pihvin kanssa ihan oikeasti sekä riisin että ranskalaiset. Jännittäviä yhdistelmiä! Siistiä oli, että samalla kun odoteltiin ravintolan aukeamista, nähtiin, että kalat tuotiin tuoreina ravintolaan. Kalastajakylän etuuksia. Kalagrilli taas sijaitsi ravintolan etuoven vieressä. Ruoat tuli suoraan merestä grillin kautta kohti kitaa.

 Paluumatka sujui vähän väsyneesti auringonlaskua kohti ajaen. Hyvä reissu takana!

Kotiintullessa oli vähän hermoissa pitelemistä, kun oven takana odotti paniikissa vinkuva ja hyörivä koiranpentu, joka oli tuhonnut papereita, heitellyt ja pureksinut sohvatyynyjä, kakkinut pariin otteeseen lattialle ja vesikin oli kupista viimeistä pisaraa myöten loppu. Hauvarukka oli siis joutunut viettämään yksin kotona ihan liian monta tuntia eikä meinannut oikein rauhottua kun paijailin sitä. Lopulta kun olin leikkinyt sen kanssa aikani vuffe vaikutti taas suhteellisen tyytyväiseltä. Vähän ajan päästä kotiin tultuaan toinen kämppis, joka ei koiraa omista, alkoi avautua mulle siitä etten ole siivonnut koiran tuhoja ja itse vuorostani avauduin sille siitä, että jos (toinen kämppis) hankkii koiran, niin sen pitää huolehtia siitä kunnolla ja järjestää aikataulunsa sen mukaan, että se onnistuu. Ensimmäinen kiivas kämppisriita siis hoidettu pois alta! Hetken riideltyämme kuitenkin puhuttiin mitä mieltä asioista ollaan sekä mitä ollaan tai ei olla tehty ja miksi, minkä jälkeen molemmat rauhoittui. Rauha maassa taas ja naureskeltiin tuossa jo ihan muille jutuille sen jälkeen. Tän talon eläinpolitiikka ei oo ehkä ihan sen mukainen, mitä sen toivoisin olevan, mutta minkäs teet kun omistajat toimii toisin ja paikallisessa kulttuurissa on ylipäätään erilaiset tottumukset eläintenhoidosta ja -koulutuksesta. Jälleen kerran saa miettiä toden teolla mitkä mun mielipiteet johtuu mun kulttuuritaustasta ja kuinka paljon mulla on lopulta tähän mitään sanomista. En oo tullut vielä tulokseen.

Paluu arkeen ja tarinaa koristelaatoista

Viikon rauhaiselon aikana olen taas laittanut elämää täällä normaaliin uomiinsa. Suhdeluvut ovat olleet kohdillaan: kerran rannalle, vähän esseen kirjoittamista, kerran juhlimaan, kävelyjä, siivousta, pari luentoa ja rauhallista Euroviisujen katselua.

Kyllä vain, luit oikein, olen myös opiskellut! Sain itseni huijattua kirjoittamaan osan sosiologian esseestä, etsimään siihen lisälähteitä ja keksimään kehitystutkimuksen esseeseen aiheen ja suunnittelemaan sen. Erityisesti kehitystutkimuksen saavutuksista olen ylpeä, sillä jatkuvista muutoksista kuuluisa kurssi oli vähällä jo jäädä kesken kun turhauduin siihen, etten tiedä tarpeeksi taloudesta ja politiikasta, joiden aihealueiden maisteriopintoja se on. Toisaalta valitsin kurssin alun perin sen takia, että aihe oli kiinnostava ja alkuvuoden ajankohta kurssille sopiva, kun lisäopintopisteitä en tarvitse eikä kurssi taida sujahtaa edes tutkintoon. Nyt perusteista on jäljellä enää kiinnostavuus. Katsotaan miten koetuksesta selviän!

Jäätelökioskit ovat tulleet osaksi katukuvaa jo jonkin aikaa sitten

Koristelua katukivetyksessä

Rantaperjantai oli mukava ja rento päivä, vaikken aluksi hullun unirytmini takia meinannutkaan saada itseäni nostettua ylös aamulla lähteäkseni sinne. Maattiin rannalla ja välillä käytiin vetelemässä valkoviinistä tehtyä (törkeän hyvää!) marjasangriaa vieressä olevassa kahvilassa. Välillä tää Lissabonissa vaihdossa oleminen on vähän niin kuin lomailua kavereiden kanssa.

Oltiin tällä kertaa Lissabonin eteläpuolella Costa da Caparican rannalla. Biitsiä on kuulemma 30 kilometriä putkeen, joten nähtiin siitä tietenkin vain pienenpieni osa. Ranta oli paljon rauhallisempi kuin Lissabonista länteen oleva Carcavelosin ranta, jossa ollaan aikaisemmin oltu. Se on myös kiva, mutta täynnä ihmisiä lämpiminä päivinä. Toisaalta Costa da Caparicaan maksaa matka enemmän kuin muille lähirannoille. Estorilin ja Cascaisin rannoillekin pitäisi päästä joku päivä ja on kai niitä muitakin. Jos oot Lissaboniin tulossa, niin ainakin tuonnimisiä rantoja on siis lähistöllä. :)

Sillä välin kun rohkeimmat kävi pulahtamassa kylmässä meressä treenailin rannalla vannetanssia, jota oon harrastanut viime syksystä lähtien. Vannetanssi on huippu harrastus, mutta vaatii paljon tilaa, joten sopivien harjoittelupaikkojen löytäminen on vähän kiven alla. Sain myös Annan kaverin Chantalin kokeilemaan hooppausta!

© Laura

Lempiseinä!

Mun uusin kuningasidea täällä on kävellä matka yliopistolle vähintään toiseen suuntaan nyt kun ilmat on vihdoinkin hyviä eikä enää sada koko ajan. Normaalisti kävelen kilometrin metroasemalle ja toisen asemalta yliopistolle, mutta koko matkaan kävellen kuluu noin viiden kilometrin verran askelia eli jotain tunti. Jos ei muuten tee mitään kovin järkevää luentojen lisäksi koko päivänä, niin ainakin tulee otettua muutama askel ulkoilmassa. Toimii!

Palacio da Penassa on yksi seinämä täynnä tällaisia käsinmaalattuja laattoja

Toinen kuningasidea on saatu vinkkinä Annikalta tai oikeastaan alun perin Annikan äidiltä. Kuumina päivinä kannattaa kuulemma aina olla varalta laukussa vesipullon lisäksi merisuolaa. Huonon olon yllättäessä yksi merisuolahiutale parantaa oloa kummasti. Esimerkiksi oliivit tai suolapähkinät on myös yksi vaihtoehto, mutta pienenpieni purkki tai pussi suolaa kulkee helposti laukun vakiovarusteena. Tartuin heti tuumasta toimeen ja jemmasin suolat pieneen meikkinäytepurkkiin. Kiitos vinkistä!

Sitten vielä pari sanaa päivän teemakuvituksesta eli keraamisista koristelaatoista. Koristelaattoja kutsutaan täälläpäin nimellä azulejos ja niitä on varsinkin täällä vanhemmassa osassa kaupunkia seinät täynnä. Niillä on koristeltu seiniä jo viiden vuosisadan ajan. Kauniin ulkonäön lisäksi laatoilla on kuitenkin käytännöllinenkin tarkoituksensa. Laatat kestävät maalia huomattavasti paremmin sateen, tuulet ja tuiskeet ja siksi niitä ei tarvitse uusia yhtä tiheään tahtiin. Laatatkaan ei kuitenkaan kaikkea kestä ja siksi vanhimmat niistä on jo osittain rapistuneet täällä seiniltä. Joka tapauksessa ne ovat tärkeä osa portugalilaista arkkitehtuuria.

Sinivalkoisia koristelaattoja sanotaan olevan aluksikin sen takia paljon, että sininen oli alun perin vaikein väri saada laattaan ja kun taito lopulta opittiin, sen osaamista haluttiin tietenkin näyttää. Toiseksi kuitenkin Portugalin entinen lippu on valkoinen sinisellä ristillä. Siis samanlainen kuin nyt Suomessa, mutta neliönmallinen. Kun valtion ja kirkon määräysvallat erotettiin toisistaan, kuningas halusi kuitenkin yhä osoittaa valtaansa kirkon puolella. Siksi hän määräsikin, että kirkoissa saadaan käyttää vain sinivalkoisia laattoja, jotka edustavat väreiltään monarkiaa. Osittain tästä syystä koristelaattojen sanotaan usein olevan juuri sinivalkoisia, kuten yllä olevassa maalauksessa.

Sangrian ja jazzin suhdeluku

Entä mites Annikan ja mun loput yhteiset päivät täällä meni?

 No, itse lähinnä opiskelin sen ajan ja Annika luki kämpillä kirjaa. Eipä siinä paljon muuta ehditty.

...tai siis, ehkä se nyt ei ihan noin mennyt! Kävin kyllä menestyksekkäästi yhdellä luennolla ja tein portugalin kokeenkin, kun taas Annika oli ehtinyt lukea sillä välin kirjaa kahvilassa. Siihen kuitenkin jäi meidät lukemiset ja pänttäämiset.

Tiukan lukuputken jälkeen päätettiin lähteä käymään Sintrassa. Linnat jäi myöhäisillan neidoilta näkemättä, mutta keksittiin sen tilalle kyllä seikkailu jos toinenkin. Esimerkiksi kavuttiin portaita ylös puistossa ja taisteltiin härän kanssa.

Rankan puolen tunnin käveleskelyn jälkeen mentiin maistelemaan viiniä ja jostakin eksyi meidän pöytään myös juustofondue ja leipäkori. (Hyvää!)

Perinteinen kuvanpilaushyppy peitti melkein kevyen seinäkuluman alleen.

Uuden kävelymatkan varrelta löytyi viihtyisä piha, joka osoittautui hostellin alueeksi. Koska koettiin pihamaan olevan vapaata riistaa, käveltiin sen sisälle tarkastelemaan olosuhteita ja ehdittiin käväistä hostellin sisälläkin. Vaikutti hyvältä!

Hostellin jälkeen löydettiin autiotalo, joka niin ikään koettiin vapaaksi riistaksi ja mentiin moikkaamaan kummituksia.

Kummitusten sijaan sisältä löytyi sotkua ja graffiteja (saksaksi!).

Autiotalon naapureilla oli epäreilun hienot linnanäkymät. Tässä kuvassa tosin maurilaislinna näyttää lähinnä takaoikealla olevalta kivikasalta.

Matkalla takaisin Lissabonia kohti oli junadraamaa, koska mun takana olevan penkin kohdalta kuului kauhea kolaus ikkunaa vasten ja siihen tuli särö. Kun oltiin perillä, särö oli levinnyt koko ikkunan ympäri.

Välillä piti syödäkin. Laskut ja kuitit ravintoloissa näyttää usein tältä.

Eräs päivä mentiin rannalle lekottelemaan vaihtokavereiden kanssa. 

Matkalla rannalta kotiin bongattiin mun läheltä jazztapahtuma ja mentiin alueelle hengailemaan hiekkaisina ja syömään vietnamilaista katuruokaa. Lähimetroseman kupeeseen on nyt kevään aikana tullut jos jonkinlaista ilmaistapahtumaa. Keskiviikkoiltaisin kuulemma alkaa myös pyöriä ulkoilmaleffoja samalla aukiolla.

Ja niinhän siinä kävi, että illasta päädyttiin taas Bairro Alton bilemestoille.

...ja sieltä näköalatasanteelle. Pojat sai loistoidean kiivetä patsaan päälle patsastelemaan.

Seuraavana päivänä löydettiin itsemme taas samaisesta ulkoilma-jazzista syömästä vietnamilaista. Festarimeno oli muikea ja jatkuu joka viikonloppu kesän ajan. Asun tuolla takana olevalla kukkulalla, mutta paikka jää vähän valkoisen rakennuksen taakse piiloon.

...ja illalla oltiin taas samalla näköalatasanteella, mutta eri porukalla. Huomasin reissun jälkeen, että tehtiin aika paljon samoja juttuja päivästä toiseen!

Annikan lähtöpäivänä ulkona oli kolmekymmentä (30!!) astetta. Huh hellettä.

Annika oli ihmeissään ratikkakiskoista, jotka alkoi keskeltä katua ja alempana päättyi keskelle katua. Joku on varmaan aluksi suunnitellut ratikkareitin parkkipaikkojen läpi ja sitten todennut, että äh, tehdään sittenkin toinen tuohon viereen.

Mentiin Belémiin markkinoille kurkkimaan paikallisia käsitöitä ja herkkuja. 

Ja miten se oli niiden samojen asioiden tekemisten kanssa? Jazz-tapahtuma jatkui tällä kertaa Belémissä ja kun kerran oltiin siellä muutenkin, niin eiköhän me menty jazziakin kuuntelemaan.

Näiden seikkailujen jälkeen Annikalla alkoi paluulippu kolistella takataskussa ja jouduttiin lähteä tekemään lähtövalmisteluja. Jo tutuksi tullut sangriapaikka kuitenkin tarjosi meille vielä pika-aterian ja tietenkin lasilliset sangriaa. Ikävä tulee Annikaakin, mutta eiköhän me taas elokuussa nähdä, jos se ei ole taas ehtinyt luiskahtaa jollekin maailmanmatkalle.

Olipas muuten aika jännä huhtikuu! Noin kolme viikkoa vieraita Suomesta, käynti Lagosissa ja viikko sairaana. Tämä yhdistelmä tarkoittaa samalla myös sitä, että opiskelu ja osa vaihtokavereista on jääneet vähän rannalle ruikuttamaan. Tilanne pitää korjata nyt toukokuussa ja palata takaisin huonoilta teiltä kunnon ihmisen arkeen. Tämä ei kuitenkaan ole lupaus, vaan ennuste yrityksen mahdollisuudesta.