Kulttuurihuomioita 3/3

...ja ainakin tässä vaiheessa viimeinen osa kulttuurihuomioita.

- Ennakointi ei ehkä oo täällä se juttu. Tosi usein löytää itsensä tilanteesta jossa jokin asia ei toimi tai peruuntuu, koska kukaan ei oo vaan miettinyt etukäteen välttämättä yhtään mitään. Asioita ei oo myöskään niin oleellista informoida etukäteen tai ainakaan hyvissä ajoin.

- Ihmiset ei kuitenkaan stressaile niin paljon yllättävistä tilanteista, vaan sopeutuu hyvin muutoksiin. Tottakai joskus niillä menee hermot säätämiseen, mutta niin menee suomalaisillakin byrokratiaan ja liikaan sääntöihin tuijottamiseen. Puolensa ja puolensa.

- En voi kuvitella, että täällä tehtäisiin joku asia tyhmästi vain sen takia, että joku sääntö käskee tekemään niin. Suomesta esimerkkinä se kun joku reipas vartija oli häätänyt kylmästä värjöttelevät junanodottelijat asemalta pakkaseen, kun juna oli pari tuntia myöhässä. Koska asema sulkeutuu minuutilleen siihen aikaan.

- Sitä on vähän vaikea selittää, mutta täällä on tietynlainen mentaliteetti, johon kuuluu, että asiat vain tapahtuu ja niihin reagoidaan aina tilanteen mukaan. Mikään ei ole niin tarkkaa ja kyllä kaikki aina saadaan jotenkin järjestymään. Ihmiset on harvoin yllättyneitä tilanteista, joista moni Suomessa olis yllättynyt, vihainen tai epätoivoinen. Ne vaan on että aijaa ja keksii jonkun ratkaisun.

- Uskonto tulee aika paljon vastaan kirkkojen, pyhimysten kuvien ja rukousnauhojen muodossa. Vanhempi sukupolvi on tosin nuorempaa uskonnollisempaa.

- Vanhempien talojen ulkoseinät on usein päällystetty koristetiilillä.

- Fadomusiikki ja siihen liittyvä kaihoisa saudade-tunne tuntuu olevan tärkeä osa kansallisidentiteettiä. Vastaavaa koko kansan musiikkia ei ole Suomessa.

- Portugalilaiset tuntuu pitävän omaa maataan aika rakkaana. Esimerkiksi fadolauluista moni käsittelee Portugalia tai Lissabonia. Jos Suomessa on suomalaista ruokaa ravintolassa (joka ei ole kohdennettu turisteille), sen nimi on ravintola. Täällä se on portugalilainen ravintola. Myös ruokalehdissä puhutaan portugalilaisista resepteistä eikä resepteistä. Kämppiksen suusta oon kuullut, että "haluan mennä näköalatasanteelle ja katsella Lissabonia". Suomessa ehkä katseltaisiin maisemia. Nuo on vain pieniä esimerkkejä, mutta monissa tilanteissa kansallisidentiteetti korostuu enemmän kuin suomalaisella korostuisi.

- Meidän asuntoon kuuluu melkein koko ajan joitakin ääniä ulkoa. Liikennettä ei ole paljoa, mutta... Vieressä olevan koulun pihalla lapset huutaa ja kiljuu minkä ehtii ja koulun kuulutukset välitunnille ja pois menemisistä kantautuu tänne selvästi (joskus myös öisin). Vieressä on bussi- ja rekkavarikko hämmentävästi kapean kadun kääntökohdassa ja sinne yritetään väkisin sovitella vain yhtä menopeliä joskus tunninkin ajan. Tästä tietenkin lähtee auton peruutusääni ja ihmisten huudot. Koulun vieressä taas on joku konserttipaikka, jossa ilmeisesti pidetään myös kuoroharjoituksia, sillä samat biisit soi usein monta kertaa samalla tyylillä ja jostain syystä sekin kuuluu yhtä selvästi ulos kuin harjoitukset olisi ulkona (näin tapahtuu tämän kirjoittamishetkellä). Kahden kirkon kellot myös soi tasan maissa, toinen minuuttia vaille ja toinen minuutin yli. Roska-auto taas tulee joka yö kolistelemaan kahden ja kolmen välillä tuohon samaan kapeaan kulmaukseen. Ja kyllä sitä liikenteen ääntäkin kuuluu, muun muassa autoja, ratikoita ja lentokoneita. Jos jostakin syystä mikään näistä äänistä ei kuulu, niin ainakin ikkunan alta kävelee huutavia ja nauravia ihmisiä. Ikkunat ei juuri ääntä eristä kun ei kerran kylmääkään, joten kaikki nämä äänet kantautuu tänne melkein niin kuin olisi itse tapahtumien keskellä. (ja jälleen kerran joku ihmettelee Skypessä mitä siellä taustalla oikein tapahtuu)
Mutta! Mua ei itse asiassa haittaa nuo äänet yhtään. Korkeintaan joskus aamulla kun nukun niin lapset sais vähän lykätä huutokilpailua.

- Bussit ja ratikat tulee monesti miten sattuu, mutta voisin kuvitella, että jossakin muualla näin käy vielä enemmän. Ei siis kuitenkaan niin, että aina voi olettaa niiden olevan myöhässä. Junat ja kaukoliikenteen bussit lähtee yleensä aina ajoissa.

- Keskipalkka on tosiaan sen noin 900 euroa ja minimipalkka 485 euroa. Silti esimerkiksi ruoan hinta on Suomen hinnoista ehkä 70 prosenttia riippuen vähän mitä ostaa. Jotkut asiat, kuten hygieniatuotteet ja elektroniikka on myös Suomen hintoja kalliimpia. Vuokratkaan ei todellakaan ole samassa suhteessa halvempia täällä.

"Edullinen keittiö. Hyvä aloitus... 12 reseptiä alle eurolla henkilöä kohden."

- Portugali on taloudellisessa pississä eikä tilannetta voi edes verrata Suomessa tehtyjen leikkausten ja pissin määrään.

- Portugali ja pääkaupunkina tietenkin erityisesti Lissabon on yllättävän liberaali ollakseen niin vanha, perinteikäs ja uskonnollinen maa. Esimerkiksi homot voi rekisteröidä parisuhteen ja saa myös kulkea täällä aika vapaasti käsi kädessä. Myös abortti on sallittu ja sen ainoaksi perusteeksi tarvitaan vain naisen pyyntö siihen.

- Maahanmuuttajiin suhtautumisesta en oo varma, mutta ainakin täällä on niitä paljon. Täällä on kuulemma Euroopan avoin maahanmuuttopolitiikka.

- Mulla on sellainen kuva, että verojen kiertäminen ja pimeä työvoima on täällä paljon yleisempiä kuin Suomessa. Esimerkiksi ravintoloissa harvoin saa oikeaa kuittia ja tiedän alaikäisen, joka on laittomasti baarissa töissä.

- Portugali oli fasistidiktatuurin alla vuoden 1974 neilikkavallankumoukseen asti. Jutun pointti oli pääpiirteissään, että eläköön koti, uskonto ja isänmaa, mutta älkää kuitenkaan kokoontuko julkisesti yli viiden ihmisen porukalla. Vallankumouksen (25. huhtikuuta) jälkeen yhteiskuntaa alettiin rakentaa uudelta, sosialistisemmalta pohjalta. Tämä tietenkin vaikuttaa yhteiskuntaan, kulttuurihistoriaan ja arvoihin.

Graffiti: "25. huhtikuuta aina, ei koskaan enää fasismia."

- Sain ihan vasta tietää, että jokaisen suuremman puolueen nimessä on jotakin sosialismista tai vasemmistosta, vaikka puolue olisi enemmän oikealla. Esimerkiksi paikalliset sosiaalidemokraatit on oikeistopuolue.

- Portugali oli kerran tosi rikas ja vaikutusvaltainen maa. Se näkyy kaduilla kävellessä kun vastaan tulee toinen toistaan upeampia vanhoja rakennuksia ja patsaita. Ja monumenttiä löytyykin sitten antiikin ajoilta asti eli maassa on ehtinyt tapahtua monenlaista.

- Portugalilla oli vallankumoukseen asti siirtomaita. Angola, Mosambik, Guinea-Bissau, Kap Verde, Itä-Timor ja São Tomé ja Principe itsenäistyi kaikki 1974-1975. Silti Kiinassa sijaitseva Macau oli Portugalin siirtomaa vuoteen 1999 asti. Tämän takia täällä on paljon erityisesti noista maista tulevia maahanmuuttajia, jotka myös useimmiten puhuu portugalia.

- Opettajia teititellään ja kutsutaan esimerkiksi nimellä professor Silva eli arvo- ja sukunimellä. Opettajat suhtautuu ystävällisesti opiskelijoihin ja saattaa kysyä kuulumisiakin, joten valtaero ei ole kuitenkaan käytännössä jyrkkä. Toisaalta kuitenkaan kulttuuriin ei kuulu, että opettajaa kyseenalaistettaisiin luennolla. Korkeintaan pyydetään tarkennusta.

- Yliopistolla opetus ei opeta samalla tavalla kriittiseen ajatteluun kuin Suomessa, jossa se on melkeinpä koko homman ydin. Kerran kun pidettiin esitelmää norjalaisen kaverin kanssa, niin saatiin palautetta "että tosi jännä että teillä oli lopussa tuollainen osa jossa oli teidän omaa ajattelua. Meillä ei koskaan tehdä niin.". Ne kuitenkin piti sitä hyvänä asiana.

- Kuten tätä blogia seuranneille on ehkä selvinnytkin, yliopistolla ei yleensä menee mikään helpoimman kautta, vaan kaikkeen liittyy muutoksia ja epäselvyyksiä koko ajan. Esimerkiksi muutama päivä sitten sain kuulla, että yhden loppumassa olevan kurssin arviointiperusteita olikin muutettu jossakin vaiheessa. Harmi vain, ettei siitä ollut ilmoitettu kaikille ja että itse olin jo tehnyt ne pari listalta poistettua työtä. Opettaja on kuitenkin joustava tällaisessa tilanteessa ja joku ratkaisu aina keksitään.

- Kun joku kysyi opettajalta esseen palautuspäivämäärän dediskellonaikaa, opettaja alkoi nauraa.

Osa taideteosta "Nauravat miehet" Portossa

Kulttuurihuomioita 2/3

...ja isommat ja pienemmät kulttuurihuomiot jatkukoon.

- Täällä on kaikki vähän rennompaa ja hitaampaa ja se on paljon useammin mahtavaa kuin ärsyttävää. Mikään ei ole aivan niin justiinsa eikä koskaan ole niin kiire. Se mitä länsimaiseksi tehokkuusajatteluksi kutsutaan ei tunnu pätevän täällä.

- Tervehtiminen tapahtuu parilla poskisuudelmalla. Siihen tottuu tosi nopeasti ja nyt kun mietin, niin monien vaihtarituttujen kanssa tehdään samalla tavalla, vaikkei se olisi tapana kummankaan kotimaassa. Ihan vaan koska siitä on tullut niin luonnollinen tapa käyttäytyä täällä. Parempia, poskisuukottomasta kulttuurista tulevia kavereita kuitenkin halaan.

- Ainakin tässä kämpässä eläimille huudetaan paljon ja niitä myös lyödään tai paremminkin läpsitään rangaistukseksi päivittäin. Koiraa ei myöskään käytetä säännöllisesti ulkona eikä kissanhiekkoja vaihdeta kovin usein. Oon yrittänyt sanoa, että eläimet tarvii virikkeitä, että ne viihtyy paremmin eikä tuhoa niin paljon paikkoja täällä, mutta se ei taida olla se näkökulma mihin on totuttu. Tuhotöiden jälkeen eläimet saa tietenkin osakseen tuplahuudot ja -läimäisyt.

- Ainakin Portossa on sellainen graffitipolitiikka, että taiteilijat saa vapaasti maalailla kaduille ja liikkeiden turvaoviin kunhan vain teos liittyy kiinteästi liikkeen toimintatarkoitukseen ja on asiallinen.

Hammaskaveri kadulla lissabonilaisen hammashoitolan edessä

- Ainakin kämppikset tuntuu pitävän pohjoiseurooppalaisia aika tiukkiksina. Ne sanoi yllättyneensä siitä, että oonkin aika rento, vaikka oon Suomesta. Toisaalta välillä kyllä kohtaan kulmakarvannostoja kun haluan jonkin asian tapahtuvan nopeammin kuin ne haluaa sen tapahtuvan. Esimerkiksi, jos mulla on tunti aikaa pestä pyykit ja kerron sen kämppikselle, se ei halua ottaa omia koko päivän koneessa olleita pyykkejään pois sieltä samantien, koska se ei vaan tunnu kivalta. Jälleen kerran pitää ensin ihan vähintään polttaa yksi tupakka ja vähän yleisesti chillata

- Varsinkin pienemmissä kaupungeissa ihmiset tykkää jutella tuntemattomillekin niitä näitä. Esimerkiksi kahvilassa saattaa mennä ennen tilausta pitkä aika rupatteluun ja tilauksen jälkeen kahvia ei todellakaan aleta samantien valmistaa. Se, että aletaanko kahvia valmistaa heti ei täällä todennäköisesti ole edes kysymys, jota joku miettisi. On ihan luonnollista, että pöytään mennään istumaan ja se tulee sitten kun on tullakseen. Joskus tilaus saattaa lopulta unohtuakin, mutta yleensä ei.

- Ravintolaan ei kannata mennä tosi nälkäisenä, koska ruoka ei yleensä ole tulossa pöytään pian.

- Täällä ei pankkikortti käy monissa paikoissa ollenkaan tai jos käy, sen pitää olla paikallinen. Mun toisessa lähimmistä ruokakaupoista voi maksaa vain yli 20 euron ostokset kortilla, mutta toisessa kortti käy mihin vaan summaan. Lohdutukseksi kuitenkin pankkiautomaatteja on suunnilleen joka korttelissa.

- Pankkiautomaatit on myös täällä kunnon monitoimivempeleitä. Niillä voi (paikallisella kortilla) rahan nostamisen lisäksi muun muassa maksaa laskut sekä ladata rahaa sim-kortille ja matkakortille.

- Kaikilla on kännyköissä prepaid-kortti eli sitä sitten aina lataillaan ja joudutaan jännittäviin tilanteisiin kun saldo on loppu.

- Perheen pitämässä ravintolassa saattaa olla isoisä käymässä ja lapsenlapsi hoidossa ruoanlaiton ja tarjoilun ohessa ja ohikulkumatkan varrella myös joku tuttu tulee tervehtimään. Ainakin pienissä vaateliikkeissä oon myös nähnyt koiria. Pari päivää sitten taas olin pubissa kavereiden kanssa ja asiakkaan koira makasi sisällä suoraan oven edessä ja asiakas itse keikkui baaritiskillä.

- Jos ravintolassa tilaa vaikka kanaa tai kalaa, luvassa ei ole filee vaan kananpalanen luineen tai kokonainen kala ruotoineen.

- Lapset voi hyvin olla päivällisellä ravintolassa mukana puoleen yöhön asti. Lapsi nukahtaa, jos nukuttaa ja on hereillä, jos ei nukuta. Ei draamaa eikä kauhistelevia katseita naapuripöydästä.

- Portugalilaiset auttaa mielellään ja saattaa näyttää kädestä pitäen missä jokin paikka on. Ainakin, jos eivät joudu tekemään sitä työkseen.

- Mennään kämppisten kanssa monesti kahville vaikka ihan vartiksi tai puoleksi tunniksi vieressä olevaan pubiin. Espressoa muistuttava kahvi kiskaistaan nopeasti huiviin ja vaihdetaan muutamia sanoja ja sitten taas jatketaan kotona sitä mitä alun perin oltiin tekemässä tai lähdetään muualle. Kahvilassa usein joku käy nopeasti juomassa kahvin tiskillä ja lähtee sitten menemään. Take away -kahvia ei periaatteessa ole olemassakaan muualla kuin Starbucksissa.

- ...mikä taas saattaa liittyä siihen, että täällä on kuulemma tosi epäkohteliasta juoda tai syödä kävellessään. Kämppikset kuitenkin sanoi, ettei sillä niiden mielestä ole juuri väliä ja ne itsekin tekee niin. Jotkut on aina tarkempia.

- Bairro Alton 300 baarin baarimestoilla sen sijaan juomia ei saa muuten kuin kertakäyttömukeissa. Tapana on mennä baarista kadulle juoman kanssa ja hengailla siinä tai vaellella ympäriinsä. Täällä kun ei ole sellaista lakia, ettei juomaa saisi viedä baarista pois tai ettei saisi juoda julkisella paikalla.

- Asuntojen lämpötila seuraa melkein ulkolämpötilaa, koska ikkunat on yksinkertaisia eikä niitä ole tiivistetty. Asunnoissa ei usein ole myöskään pattereita. Jotkut kuitenkin käyttää erikseen lämmittimiä, mutta niiden käyttö on sähkön hinnan vuoksi portugalilaisille aika kallista. Vesi sen sijaan on edullista.

- En oo ainakaan vielä nähnyt asuntoa, jossa ei olis kaasuliesi ja -uuni. Myös vesi lämpenee ainakin tässä asunnossa kaasulla.

- Kuten monissa muissakin kielissä, hän on miehille (ele) ja naisille (ela) eri sana. Ylipäätään ihmisistä, ammateista ja nimikkeistä ei voi puhua mainitsematta sukupuolta.

- Sukupuoliroolit ylipäätään tuntuu elävän yhteiskunnassa vahvemmin kuin Suomessa. Se ei välttämättä ole negatiivinen asia, mutta joka tapauksessa eron huomaa.

Lehden nimi on Woman ja mukana tulee kätevästi pesuainenäyte

Ruoanlaittolehden kulmassa lukee "moderni nainen/vaimo"

- Kämppikset huudattaa täällä välillä musiikkia tosi kovalla keskellä yötä ja huutaa ja nauraa kavereiden kanssa vielä sen päälle. Tämä tapahtuu vaikka olisin samaan aikaan nukkumassa viereisessä huoneessa. Vielä ihmeellisempää on kuitenkin se, että kukaan naapuri ei ole asiasta valittanut.

- Meillä on kämppisten kanssa yhteinen ruokatalous, joka toimii niin, että kaikki saa syödä kaikkea mitä kaapista löytyy ja joku käy aina joskus kaupassa ja ostaa jotakin. Myös päivällinen tehdään usein yhteisesti.

- Niin ja puhun myös aika paljon niiden kanssa. Huomionarvoinen asia, koska tuo ei ole itsestäänselvyys Suomessa.

- Jos portugalilaiselle alkaa puhua espanjaa, niin ei välttämättä hyvä heilu. Kaupassa kannattaa mieluummin olla hiljaa kuin sanoa gracias. Ja kiitoshan oli paikallisella valuutalla naisille obrigada ja miesten sanomana obrigado ;)

- Täällä on Suomelle tavallisten ruokakauppojen lisäksi paljon erillisiä hedelmä-, kala-, liha- ja juomakauppoja. Ravintoloitakin on paljon, erityisesti perinteistä portugalilaista ruokaa tarjoavia. Leipomokahviloita on vielä enemmän.

Paluu arkeen ja tarinaa koristelaatoista

Viikon rauhaiselon aikana olen taas laittanut elämää täällä normaaliin uomiinsa. Suhdeluvut ovat olleet kohdillaan: kerran rannalle, vähän esseen kirjoittamista, kerran juhlimaan, kävelyjä, siivousta, pari luentoa ja rauhallista Euroviisujen katselua.

Kyllä vain, luit oikein, olen myös opiskellut! Sain itseni huijattua kirjoittamaan osan sosiologian esseestä, etsimään siihen lisälähteitä ja keksimään kehitystutkimuksen esseeseen aiheen ja suunnittelemaan sen. Erityisesti kehitystutkimuksen saavutuksista olen ylpeä, sillä jatkuvista muutoksista kuuluisa kurssi oli vähällä jo jäädä kesken kun turhauduin siihen, etten tiedä tarpeeksi taloudesta ja politiikasta, joiden aihealueiden maisteriopintoja se on. Toisaalta valitsin kurssin alun perin sen takia, että aihe oli kiinnostava ja alkuvuoden ajankohta kurssille sopiva, kun lisäopintopisteitä en tarvitse eikä kurssi taida sujahtaa edes tutkintoon. Nyt perusteista on jäljellä enää kiinnostavuus. Katsotaan miten koetuksesta selviän!

Jäätelökioskit ovat tulleet osaksi katukuvaa jo jonkin aikaa sitten

Koristelua katukivetyksessä

Rantaperjantai oli mukava ja rento päivä, vaikken aluksi hullun unirytmini takia meinannutkaan saada itseäni nostettua ylös aamulla lähteäkseni sinne. Maattiin rannalla ja välillä käytiin vetelemässä valkoviinistä tehtyä (törkeän hyvää!) marjasangriaa vieressä olevassa kahvilassa. Välillä tää Lissabonissa vaihdossa oleminen on vähän niin kuin lomailua kavereiden kanssa.

Oltiin tällä kertaa Lissabonin eteläpuolella Costa da Caparican rannalla. Biitsiä on kuulemma 30 kilometriä putkeen, joten nähtiin siitä tietenkin vain pienenpieni osa. Ranta oli paljon rauhallisempi kuin Lissabonista länteen oleva Carcavelosin ranta, jossa ollaan aikaisemmin oltu. Se on myös kiva, mutta täynnä ihmisiä lämpiminä päivinä. Toisaalta Costa da Caparicaan maksaa matka enemmän kuin muille lähirannoille. Estorilin ja Cascaisin rannoillekin pitäisi päästä joku päivä ja on kai niitä muitakin. Jos oot Lissaboniin tulossa, niin ainakin tuonnimisiä rantoja on siis lähistöllä. :)

Sillä välin kun rohkeimmat kävi pulahtamassa kylmässä meressä treenailin rannalla vannetanssia, jota oon harrastanut viime syksystä lähtien. Vannetanssi on huippu harrastus, mutta vaatii paljon tilaa, joten sopivien harjoittelupaikkojen löytäminen on vähän kiven alla. Sain myös Annan kaverin Chantalin kokeilemaan hooppausta!

© Laura

Lempiseinä!

Mun uusin kuningasidea täällä on kävellä matka yliopistolle vähintään toiseen suuntaan nyt kun ilmat on vihdoinkin hyviä eikä enää sada koko ajan. Normaalisti kävelen kilometrin metroasemalle ja toisen asemalta yliopistolle, mutta koko matkaan kävellen kuluu noin viiden kilometrin verran askelia eli jotain tunti. Jos ei muuten tee mitään kovin järkevää luentojen lisäksi koko päivänä, niin ainakin tulee otettua muutama askel ulkoilmassa. Toimii!

Palacio da Penassa on yksi seinämä täynnä tällaisia käsinmaalattuja laattoja

Toinen kuningasidea on saatu vinkkinä Annikalta tai oikeastaan alun perin Annikan äidiltä. Kuumina päivinä kannattaa kuulemma aina olla varalta laukussa vesipullon lisäksi merisuolaa. Huonon olon yllättäessä yksi merisuolahiutale parantaa oloa kummasti. Esimerkiksi oliivit tai suolapähkinät on myös yksi vaihtoehto, mutta pienenpieni purkki tai pussi suolaa kulkee helposti laukun vakiovarusteena. Tartuin heti tuumasta toimeen ja jemmasin suolat pieneen meikkinäytepurkkiin. Kiitos vinkistä!

Sitten vielä pari sanaa päivän teemakuvituksesta eli keraamisista koristelaatoista. Koristelaattoja kutsutaan täälläpäin nimellä azulejos ja niitä on varsinkin täällä vanhemmassa osassa kaupunkia seinät täynnä. Niillä on koristeltu seiniä jo viiden vuosisadan ajan. Kauniin ulkonäön lisäksi laatoilla on kuitenkin käytännöllinenkin tarkoituksensa. Laatat kestävät maalia huomattavasti paremmin sateen, tuulet ja tuiskeet ja siksi niitä ei tarvitse uusia yhtä tiheään tahtiin. Laatatkaan ei kuitenkaan kaikkea kestä ja siksi vanhimmat niistä on jo osittain rapistuneet täällä seiniltä. Joka tapauksessa ne ovat tärkeä osa portugalilaista arkkitehtuuria.

Sinivalkoisia koristelaattoja sanotaan olevan aluksikin sen takia paljon, että sininen oli alun perin vaikein väri saada laattaan ja kun taito lopulta opittiin, sen osaamista haluttiin tietenkin näyttää. Toiseksi kuitenkin Portugalin entinen lippu on valkoinen sinisellä ristillä. Siis samanlainen kuin nyt Suomessa, mutta neliönmallinen. Kun valtion ja kirkon määräysvallat erotettiin toisistaan, kuningas halusi kuitenkin yhä osoittaa valtaansa kirkon puolella. Siksi hän määräsikin, että kirkoissa saadaan käyttää vain sinivalkoisia laattoja, jotka edustavat väreiltään monarkiaa. Osittain tästä syystä koristelaattojen sanotaan usein olevan juuri sinivalkoisia, kuten yllä olevassa maalauksessa.

Óbidosin suklaataivas

Buddhalaisessa puutarhassa vierailun jälkeen käännettiin nokka kohti Óbidosta ja suklaafestivaaleja.  

Óbidosistakin löytyi pieni akvedukti, joka on rakennettu vuonna 1573. Evi yritti pilata kuvan hyppäämällä takaoikealta kameran eteen, mutta tekikin siitä lopulta paremman.

Kaupunki oli heti ensisilmäyksellä viihtyisän oloinen. Festivaalit tuo pieneen keskustaan paljon elämää.

 Keskuskadulla oli tunnelmallinen kirjakauppa, jossa hyllyt oli tehty vanhoista puulaatikoista. Tuollaiset kirjahyllyt kelpaisi mullekin kotiin.

Kirjakaupan laidalla oli myös tiski, josta sai ostaa vihanneksia ja herkkuja. Heti kun myyjän katse vältti, Florianin piti tietenkin päästä sorkkimaan suklaafonduelähdettä.

Óbidosissakin oli Evoran tapaan paljon keltavalkoisia rakennuksia, mutta ei sentään koko kylä täynnä. Joana, tiedätkö miksi valkoisissa rakennuksissa on joskus keltainen, sininen tai punainen raita? (Opetan samalla Helsingissä asuvalle portugalilaiskaverille suomea!)

Sisäänkäynti pieneen lahjatavaraliikkeeseen oli vehreä ja viihtyisä.

Ruukkujen lisäksi kukkia kasvoi myös muutaman talon katolla.

Kapealla pääkadulla oli ainakin nyt festivaalien aikaan paljon pieniä kojuja, joissa myytiin käsitöitä, lahjatavaroita, suklaata ja myös Óbidosissa suosittua kirsikkalikööriä ginjaa. Itse liiketilat olivat muun muassa käsityöliikkeitä, leipomoita, matkamuistomyymälöitä ja kahviloita. Keskuskatu oli tosi viihtyisä ja eläväinen. Katsoin etukäteen, että nähtävyyksinä olisi luvassa suunnilleen linna, muurit ja pari kirkkoa, mutta kaupunki yllättikin olemalla itsessään niin kaunis ja viihtyisä, ettei mitään sen ihmeellisempää sinne kaivannutkaan.

Otin näistä sokeripusseista kuvan muistoksi, koska Evi hamuaa niitä aina kahviloissa liimattavaksi muistikirjaansa. Kuvia on 30 erilaista, joista jokaisessa on kuvaan liittyvä teksti siitä mitä rakastavaiset tekevät. Alla olevissa sokeripusseissa rakastavaiset muun muassa kuuntelevat samaa musiikkia, vievät aamiaisen sänkyyn ja nukahtavat yhdessä takan ääreen.

Ja sitten suklaafestivaalien tunnelmiin. Festivaalin teemana näytti olevan tänä vuonna eläintarha, sillä eläimet näkyivät paljon koristeluissa sekä kakunsuunnittelukilpailussa, joista laitan vielä muutaman kuvan erikseen. Festivaalin koristelut ylipäätään oli hienoja ja hyvin herkku- ja eläinteemaan sopivia. Alla hauskat tiikerin- ja leopardinhäntäkatuvalot. (vai kirahvin?)

 Pala festivaalialuetta. Väkeä oli kuin pipoa ja tunnelma olisi ollut katossa, jos sellainen olisi ollut rajana.

Suklaakojuja oli pilvin pimein. Alla olevassa pisteessä sai seurata käsintehtyjen suklaakonvehtien valmistumista.

Suklaataivas!

Tästä kojusta sai mansikoita lämpimällä suklaakastikkeella.

Me kaikki päädyttiin ottamaan viereiseltä tiskilta sama setti kermavaahdolla ja koristeilla. Naapurikoju pisti paremmaksi sillä, että jokainen sai valita oman mukinsa ja pitää sen. Mun mukissa on kotona odottavan pehmolelun Mauri-mäyräkoiran serkku ja serkun serkku kyydissä.

Uskokaa tai älkää, tuolla alla oli myös mansikoita. Vaikka oon sokerihiiristä suurin, makean määrä oli silti jopa mulle liikaa. Siihen jäi suklaafestivaalien tarjonnasta nauttiminen. Suklaa jähmettyi nopeasti eikä loppuja saanut kertakäyttölusikalla ja -haarukalla enää mihinkään. Eipä niitä kyllä olisi enää pystynytkään syömään. Mutta hyvää oli!

Mansikkasuklaaherkun jälkeen olo oli vähän tällainen:

Käytiin myös katsomassa kakkukoristeiden rakentelua ja suklaasarvikuonon (?) valmistusta.

Óbidos on perustettu jo vuonna 308 ennen ajanlaskun alkua ja koko kaupunki on edelleen linnoituksen ja sen muurien sisällä. Kaupunki on ajelehtinut kelttien omistuksesta roomalaisille, joilta länsigoottilaiset valtasivat sen pariksi sadaksi vuodeksi, kunnes arabit kahmivat alueen itselleen. Vuonna 1148 Portugalin ensimmäinen kuningas julisti alueen omistukseensa. Vuosi 1282 taas on Óbidosille tärkeä, koska silloin kuningas Dinis antoi sen kuningatar Isabelille häälahjaksi. Kaupunki oli kuningattarien vallan alla aina vuoteen 1834 asti.

Festivaalien eläinteemaan sopivasti linnan pihamaalla oli myös pieni eläintarha.

Muurilta näkyi kauas. Kaupunki kirjaimellisesti pysähtyy kuin seinään.

Lisää suklaata!

 Festivaaleilla oli myös monenmoista esiintyjää, esimerkiksi laulava muffinssi ja soittava kakkupala.

Festivaali oli kokonaisuudessaan huippu kokemus. Koristelut, esiintyjät, musiikki, erilaiset suklaakeksinnöt, näkymät muurin laidalta ja pienen kyläjuhlan tunnelma teki festivaaleista tosi viihtyisät ja onnistuneet. Festivaalit kestää yhteensä kolme viikkoa, joten alueen ei pitäisi olla missään vaiheessa aivan liian täynnä täynnä ihmisiä niin kuin joskus käy. Kuulin, että Óbidos on muutenkin eläväinen kaupunki, jossa pienestä koostaan huolimatta keksitään aina kaikenlaista kommellusta. Vuosittain järjestetään myös keskiaikaistyyliset festivaalit ja talvisin leikitään pohjoisen talvea tupruttamalla linnan muurille ja torneille keinolunta. Tuollaisia paikkoja lisää!