Fadon ja saudaden säveliä

Tänään kerron vähän portugalilaisesta kansallismusiikista fadosta sekä siihen kiinteästi liittyvästi tunteesta saudadesta. Fado on 1820-luvulla syntynyttä kaihomielistä musiikkia, jota alun perin laulettiin kaduilla, tavernoissa ja bordelleissa. Musiikki oli erityisen suosittua merimiesten keskuudessa. Perinteisesti toteutettuun fadoesitykseen kuuluu yksi laulaja ja taustalle säestämään portugalilainen, kaksitoistakielinen kitara sekä akustinen kitara. Sana fado tarkoittaa suomeksi kohtaloa.

Fadolaulajien kuvia talon ulkoseinällä Mourariassa, Lissabonissa

Prostituoituna toiminut Maria Severa (1820-1846) oli ensimmäinen varsinainen naisfadolaulaja. Hän toi valovoimaisella esiintymisellään musiikkilajin myös yläluokkaisten suosioon. Kaikista tärkein fadohahmo Portugalissa on kuitenkin Amália Rodrigues (1920-1999), jota kutsutaan fadon kuningattareksi. Amalian suosiota kuvastaa hyvin se, että laulajattaren kuoltua maassa pidettiin kolmen päivän virallinen suruaika. 

Fadograffiti Lissabonissa. Vasemmalla fadista Maria Severan kuva.

Fadossa olennaista on tunteiden voimakas ilmaisu laulettaessa. Musiikissa ovatkin läsnä vahvat tunteet kuten kaipaus, tuska ja mustasukkaisuus. Iloisemmän sävyisissä fadokappaleissa taas lauletaan ilosta, onnesta ja rakkaudesta. Kaikista tärkein tunne on kuitenkin Portugalin kansallistunteeksikin kutsuttu saudade, jota vastaavaa tunnetta ei esiinny muissa kulttuureissa. Saudade on eräänlaista kaihoisaa kaipauksentunnetta menneestä ajasta, joka ei ehkä koskaan palaa. Kaipauksen lisäksi siihen sekoittuu myös onnentunnetta ajoista, jotka kerran olivat hyviä ja onnellisia.

Alkuperäisissä fadolyriikoissa merille lähteneet miehet laulavat koti-ikävästään ja kaipuusta rakkaidensa luokse. Kotiin odottamaan jääneet naiset taas kertovat yksinäisyydestään ja surullisesta kohtalostaan. Iloisemmansävyisissä fadoissa lauletaan muun muassa rakkaudesta ja kiintymyksestä kotimaahan Portugaliin sekä usein myös pääkaupunkiin Lissaboniin.

Graffiti Lissabonissa

 Lissabonissa on lukuisia fadoravintoloita ja monissa muissakin ravintoloissa on silloin tällöin fadoesityksiä. Suurimmat fadoalueet ovat kaupunginosat Alfama ja Bairro Alto. Helpoiten fadoa löytänee kun kiertelee alueilla samana tai edellisenä päivänä ja etsii fadokylttejä ravintoloiden seinustoilta. Joskus fadopäivällisille tulee tehdä etukäteen varaus ja loppusumma voi osoittautua aika hintavaksikin erityisesti turisteja houkuttelevissa paikoissa. Budjettimatkaajat voivat myös vaellella alueella kymmenen aikoihin ja tuurilla saada paikan ravintolasta päivälliskattauksen jälkeen, jos vapaita paikkoja löytyy. Fadoesityksen aikana ovea ei kuitenkaan yleensä avata, joten laulua kuullessaan joutuu odottamaan seuraavaa taukoa. 

Ana Laíns Alfamassa, Duetos da Sé -nimisessä ravintolassa (suosittelen!)

Ensimmäistä kertaa fadoesitystä seuraavan on tärkeää tietää paikallinen sanonta: “silêncio que se vai cantar o Fado”. Se tarkoittaa "hiljaisuus, fadoa lauletaan". Käytännössä tämä merkitsee, että fadon aikana on epäkunnioittavaa puhua, tai edes kuiskata. Olen ollut kolmesti katsomassa fadoa ja yhden kerran ovella seisoi topakka herrasmies, joka huusi kuuluvaan ääneen "Silêncio!" jokaisen yleisöstä kuuluvan kuiskauksen jälkeen. En siis suosittele uhmaamaan tätä sääntöä.

Fadolaulaja ja kitarat Lagosissa. En harmi kyllä saanut koskaan selville fadistan nimeä.

Tässä muutama Youtube-esimerkki fadokappaleista:

Amália Rodrigues - Canção Do Mar (surumielistä fadoa)
Amália Rodrigues - Uma casa portuguesa (iloista fadoa)
Deolinda - Fon-Fon-Fon (iloista, modernia fadoa)

Mariza - Chuva (tämän hetken suosituin fadolaulaja)

Ana Laíns - Alfama (kappale kertoo Alfaman kaupunginosasta)

Cesária Évora - Sodade (fadoa sekoitettuna kapverdeläisrytmeihin)

Lunttilaput: Wikipedia, Pääkaupunkiseudun kirjasto - HelMet

Ripaus seikkailuja ja sata kiloa nauruhiutaleita

Viimeiset kuusi päivää vietin äidin, Hiski-kummitädin, Sussun ja Hilun kanssa kierrellen ympäri Lissabonin lähimaastoa. Ja kylläpäs meillä olikin mukavaa!

Yövyttiin Cascaisin kaupungissa, jossa käytiin ensimmäisenä iltana syömässä. Pohdittiin muun muassa miksi tarjoilijarukka oli niin allapäin. Spekulaatio oli kiivasta ja me kaikki tietenkin oikeassa.

Ensimmäiset pari-kolme päivää sattui sateisiksi ja sumuisiksi, mutta käytiin silti urheasti katsomassa Boca do Infernon kallioita ja tyrskyjä heti alkumetreillä.

Saatiin käyttöön oikeaksi vuoristokiipeilijäksi osoittautunut Corsa-auto, jota apuohjasi terävä ja valpas navigaattoriääni Kerttu. Sillä päästiin sumun läpi käymään myös Cabo da Rocassa eli manner-Euroopan läntisimmällä siivekkeellä. Että niin kuulkaas, sitä on nyt nähty maailman laita!

Sää oli vähän tällainen, mutta se ei meitä hidastanut.

Maisteltiin paikallisia herkkuja kahvilassa, jonka tarjoilija näytti äidin mielestä Mikolta. Mitähän vale-Mikko tuumasi tästä herkkujen tarjoilutavasta?

Kerrankin sain seuraa kukkien ihasteluun.

Seikkailtiin myös Cascaisin rantakivikoissa. Tässä näyttäisi olevan kesken aarteenetsintä. Etsintä ei kuitenkaan ollut yhtä kiivasta kuin matkalla erääseen konserttiin, johon porttivahtina toiminut brassimies lopulta eväsi meiltä pääsyn, vaikka kuinka yritettiin pyrkiä sisälle. Tyhjästä tuvasta on paha Bachia nyhjästä.

Lissabon tarjosi ruoaksi bacalhauta eli kuivasuolattua turskaa. Huomaa sipulin, valkosipulin ja oliiviöljyn määrä.

Hilun piti lähteä muita aikaisemmin, mutta kolme onneksi jäi. Belémin trooppisesta puutarhasta löytyi puu jos toinenkin, auringosta puhumattakaan!

Välillä istahdettiin puistonpenkille kahvien kanssa ja tähyiltiin ympäröivää markkinatunnelmaa. Kuten kuvassa näkyy, auringonsäde paistoi suoraan viereisen varpaaseen.

Belémin luostarin Mosteiro dos Jerónimosin seinämät oli huikean yksityiskohtaisesti koristeltu.

Puiston keskellä oli suuri vesilähde, jonka muodostamasta sateenkaaresta räpsittiin rivissä kuvia.

Belémin taidemuseon eli Museu Coleção Berardon sisäpihalla nautittiin markkinatunnelmasta.

Hunajakauppias oli ottanut mehiläiset mukaan taustamusiikiksi.

Itse taidemuseo oli täynnä jos jonkinlaista nykytaidetta. Parin vähemmän kuuluisan Picasson ja Dalin työn ohella museosta löytyi muun muassa Andy Warholin Judy Garland sekä (vapaasti suomennettuna) Tomaattisoppapurkki.

Joku taidesielu oli myös tunteenpalossaan tai rahapulassaan keksinyt maalata taulun, joka oli täysin sininen. Tein siitä uusiotaidetta lasiheijastuksen avulla. Kiasmassa tavataan.

Belémissä oli edelleen pystyssä keksintöjen ja löytöretkien muistomerkki, jota Hiski yltyi ihastelemaan varsin rukoilijasirkkamaisin elkein Sussun paatoksen lomassa. Äiti tyytyi patsastelemaan tiukassa takakenossa.

Onnistuttiin löytämään Alfaman kaupunginosasta ihana ravintola, jossa meille tarjottiin mansikkajuustosalaattia ja fadomusiikkia.

Fadoesitys oli lyhyesti sanottuna järisyttävän hyvä. Karismaattisen Ana Laínsin voimakas ja monipuolinen ääni säestettynä Paulo Loureiron taiturimaisella pianonsoitolla oli hunajaa korville. Hihkuttiin konsertin ajan etupenkissä ja seuraavana päivänä piti vielä päästä kuulemaan samoja sulosointuja tietokoneen ämyreistäkin.

Seuraavana päivänä käytiin Sintrassa, jossa Kerttu hyvää hyvyyttään ohjasi meidät pienelle ja hiljaiselle, mutta sitäkin vaikuttavammalle näköalatasanteelle.

Käytiin myös tervehtimässä Penaa palatsissaan. Kerttua vähän jännitti tapaaminen, niin jouduttiin ensin hieman kiertelemään päästäksemme perille.

Näkymät palatsin kupeesta oli mielettömät. Kuvassa näkyy myös Castelo dos Mouros eli Maurien linna, joka on peräisin 700-luvulta.

Linnan ympärillä oli suuri puistoalue, josta nähtiin pieni palanen. Lammessa lipui sorsien kanssa musta joutsen.

Kun Pena pelaa Laivanupotusta, pelkkä "osu ja uppos" ei riitä.

Ja kuinka vihreää!

Kokonaisuudessaan meillä oli monta mahtavaa päivää täynnä naurua ja levottomia tarinoita Kertun ja Penan koettelemuksista. Sen verran täytyy palautetta antaa kuluneista hetkistä, että jos itse olisi kuusikymppisenä noin pirteä, iloinen ja täynnä positiivista energiaa, niin saisi kyllä olla tyytyväinen elämäänsä ja itseensä. Mulla on kyllä semmonen äiti ja äidillä semmoset kaverit, että oksat pois!

Fadoa, kirsikkalikööriä ja vanhoja tuttuja

Torstaina käytiin vaihtarikaveri Annan kanssa kuuntelemassa fadoa eli portugalin kansallismusiikkia. Mentiin kiertelemään kymmenen aikaan Alfaman alueelle, jossa on paljon fadobaareja ja -ravintoloita, ja löydettiinkin helposti sopivan oloinen paikka ovelta kuuluvan musiikin perusteella. Lauluun tuli sopivasti tauko, joten tarjoilija päästi meidät sisään. Paikka oli aika kotikutoisen oloinen, mutta viihtyisä. Pienen pubin keskellä oli yksi laulaja ja kaksi kitaramiestä, jotka soittivat aina muutaman kappaleen, jonka jälkeen pitivät tauon ja vaihtoivat laulajaa. Laulajat ei olleet järisyttävän hyviä ja esiintyminenkään ei ollut erityisen valovoimaista, mutta ilta oli siitä huolimatta viihdyttävä. Tuntui kuin olisi ollut jonkun kotijuhlissa. Toisaalta fadoon kuuluva kaihoisuus ja melankolisuus ei ehkä välittynyt samalla tavalla kuin parhaissa esityksissä, joten ensi kerralla olisi mukava kuulla ja kokea myös sitä puolta.

Perjantaina taas hauskana yllätyksenä mulle soitti toisen Annan vanhemmat Tuula ja Markku, jotka oli Tuulan siskon Tuijan ja siskonmiehen Pasin kanssa reissun päällä Lissabonissa. Satuin sopivasti olemaan kotosalla, joten mentiin jonkin ajan päästä yhdessä kahville. Oli tosi mukava nähdä pitkästä aikaa! Seitsemänvuotiaasta Annan takapihalla temmeltäneenä ollaan vanhoja tuttuja, mutta viime vuosina näkemiset on jääneet vähemmälle, kun en enää asu Oulussa eikä Annakaan siellä aivan kotikulmillaan. Kahvilassa maisteltiin kahvien lisäksi lissabonilaista makeankirpeää kirsikkaliköörierikoisuutta eli ginjaa tai ginjinhaa, joka perinteisesti juodaan suklaakupista. Kerran mulle neuvoi yksi liköörikojun pitäjä, että pieni kuppi kuuluu ensin juoda puolilleen, jonka jälkeen kuppi loppuine likööreineen laitetaan kokonaisena suuhun ja jyrsitään menemään. Alla olevan kuvan ottoa ennen olen näköjään tehnyt radikaalin etikettivirheen ensikertalaisena.



Viikon hauskuutuksena kämppis Inês lähti pohjoiseen kotikulmilleen ja jätti mulle ja Camilalle kolmikielisen lapun:

"Tytöt, meni pohjoiseen. Jätin joitakin keitetyt pihvejä. Syö! Hyvää houtla minun vauva Márcio. Laittaa hänelle roukaa ja hänellä on vielä hiekkaa. Pallaan lauantaina tai sunnuntaina. Ole hyvä ja älä tee tyhmyyksiä. Varokaa Márcio.

Inês"