Sardiini- ja pyhimysjuhlan tunnelmia

Kuluneina päivinä Lissabonissa on juhlistettu pyhimys- ja sardiinijuhlaa. Kuulostaa aika erikoiselta yhdistelmältä, eikö? Juhla on kuitenkin aika perinteinen sekoitus uskonnollista ja maallista juhlanviettoa. Eihän joulukaan ole monissa perheissä uskonnollinen, vaan siihen liittyy enemmän tontut ja joulupukit.

Alun perin juhlan nimi on Santo Antonion päivä. Santo Antonio on Portugalin ja erityisesti Lissabonin suojeluspyhimys, jonka sanotaan tehneen monia ihmetekoja. Erityisesti Antonio tunnetaan kadonneiden esineiden pitäjänä, parantajana sekä eläinten, kiirastulessa olevien sielujen ja hyvien avioliittojen suojelijana. Aika jännittävä yhdistelmä. Avioliittojen suojeluun liittyen suuri määrä pareja menee naimisiin juuri Santo Antonion päivänä Lissabonin katedraalissa ja tulevia vaimoja kutsutaankin Santo Antonion morsiamiksi. Itse en harmi kyllä hääpareja nähnyt ollenkaan. Yllä oleva kasvi (jonka kämppis kätevästi oli sijoittanut muropaketin päälle) liittyy jotenkin tähän juhlaan, mutta kämppis ei osannut sanoa mitä se symboloi. "Niitä vaan on aina joka paikassa tän juhlan aikana". Ja niin niitä olikin, sekä aidossa että koristemuodossa.

Nykyään juhla kuitenkin painottuu enemmän juhlimiseen, sardiineihin ja juhlajuomiin. Moni puhuukin päivästä – tai itse asiassa ajasta – sardiinijuhlana. Nimi tulee siitä, että sardiinien pyydystysaika on parhaimmillaan ja sardiineja myydään ihan joka kulmalla. Juhla ei myöskään kestä vain yhtä päivää, vaan noin viikon. Pääjuhlapäivien lisäksi on nimittäin kaikenlaista oheisjuhlintaa ennen ja jälkeen. 

Liittyen mun aiempiin kulttuurihuomioihin, Portugalin lippu on tässäkin taustakoristeena

Söin ensimmäiset juhla-ajan sardiinit Camilan kanssa meidän talon viereisessä puistossa. Siinä vaiheessa meno oli vielä rauhallista. Asiakaspalvelijoina tuolla toimivat pienet partiolaiset, jotka tarjoilivat pöytiin kaiken oluesta lähtien.

Kadut oli savua täynnä, kun kalagrillit lauloi.

Suurin juhla oli torstaina ja silloin nähtiin kavereiden kanssa myös paraati, johon eri kaupunginosien ryhmät oli valmistelleet esitykset perinnemusiikin tahtiin. Oltiin kaikki luultu, että luvassa olisi kulkue, joka olisi puolessa tunnissa ohi, mutta jokainen ryhmä tulikin esiintymään vuorollaan kadulle, tanssi tanssinsa, soitti soittonsa ja siirtyi parinsadan metrin päähän esittämään sen uudestaan. Lähdettiin lopulta parin tunnin jälkeen kesken kaiken pois, sillä esitykset muistutti paljon toisiaan ja pelättiin väenryntäystä joka kulkueen loputtua olisi luvassa. Kaiken kaikkiaan hauska kokemus.

Ennen kulkuetta mulle myös selvisi, ettei meidän talon viereisessä juhlapaikassa kuoro sentään harjoittele samaa kappaletta päivästä toiseen. Sen sijaan meidän alueen ryhmä harjoitteli paraatiesitystään siellä. Nyt siis vihdoinkin parisen kuukautta samaa kappaletta aina iltaisin kuunneltuamme saadaan rauha. Paraatissa sain kuitenkin kuulla vakiobiisiä ihan varastoonkin asti.

Vaikka luikittiin juhla-alueelta ajoissa pois, väentungos oli valtava. Tuolla takana on eräs aukio, jonka läpi oltiin ajateltu hipsiä, mutta eihän siitä mitään tullut. Jouduttiin kiertämään aukio toiselta puolen, mutta samalla sattui oiva tilaisuus pitää sardiinitauko.

Aina välillä joukossa näkyi tuollaisia älyttömän hienoja sardiinihattuja. Oltaisiin haluttu tietenkin itsellekin sellaiset, mutta niitä oli ilmeisesti jaettu aikaisemmin jossakin eikä niitä enää ollut rehellisin keinoin saatavilla. Yritin ottaa lätsästä muutaman salakuvan, mutta en harmi kyllä saanut tätä parempaa. Hatussa on siis edessä silmät ja hiipassa pyrstö.

 Tultiin lopulta viettämään iltaa tähän ihan meidän asunnon viereen, koska yhtenä vanhoista kaupunginosista täällä oli hyvä meno, mutta pystyi silti vielä kävelemään ja hengittämään. Suurin väentungos oli kuulemma Alfamassa, jossa edellä mainitut toiminnot oli aika haastavia. Seuraavassa kuvassa olevalla papallakin oli hyvä meno. Se tanssi piirin keskellä milloin yksin lantiota ketkuttaen ja milloin siepaten jonkun viattoman uhrin partnerikseen.

Koska meidän asunto oli vieressä, käytiin välillä sielläkin. Koira hurmasi kaverit, jotka halusi tulla katsomaan sitä vielä uudestaankin. Koirarassu vain oli uupunut kuumuudesta ja siitä, ettei ollut taas päässyt ulos pitkään aikaan.

 Lauantai-lta oli kokonaisuudessaan hauska ja tuli monet tanssit vedeltyä hauskan paikallisen musiikin tahtiin.

Perjantaina menin illasta taas katsomaan juhlamenoja. Sisällä oli niin kuuma ja musiikki kuului sinne niin kovaa, että ulkona oli huomattavasti mukavampaa. Laitoin yhdelle itävaltalaiskaverille viestiä, että mennäänkö yhdessä ja puoliksi sovittiinkin tapaaminen, mutta lopulta yhteydet ei enää toimineet ja se oli ehtinyt muiden kaveriporukkansa kanssa jo kauas pois kun lopulta saatiin taas yhteys. Olin kuitenkin jo ulkona ja juuri kun mietin mitähän sitten keksisin, kuulin vierestä jonkun puhuvan suomea. Tästä harvinaisuudesta innoissani menin heti juttelemaan ja osoittautui, että koko porukka oli tosi mukavaa. Osa niistä oli harjoittelussa täällä ja osa kylässä kavereiden luona. Päädyin sitten viettämään niiden kanssa illan ja yön aamunkoittoon asti. Hauska sattuma!

 Lauantaina olin sopinut kavereiden kanssa, että mennään rannalle, sillä täällä on ollut nyt monta päivää noin 35 astetta eli kylmä ei pitäisi tulla. Lämpöasteista johtuen mentiin rannalle vasta kolmen-neljän aikaan, mutta silloinkin oli vielä tosi kuuma. Osalla hiekka-alueista oli pakko juosta, kun hiekka poltti niin paljon jalkapohjia. Ranta oli tietenkin tupaten täynnä. Uskaltauduin epätoivoissani ensimmäistä kertaa tälle reissulle uimaankin. Kaverit on aina pilkanneet mua kun en oo mennyt hyytävänkylmään mereen polskuttelemaan niiden kanssa, mutta nyt vesi oli vihdoin aika lämmintä ja rohkaistuin.

Oltiin lopulta rannalla yli auringonlaskun ja jossakin välissä saatiin osa uusista suomalaiskavereistakin sinne mukaan. Vaihtarikaverit lähti kotiin, mutta me muut jäätiin vielä nauttimaan tunnelmallisesta öisestä rannasta. Käytiin myös katsomassa kauas laskuveden ajaksi vetäytynyttä merta, jonka vesiraja tuntui olevan kauhean kaukana siitä missä aikaisemmin. En osaa sanoa tarkkaa eroa, mutta kymmeniä metrejä kuitenkin. Oli jännä miettiä, että kävelee tällä hetkellä sillä hiekalla, joka vielä muutama tunti sitten oli meidän uintireissujen merenpohjaa. Öiset aallot pimeässä oli aika hurjat ja koko ajan tuntui, että kohta tulee isompi aalto, joka viekin vesirajan vähintään takaisin sinne missä se oli päivällä. Niin ei onneksi käynyt.

Iltarannalta tultiin vielä parin suomalaisen kanssa mun lähikulmille viettämään viimeistä isompaa sardiinijuhlan yötä. Jotenkin vahingossa ja loman kunniaksi päädyin siis kolmenä yönä juhlimaan sardiineja aamuviiteen. Juhlassa oli  joka ilta tosi ihana tunnelma. Ihmiset jutteli, tanssi ja lauloi. Itsekin pääsin tanssahtelemaan vanhan portugalilaismiehen kanssa perinteisen portugalilaisen tai brasilialaisen musiikin tahtiin. Sardiinit tuoksui ja sangria- ja caipirinhamukit vilisi katukuvassa. Silti kukaan ei ollut liian humalassa. Kadut oli täynnä erinäisiä pöytiä, autoja ja pikkukioskeja, joihin oli kyhätty käsinkirjoitetuilla lapuilla menut ja teipattu ne ovenkulmaan. Hyväntuulinen ja leppoisa juhla siis. Sinne olisi mahtavaa päästä vielä joku vuosi uudestaankin.

Pääsiäispupu ja muuta eläinseuraa

Oon ehtinyt olla jo viikon enemmän tai vähemmän kipeänä, mutta viime päivinä oon onneksi päässyt jo haistelemaan raikasta ulkoilmaa pari kertaa ja tekemään vähän pääsiäisjäyniäkin.

Anna Saksasta pyysi mua viettämään 'perhepääsiäistä' sen ja sen vierailemassa olevan äidin kanssa. Värjäsin ja koristelin siellä (ainakin muistinystyröideni mukaan) ekaa kertaa elämässäni kananmunia ja se oli tottakai huippua. Korvasi hyvin menetetyn suklaamunien etsinnän. Koristelu oli niin tyhmänhauskaa, että sen vois ottaa ensi pääsiäisenä uusiksi! Annan äiti oli myös askarrellut meille pääsiäiskorit ja täyttänyt ne herkuilla. Ihana ajatus :)

Muu aika tällä viikolla on mennyt neljän seinän sisällä lukuun ottamatta paria minikävelyä lähialueilla. Katti ja puruluita kaipaava vuffe on pitäneet mulle seuraa (hyvässä ja pahassa). Tiistaina ja sunnuntaina saan tänne onneksi kavereita myös suoraan Suomen eteläisimmästä pääkaupungista.

Jotta ei unohtuisi tämän olevan pääasiassa lemmikkiblogi:

 Hauva on siis kasvanut ja katti väijyy entiseen malliin. Päivän hyvänä uutisena myös hieman masentuneen oloinen pääsiäispupu sai tänään itselleen possuystävän, mikä piristi jänön mieltä kovasti.

Sadeilta kotosalla

Täällä on taas satanut muutaman päivän, mikä on tarkoittanut rauhallisia koti-iltoja. Eilen jopa satoi vähän aikaa rakeita! Huhtikuun ensimmäisenä päivänä Lissabonissa, miten on mahdollista? Tuuli vei eilen viimeiset voimat taas yhdestä sateenvarjosta. Kuudetta viedään tällä hetkellä.

Mulla ei oo tätä ennen ollut varsinaisesti kämppiksiä lukuun ottamatta yhtä lyhyttä pätkää Tampereella, joka ei ollut suuri menestys. Nyt onkin ollut hauska päästä vihdoin kokemaan yhteiselo kavereiden kanssa hyvine ja huonoine puolineen. Tässä vähän otteita niistä mahtavista puolista.

Silloin tällöin vietetyt yhteiset koti-illat tekemättä juuri mitään tähdellistä on suurta luksusta.

Ohessa on hauska seurailla koirakaverin hölmöilyjä.

Myös kissa on menossa mukana. Koiran väijyminen oven takaa on tässä juuri päättymäisillään. Tassusta tulee luuvitosta, jos tunkee kuononsa väärälle reviirille.

Hauvalla riittää energiaa myös muun muassa kissajahtiin ja pandapainiin.

...mutta jossakin vaiheessa toki villeinkin väsähtää,

 laskien lopulta kuononsa polvelle ja ummistaen silmänsä. Hetken rauha on laskeutunut eläintarhaan.

Laukun arvoitus ja neljä syytä mennä Belémiin

Seinämaalaus Portossa

Reissun jälkeen on ollut taas mukava olla kämpillä rauhassa. Coimbran jälkeen täällä on ollut joka päivä 19-22 astetta eli kunnon kevät saapui ihan yllättäen sateiden jälkeen. Viime päivät on kuluneet ulkona, luennoilla ja järjestellen asioita laukun varastamiseen liittyen. Yksi ilta tehtiin myös sushia porukalla. En oo ennen tehnyt sitä, mutta se olikin yllättävän helppoa! Aikaa siinä tietenkin saa kulumaan ja hipsteripisteitä ropisee, mutta se on kuitenkin hauskaa tekemistä yhdessä kavereiden kanssa. Itse tehdessä sushipaloista voi myös tehdä senkokoisia, että ne pystyy syömään kauhistelematta (toisin kuin ravintoloiden jättisushit!).

Vanha ratikka, joka vie mutkin kotiin

Raitiovaunussa on tunnelmaa. Seinät on puiset ja penkit nahkaiset ja punaiset.

Laukun varastaminen näkyi muutaman päivän ajan aika hauskasti arjen joka käänteessä. Esimerkiksi: Olin lähdössä kotoa yliopistolle, mutta huomasin, että mun pitääkin ensin mennä tietokoneelle ja katsoa sen kautta kalenterista aikataulut sekä luentojen huoneet ja kirjoittaa ne paperille. Onnena onnettomuudessa kännykkä oli synkronoinut kalenterin nettiin. Lähtiessä huomasin, että en pääse yksin takaisin kotiin, koska mulla ei ole avaimia. Kämppiksen kanssa piti siis sopia milloin se voi avata mulle oven. Kämppis ei kuitenkaan tiennyt aikatauluistaan, joten lupasin, että soitan sille jossakin vaiheessa. Hetkinen, mutta eihän mulla ole puhelinta... Otan siis paperille ylös kämppiksen numeron ja soitan myöhemmin jonkun kaverin puhelimesta. Ulos lähtiessä alan hakea laukkua mukaan napattavaksi. Mutta eihän mulla ole laukkua! Etsin siis repun komerosta ja heitän rahat sen sisätaskuun, koska lompakkoakaan ei ole. Ulkona paistaa aurinko ja ajattelen laittaa aurinkolasit silmille. Mutta eihän mulla ole niitäkään! Metroasemalla taas joudun menemään lippuautomaatille ja ostamaan lipun, koska kuukausikortti on mennyttä. Ja kaikki tämä yhden pienen laukun takia!

Sitruunapuu

'Pyykit' kuivumassa Coimbrassa

 Lauantaina varastamisen tapahduttua olin muutaman tunnin vuoroin käärmeissäni ja vuoroin kuono maata kohti, mutta illalla jo hoksasin, että eipäs tuo nyt niin vakavaa ole, vaikkei toki hauskaakaan. Voisi olla pahemminkin. Mulla oli onneksi matkavakuutus ja sain jo tiedon, että yhtiö korvaa tappiot ihan hyvin. Rahallisesti en lopulta kärsinyt kovinkaan paljoa, enemmänkin joudun nyt säätämään korttien, puhelimen ja muiden kanssa. Moni ihminen on myös ollut ihan mielettömän ystävällinen ja avulias. Mikko on ostanut mulle Suomesta puhelimen, jonka kaverin kaverin kaveri tuo parin viikon päästä Helsingistä Lissaboniin ja sillä välin käytän vaihtarikaverin ylimääräistä luuria. Taas äiti oli oikeassa, asioilla on tapana järjestyä.

Portugalilaiset miehet seuraamassa jalkapalloa kahvilatilauksen lomassa

Vuffe on vielä toistaiseksi sylikokoa

Tänään kävin ostamalla vakuutusrahoilla uuden laukun, lompakon ja aurinkolasit pöllittyjen tilalle. Laukkuliikkeessä oli maailman ihanin vanha portugalilaispariskunta, jotka oli tosi ystävällisiä ja auttavaisia. Kuultuaan, että multa on varastettu laukku ne oli vielä tuplasti auttavaisempia. Meillä oli yhteisenä kielenä vain portugali, mutta kommunikointi sujui hyvin mun muutamilla lauseilla ja mummon ja papan jutellessa kaikenlaista, josta ymmärsin aina osan. Mun lähtiessä portugalilaismummo vielä suukotti mua molemmille poskille ja toivotti kaikkea hyvää. Tuollaisista ihmisistä jää niin hyvä mieli pitkäksi aikaa!

Padrão dos Descobrimentos eli Monument of Discoveries Belémissä, Lissabonissa

Sitten hieman aiheen viereen ja siitä kauemmas. Yllä olevissa kuvissa on löytöretkien ja keksintöjen muistomerkki Padrão dos Descobrimentos, jota käytiin katsomassa jo kauan aikaa sitten, mutta en oo vielä kirjoittanut siitä mitään. Monumentti on alun perin rakennettu vuonna 1939 Portugalin maailmannäyttelyyn juhlistamaan 1400- ja 1500-luvuille sijoittuvaa tutkimusten aikaa. Tämän jälkeen rakennus hävitettiin, mutta rakennettiin taas uudestaan vuonna 1958. Monumentissa on yhteensä 33 uusien keksintöjen ajalle tärkeää hahmoa, kuten löytäretkeilijöitä, karttureita, kirjailijoita, matemaatikkoja, maalareita ja kolme kuninkaan poikaa. Se sijaitsee Belémissä kuten Bélemin tornikin, josta lisäsin kuvan jo aikaisemmin.

Belémin alue on noin kymmenen kilometrin päässä keskustassa, mutta sinne kannattaa mennä tornin, monumentin, nykytaiteen museon ja Portugalin kuuluisimman leivoksen Pastel de Natan takia. Kermavaniljaleivos on alun perin Belémistä, joten sitä kutsutaan myös Pastel de Belémiksi. Ainakin Lissabonissa leivoksia näkee suunnilleen joka paikassa, muun muassa Alamedan metroasemalla on Pastel de Nata -koju. Juuri Belémiin niitä kannattaa mennä maistamaan Pastéis de Belém -nimiseen leipomoon, josta leivoksia saa tuoreina ja lämpiminä eli järkyttävän hyvinä. Kanelia ja tomusokeria päälle ja nautiskelemaan!