Viitta- ja raha-asiaa Portugalista

Global Village -tapahtumassa nappasin kuvan parista portugalilaisesta opiskelijasta, joilla oli paikalliseen opiskelijakulttuuriin kuuluvat asut päällä. Asuja voisi verrata suomalaisiin opiskelijahaalareihin, mutta ulkonäöltään ne on ihan erilaiset. Kokonaisuuteen kuuluu tärkeänä osana viitta, joka saa opiskelijat näyttämään Harry Potterin hahmoilta. Välillä yliopistolla pitääkin katsella valkoisia seiniä ympärillään varmistaakseen, ettei ole Tylypahkassa. J.K. Rowling on itse asiassa asunut Portossa 80-luvulla ja saanut portugalilaisesta opiskelijaperinteestä inspiraationsa Harry Potterin asusteisiin, joten yhdenmukaisuus ei ole ihan sattumaa. Kirjoissa on myös muutamia muita entisistä asuinsijoista muistuttavia piirteitä kuten Luihuisten tuvan perustajan nimi, Salazar Luihuinen. Portugalin edesmenneen diktaattorin nimi oli Salazar.

Tässä kuvassa viitat on vuosikurssia kuvaavasti asetettu joko käsivarrelle tai harteille

Joillakin opiskelijoilla on myös 'haalarimerkkejä' viitoissaan. Suomen tapaan niitä ei kuitenkaan läimitä mitä sattuu minne sattuu. Viitankantaja esitteli mulle jokaisen merkin erikseen ja selvisi, että niiden järjestys, sijainti ja symboliikka on tarkkaan harkittuja. Ylhäältä katsottuna ensimmäiset merkit kuvaa Portugalia, Eurooppaa, isän ja äidin kotikuntia, omaa opiskelukaupunkia, pääainetta ja niin edelleen. Alimmat merkit saa valita vähän vapaammin. Sieltä löytyi esimerkiksi onnenapila, vaihtomaan lippu sekä 'yliopistokummeja' kuvaavat merkit.

Asut on alun perin suunniteltu kuvaamaan sitä, miten yliopistossa kaikki ovat samalla viivalla taustoistaan huolimatta. Samanlaiset asut korostavat yhdenmukaisuutta. Nykypäivänä asukokonaisuus kuitenkin maksaa noin 200 euroa, mikä laittaa miettimään onko symboliikka vähän menettänyt pohjaansa. 200 euroa on iso raha varsinkin pienempituloisille perheille eikä kaikilla välttämättä ole asuun varaa. Portugalin keskipalkka on noin 970 euroa (keskiansiot n. 1140 e), kun taas minimipalkka on vain 485 euroa kuussa (2011). Portugali onkin yksi Euroopan suurimpien tuloerojen maista.

 Évoran matkan arkistoista löytyi pari salakuvaa viittahemmoistakin.

Portugalin taloudellisesta tilanteesta on vähän vaikea saada otetta kun katselee ympärilleen. Tuntuu, että taloudellinen epävakaus on kolhinut joitakin perheitä pahasti, mutta toisaalta taas kaikkien arjessa se ei juurikaan näy. Monilla paikallisilla nuorilla näkee uusimpia älypuhelimia ja muita kalliimpia laitteita, mutta useilta löytyy taskusta myös se halvin malli. On bisnesmaailman puurtajia puvuissaan, mutta samalla monet korkeakoulututkinnon suorittaneet nuoret työskentelee koulutuksensa ulkopuolisissa tehtävissä kuten jäätelökioskilla tai vaatekaupassa tai suunnittelee työttöminä muuttoa ulkomaille. On paljon vanhoja upeita rakennuksia, mutta myös monia vanhoja ja ränsistyneitä. Varaa ei tunnu olevan edes purkamiseen. On halvempaa täyttää ikkunat tiilillä, ettei rakennus romahda – tai toivoa parasta.

Kulttuurien kehto yliopiston aulassa

Tänään yliopistolla oli Global Village -tapahtuma, jossa vaihtareilla oli kotimaidensa esittelypisteitä. Ideana oli esitellä omaan maahan liittyviä tyypillisiä piirteitä haluamallaan tavalla. Tarjolla oli jos jonkinlaista syötävää, esitettä ja matkamuistoa. Tapahtuma oli suosittu ja väentungos sen mukainen, mutta onnistuin kuitenkin ottamaan joistakin ständeistä kuvia.

Georgia. Sulatetulla juustolla täytettyjä leipäsiä, viiniä ja esitteitä (joista yhden nappasin matkaan, kun en maasta juuri mitään tiedä).

Venäjä. Ainakin vodkaa, maatuskoita, lättyjä hapankermalla, venäläistä keittoa, suolakurkkuja ja jotakin riisiä muistuttavaa lisäkettä.

Yhdysvallat. Coca-colaa, suklaacookieita, Oreos-keksejä, hillomaapähkinävoileipiä ja kokislasien vieressä kyltti "alkoholia ei tarjoilla alle 21-vuotiaille".

Saksa. Ainakin perunasalaattia, Haribo-karkkeja ja jotain kakkua. Jalkapallopaita ja nahkahousut henkseleillä!

Slovakia. Ainakin lättyjä, vohvelikeksejä, suklaaleivonnaisia ja pieniä leipäsiä päällystahnoilla.

Suomi. Pannukakkua hillolla ja kermavaahdolla, hapankorppua munavoilla, salmiakkia ja Marianne-karkkeja. Tonttuja ja jääkiekkoilija. Salmiakkia maistaneiden ilmeistä ei valitettavasti ole kuvamateriaalia.

Hollanti. Ainakin lättyjä tomusokerilla, kanelilla ja siirapilla. Lättyjä kuulemma pitäisi kokeilla myös niin, että sulattaa niiden päälle juustoa. Keksejä, Heineken-olutta ja tulppaaneja.

Kypros. Mausteisia lihapullia, tsatsikia, sokerimantelipalleroita, jotakin kakkua ja viinirypäleuutteesta ja mantelista tehtyjä naposteltavia.

Kiina. Koristeita, esitteitä, pinssejä, kortteja ja paljon punaista, joka on kuulemma hyvän onnen väri.

Puola. Makkaraa, suolakurkkuja, leipäsiä dumpling-täytteellä, omenapiirakkaa ja karkkeja. Lappuja, joissa oli tärkeimpiä lausahduksia sekä englanniksi että puolaksi. Puolan t-paitoja ja lippuja poskissa.

Ja viimeisenä isäntämaa Portugali. Ainakin viiniä, oliiveja, leipää, paikallisia makkaroita, suklaasalamileivonnaista ja kukkopatsas. Makkarat liekitettiin niiden vieressä olevissa astioissa paikan päällä.

 Tapahtumassa ja sen järjestelyaikana muuten huomasin mielenkiintoisia eroja siitä miten eri maissa on totuttu korostamaan kansallisidentiteettiä. Osa maista oli liput liehuen väkertämässä vaikka mitä tapahtumaa varten ja selkeän ylpeitä siitä, että pääsivät esittelemään alkuperäänsä. Me suomalaiset taas oltiin vähän varovaisemmin pelissä mukana ja alun perin oikeastaan vähän pakotettiin itseämme kehittelemään jotakin. Mun saksalaiset kaverit sanoi, että omaa kansallisuutta ei ole totuttu juhlimaan juuri muussa kuin jalkapallossa eikä ne itse asiassa lopulta edes osallistuneet tapahtumaan.

Tapahtuma kuitenkin osoittautui lopulta tosi hauskaksi tavaksi saada pieniä palasia muista kulttuureista näkökenttäänsä ja makuhermoihinsa. Suomi oli myös yksi pienemmistä maista, joista moni ei tiennyt juuri mitään etukäteen, minkä takia oli hauska esitellä olennaisia piirteitä. Samalla taas kerran pääsi pohtimaan sitä mikä mulle itsestäänselvyys onkin juuri Suomelle tyypillistä, hienoa ja muille ehkä mielenkiintoista. Suomi ei ylipäätään maana ole yleensä ihmisten mielessä ensimmäisenä. Mua on arveltu muun muassa hollantilaiseksi, saksalaiseksi, irlantilaiseksi ja slovakialaiseksi. Joku on ehkä tuurilla arvannut, että jostakin päin Skandinaviaa. Yllättävän moni on muuten ottanut Suomeen liittyen puheeksi koulutusjärjestelmän tason. Ei siis ole ihan puppua, että se on yksi piirre, josta Suomi maailmalla tunnetaan.

Niin kliseistä kuin se onkin todeta, näin etäisyyttä ottamalla huomaa, että Suomi on itse asiassa tosi hyvä maa asua ja siellä on ihan mielettömän paljon positiivisia asioita, jotka monissa muissa maissa on eri tavalla. Lähtien ihan perusasioista kuten toimivasta yhteiskuntajärjestelmästä, hyvästä turvallisuustilanteesta, puhtaudesta, suhteessa hyvästä tasa-arvotilanteesta, valtion tarjoamasta taloudellisesta turvaverkosta ja sen suomista palveluista sekä siitä, että ihmisiin voi usein lähtökohtaisesti luottaa. Vaikka nöyryyttä arvostankin, mun mielestä suomalaiset vois hyvin nostaa vähän häntää pystyyn ja lisätä kansallisylpeyttä parilla pykälällä. Omanarvontunto on askel kohti hyvinvointia.

...ja paluu takaisin Global Village -tapahtumaan ja maan pinnalle. Jokainen ständi sai yliopiston puolesta omasta maasta kertovia esitteitä sekä 25 euron lahjakortin materiaaleja varten. Oli hauska vilkaista millaisia esitteitä Suomesta tuotiin meille. En ehtinyt tarkemmin perehtyä aiheeseen, kun ympärillä oli muutenkin suuri kulttuurihärdelli, mutta esitteissa mainostettiin ainakin suomalaista muotoilua sekä koulutusjärjestelmää kansakunnan menestyksen avaimena. Luontokuvia, lunta, järviä, kesää, koivuja ja joulupukkia oli myös esitteissä paljon. Jostakin syystä yliopisto tarjosi meille myös Matti Klingen kirjoittaman Suomen lyhyen historian portugaliksi. Hyvä Masa!

Kakkunäyttely eläintarhan tapaan

Óbidosissa oli suklaafestivaalien ohella myös kakkudesign-näyttely, jonka teemana oli festivaalien mukaisesti eläintarha. Osa herkuista tuntui olevan niin hifisteltyjä, ettei ne enää edes muistuttaneet kakkuja. Oliskin hauska päästä näkemään kun nuo avataan ja taideteos paljastuu kuin paljastuukin ihan oikeaksi kakuksi. Tässä muutamia otoksia, valitse suosikkisi!

Óbidosin suklaataivas

Buddhalaisessa puutarhassa vierailun jälkeen käännettiin nokka kohti Óbidosta ja suklaafestivaaleja.  

Óbidosistakin löytyi pieni akvedukti, joka on rakennettu vuonna 1573. Evi yritti pilata kuvan hyppäämällä takaoikealta kameran eteen, mutta tekikin siitä lopulta paremman.

Kaupunki oli heti ensisilmäyksellä viihtyisän oloinen. Festivaalit tuo pieneen keskustaan paljon elämää.

 Keskuskadulla oli tunnelmallinen kirjakauppa, jossa hyllyt oli tehty vanhoista puulaatikoista. Tuollaiset kirjahyllyt kelpaisi mullekin kotiin.

Kirjakaupan laidalla oli myös tiski, josta sai ostaa vihanneksia ja herkkuja. Heti kun myyjän katse vältti, Florianin piti tietenkin päästä sorkkimaan suklaafonduelähdettä.

Óbidosissakin oli Evoran tapaan paljon keltavalkoisia rakennuksia, mutta ei sentään koko kylä täynnä. Joana, tiedätkö miksi valkoisissa rakennuksissa on joskus keltainen, sininen tai punainen raita? (Opetan samalla Helsingissä asuvalle portugalilaiskaverille suomea!)

Sisäänkäynti pieneen lahjatavaraliikkeeseen oli vehreä ja viihtyisä.

Ruukkujen lisäksi kukkia kasvoi myös muutaman talon katolla.

Kapealla pääkadulla oli ainakin nyt festivaalien aikaan paljon pieniä kojuja, joissa myytiin käsitöitä, lahjatavaroita, suklaata ja myös Óbidosissa suosittua kirsikkalikööriä ginjaa. Itse liiketilat olivat muun muassa käsityöliikkeitä, leipomoita, matkamuistomyymälöitä ja kahviloita. Keskuskatu oli tosi viihtyisä ja eläväinen. Katsoin etukäteen, että nähtävyyksinä olisi luvassa suunnilleen linna, muurit ja pari kirkkoa, mutta kaupunki yllättikin olemalla itsessään niin kaunis ja viihtyisä, ettei mitään sen ihmeellisempää sinne kaivannutkaan.

Otin näistä sokeripusseista kuvan muistoksi, koska Evi hamuaa niitä aina kahviloissa liimattavaksi muistikirjaansa. Kuvia on 30 erilaista, joista jokaisessa on kuvaan liittyvä teksti siitä mitä rakastavaiset tekevät. Alla olevissa sokeripusseissa rakastavaiset muun muassa kuuntelevat samaa musiikkia, vievät aamiaisen sänkyyn ja nukahtavat yhdessä takan ääreen.

Ja sitten suklaafestivaalien tunnelmiin. Festivaalin teemana näytti olevan tänä vuonna eläintarha, sillä eläimet näkyivät paljon koristeluissa sekä kakunsuunnittelukilpailussa, joista laitan vielä muutaman kuvan erikseen. Festivaalin koristelut ylipäätään oli hienoja ja hyvin herkku- ja eläinteemaan sopivia. Alla hauskat tiikerin- ja leopardinhäntäkatuvalot. (vai kirahvin?)

 Pala festivaalialuetta. Väkeä oli kuin pipoa ja tunnelma olisi ollut katossa, jos sellainen olisi ollut rajana.

Suklaakojuja oli pilvin pimein. Alla olevassa pisteessä sai seurata käsintehtyjen suklaakonvehtien valmistumista.

Suklaataivas!

Tästä kojusta sai mansikoita lämpimällä suklaakastikkeella.

Me kaikki päädyttiin ottamaan viereiseltä tiskilta sama setti kermavaahdolla ja koristeilla. Naapurikoju pisti paremmaksi sillä, että jokainen sai valita oman mukinsa ja pitää sen. Mun mukissa on kotona odottavan pehmolelun Mauri-mäyräkoiran serkku ja serkun serkku kyydissä.

Uskokaa tai älkää, tuolla alla oli myös mansikoita. Vaikka oon sokerihiiristä suurin, makean määrä oli silti jopa mulle liikaa. Siihen jäi suklaafestivaalien tarjonnasta nauttiminen. Suklaa jähmettyi nopeasti eikä loppuja saanut kertakäyttölusikalla ja -haarukalla enää mihinkään. Eipä niitä kyllä olisi enää pystynytkään syömään. Mutta hyvää oli!

Mansikkasuklaaherkun jälkeen olo oli vähän tällainen:

Käytiin myös katsomassa kakkukoristeiden rakentelua ja suklaasarvikuonon (?) valmistusta.

Óbidos on perustettu jo vuonna 308 ennen ajanlaskun alkua ja koko kaupunki on edelleen linnoituksen ja sen muurien sisällä. Kaupunki on ajelehtinut kelttien omistuksesta roomalaisille, joilta länsigoottilaiset valtasivat sen pariksi sadaksi vuodeksi, kunnes arabit kahmivat alueen itselleen. Vuonna 1148 Portugalin ensimmäinen kuningas julisti alueen omistukseensa. Vuosi 1282 taas on Óbidosille tärkeä, koska silloin kuningas Dinis antoi sen kuningatar Isabelille häälahjaksi. Kaupunki oli kuningattarien vallan alla aina vuoteen 1834 asti.

Festivaalien eläinteemaan sopivasti linnan pihamaalla oli myös pieni eläintarha.

Muurilta näkyi kauas. Kaupunki kirjaimellisesti pysähtyy kuin seinään.

Lisää suklaata!

 Festivaaleilla oli myös monenmoista esiintyjää, esimerkiksi laulava muffinssi ja soittava kakkupala.

Festivaali oli kokonaisuudessaan huippu kokemus. Koristelut, esiintyjät, musiikki, erilaiset suklaakeksinnöt, näkymät muurin laidalta ja pienen kyläjuhlan tunnelma teki festivaaleista tosi viihtyisät ja onnistuneet. Festivaalit kestää yhteensä kolme viikkoa, joten alueen ei pitäisi olla missään vaiheessa aivan liian täynnä täynnä ihmisiä niin kuin joskus käy. Kuulin, että Óbidos on muutenkin eläväinen kaupunki, jossa pienestä koostaan huolimatta keksitään aina kaikenlaista kommellusta. Vuosittain järjestetään myös keskiaikaistyyliset festivaalit ja talvisin leikitään pohjoisen talvea tupruttamalla linnan muurille ja torneille keinolunta. Tuollaisia paikkoja lisää!