Sangrian ja jazzin suhdeluku

Entä mites Annikan ja mun loput yhteiset päivät täällä meni?

 No, itse lähinnä opiskelin sen ajan ja Annika luki kämpillä kirjaa. Eipä siinä paljon muuta ehditty.

...tai siis, ehkä se nyt ei ihan noin mennyt! Kävin kyllä menestyksekkäästi yhdellä luennolla ja tein portugalin kokeenkin, kun taas Annika oli ehtinyt lukea sillä välin kirjaa kahvilassa. Siihen kuitenkin jäi meidät lukemiset ja pänttäämiset.

Tiukan lukuputken jälkeen päätettiin lähteä käymään Sintrassa. Linnat jäi myöhäisillan neidoilta näkemättä, mutta keksittiin sen tilalle kyllä seikkailu jos toinenkin. Esimerkiksi kavuttiin portaita ylös puistossa ja taisteltiin härän kanssa.

Rankan puolen tunnin käveleskelyn jälkeen mentiin maistelemaan viiniä ja jostakin eksyi meidän pöytään myös juustofondue ja leipäkori. (Hyvää!)

Perinteinen kuvanpilaushyppy peitti melkein kevyen seinäkuluman alleen.

Uuden kävelymatkan varrelta löytyi viihtyisä piha, joka osoittautui hostellin alueeksi. Koska koettiin pihamaan olevan vapaata riistaa, käveltiin sen sisälle tarkastelemaan olosuhteita ja ehdittiin käväistä hostellin sisälläkin. Vaikutti hyvältä!

Hostellin jälkeen löydettiin autiotalo, joka niin ikään koettiin vapaaksi riistaksi ja mentiin moikkaamaan kummituksia.

Kummitusten sijaan sisältä löytyi sotkua ja graffiteja (saksaksi!).

Autiotalon naapureilla oli epäreilun hienot linnanäkymät. Tässä kuvassa tosin maurilaislinna näyttää lähinnä takaoikealla olevalta kivikasalta.

Matkalla takaisin Lissabonia kohti oli junadraamaa, koska mun takana olevan penkin kohdalta kuului kauhea kolaus ikkunaa vasten ja siihen tuli särö. Kun oltiin perillä, särö oli levinnyt koko ikkunan ympäri.

Välillä piti syödäkin. Laskut ja kuitit ravintoloissa näyttää usein tältä.

Eräs päivä mentiin rannalle lekottelemaan vaihtokavereiden kanssa. 

Matkalla rannalta kotiin bongattiin mun läheltä jazztapahtuma ja mentiin alueelle hengailemaan hiekkaisina ja syömään vietnamilaista katuruokaa. Lähimetroseman kupeeseen on nyt kevään aikana tullut jos jonkinlaista ilmaistapahtumaa. Keskiviikkoiltaisin kuulemma alkaa myös pyöriä ulkoilmaleffoja samalla aukiolla.

Ja niinhän siinä kävi, että illasta päädyttiin taas Bairro Alton bilemestoille.

...ja sieltä näköalatasanteelle. Pojat sai loistoidean kiivetä patsaan päälle patsastelemaan.

Seuraavana päivänä löydettiin itsemme taas samaisesta ulkoilma-jazzista syömästä vietnamilaista. Festarimeno oli muikea ja jatkuu joka viikonloppu kesän ajan. Asun tuolla takana olevalla kukkulalla, mutta paikka jää vähän valkoisen rakennuksen taakse piiloon.

...ja illalla oltiin taas samalla näköalatasanteella, mutta eri porukalla. Huomasin reissun jälkeen, että tehtiin aika paljon samoja juttuja päivästä toiseen!

Annikan lähtöpäivänä ulkona oli kolmekymmentä (30!!) astetta. Huh hellettä.

Annika oli ihmeissään ratikkakiskoista, jotka alkoi keskeltä katua ja alempana päättyi keskelle katua. Joku on varmaan aluksi suunnitellut ratikkareitin parkkipaikkojen läpi ja sitten todennut, että äh, tehdään sittenkin toinen tuohon viereen.

Mentiin Belémiin markkinoille kurkkimaan paikallisia käsitöitä ja herkkuja. 

Ja miten se oli niiden samojen asioiden tekemisten kanssa? Jazz-tapahtuma jatkui tällä kertaa Belémissä ja kun kerran oltiin siellä muutenkin, niin eiköhän me menty jazziakin kuuntelemaan.

Näiden seikkailujen jälkeen Annikalla alkoi paluulippu kolistella takataskussa ja jouduttiin lähteä tekemään lähtövalmisteluja. Jo tutuksi tullut sangriapaikka kuitenkin tarjosi meille vielä pika-aterian ja tietenkin lasilliset sangriaa. Ikävä tulee Annikaakin, mutta eiköhän me taas elokuussa nähdä, jos se ei ole taas ehtinyt luiskahtaa jollekin maailmanmatkalle.

Olipas muuten aika jännä huhtikuu! Noin kolme viikkoa vieraita Suomesta, käynti Lagosissa ja viikko sairaana. Tämä yhdistelmä tarkoittaa samalla myös sitä, että opiskelu ja osa vaihtokavereista on jääneet vähän rannalle ruikuttamaan. Tilanne pitää korjata nyt toukokuussa ja palata takaisin huonoilta teiltä kunnon ihmisen arkeen. Tämä ei kuitenkaan ole lupaus, vaan ennuste yrityksen mahdollisuudesta.

Oulun henki koettelee Lissabonia

Mun viime päivät on menneet vauhdikkaasti Helsingistä käymässä olevien Japen ja Santun kanssa. Oon tietenkin ollut taas intoa täynnä saatuani vieraita ja ehdin sopivasti parantuakin siihen mennessä. Tässä vähän välikoostetta meidän kommelluksista.

Reissu alkoi hauskasti, kun halpa hostellihuone osoittautui eeppisen kauheaksi homeluolaksi, joka näytti olevan entinen kylpyhuone. Pojat vietti siellä hengitystä pidätellen ensimmäisen yön, jonka jälkeen ne sai onneksi vaihdettua edes vähän parempaan huoneeseen.

Ekana iltana katseltiin maisemia ja auringonlaskua näköalatasanteella. Meillä näytti olevan vähän erimielisyyksiä siitä onko kylmä vai lämmin.

Bongattiin Lissabonin Pantheonin eli ison kirkon porrastasanteelta pikkupojat pelaamasta jalkapalloa.

Yhdellä ravintolalla oli lintuja lemmikkeinä ovensuussa.

Maisteltiin paikallista erikoisuutta nimeltä olut. Sitä löytyy täällä aina 0,25 litran minipulloista litran pulloihin.

En ollut ennen tiennyt, että lahdenrantaa pitkin menee keskustasta (tasainen!) tie suoraan Belémiin. Yksi päivä vuokrattiinkin pyörät ja rullailtiin niillä sinne. Pari kilometriä ku malttaa väistellä ihmisiä, niin saa loput rälläillä ihan rauhassa pitkin pyöräkaistaa. Oli hauska päästä hurjastelemaan pitkästä aikaa!

Belémissä pakotin seurueen joksikin aikaa katselemaan hienoa laivaa, joka saapui koko ajan lähemmäs. Onneksi kaverit on jo tottuneet mun älyttömyyksiin.

Käytiin lounaan jälkeen onkimassa Pastel de natat kitaa kohti ja kyllähän ne maistui. Kanelia ja tomusokeria päälle.

Jossain kohtaa pyöräilyä jopa satoi muutaman pisaran verran, mutta lopulta päivä ryhdistäytyi ja näytti kauniimman puolensa. Japekin uskalsi tuona päivänä luopua piposta ja kuoritakistaan.

Torstaina ja perjantaina keskustassa juhlittiin diktatuurista vapautumisen 40-vuotispäivää eli 25.:ttä huhtikuuta. Yhtä aikaa oli myös mielenosoituksia, sillä monien mielestä vapauden vuosikymmenten jälkeenkään Portugali ei ole siinä tilassa kuin ne sen haluaisivat olevan. Talous ja politiikka pännii ihmisiä ja hallitus saa kuraa niskaan. Useat kuitenkin juhlistivat vapautta kantamalla neilikkavallankumouksen nimen mukaisesti punaisia neilikoita mukanaan. Kaupungin pääaukiolla oli juhlakonsertti ja suuri ilotulituskin.

Tänään oltiin puistopiknikillä ja mulla oli näköjään suuri tarve esitellä mun leivänpalasta.

Illalla taas tutustuttiin portviiniin. Nyt yhteiskohellus jatkuu vielä muutaman päivän. Huomenna on luvassa ainakin surffaustunti, muuten suunnitelmat on auki. Sunnuntaina tulee vielä koplan kolmaskin jäsen Annika tänne. Yli puolet meidän Helsingin Oulun edustustosta valloittaa siis yhtä aikaa Lissabonia! 

Laukun arvoitus ja neljä syytä mennä Belémiin

Seinämaalaus Portossa

Reissun jälkeen on ollut taas mukava olla kämpillä rauhassa. Coimbran jälkeen täällä on ollut joka päivä 19-22 astetta eli kunnon kevät saapui ihan yllättäen sateiden jälkeen. Viime päivät on kuluneet ulkona, luennoilla ja järjestellen asioita laukun varastamiseen liittyen. Yksi ilta tehtiin myös sushia porukalla. En oo ennen tehnyt sitä, mutta se olikin yllättävän helppoa! Aikaa siinä tietenkin saa kulumaan ja hipsteripisteitä ropisee, mutta se on kuitenkin hauskaa tekemistä yhdessä kavereiden kanssa. Itse tehdessä sushipaloista voi myös tehdä senkokoisia, että ne pystyy syömään kauhistelematta (toisin kuin ravintoloiden jättisushit!).

Vanha ratikka, joka vie mutkin kotiin

Raitiovaunussa on tunnelmaa. Seinät on puiset ja penkit nahkaiset ja punaiset.

Laukun varastaminen näkyi muutaman päivän ajan aika hauskasti arjen joka käänteessä. Esimerkiksi: Olin lähdössä kotoa yliopistolle, mutta huomasin, että mun pitääkin ensin mennä tietokoneelle ja katsoa sen kautta kalenterista aikataulut sekä luentojen huoneet ja kirjoittaa ne paperille. Onnena onnettomuudessa kännykkä oli synkronoinut kalenterin nettiin. Lähtiessä huomasin, että en pääse yksin takaisin kotiin, koska mulla ei ole avaimia. Kämppiksen kanssa piti siis sopia milloin se voi avata mulle oven. Kämppis ei kuitenkaan tiennyt aikatauluistaan, joten lupasin, että soitan sille jossakin vaiheessa. Hetkinen, mutta eihän mulla ole puhelinta... Otan siis paperille ylös kämppiksen numeron ja soitan myöhemmin jonkun kaverin puhelimesta. Ulos lähtiessä alan hakea laukkua mukaan napattavaksi. Mutta eihän mulla ole laukkua! Etsin siis repun komerosta ja heitän rahat sen sisätaskuun, koska lompakkoakaan ei ole. Ulkona paistaa aurinko ja ajattelen laittaa aurinkolasit silmille. Mutta eihän mulla ole niitäkään! Metroasemalla taas joudun menemään lippuautomaatille ja ostamaan lipun, koska kuukausikortti on mennyttä. Ja kaikki tämä yhden pienen laukun takia!

Sitruunapuu

'Pyykit' kuivumassa Coimbrassa

 Lauantaina varastamisen tapahduttua olin muutaman tunnin vuoroin käärmeissäni ja vuoroin kuono maata kohti, mutta illalla jo hoksasin, että eipäs tuo nyt niin vakavaa ole, vaikkei toki hauskaakaan. Voisi olla pahemminkin. Mulla oli onneksi matkavakuutus ja sain jo tiedon, että yhtiö korvaa tappiot ihan hyvin. Rahallisesti en lopulta kärsinyt kovinkaan paljoa, enemmänkin joudun nyt säätämään korttien, puhelimen ja muiden kanssa. Moni ihminen on myös ollut ihan mielettömän ystävällinen ja avulias. Mikko on ostanut mulle Suomesta puhelimen, jonka kaverin kaverin kaveri tuo parin viikon päästä Helsingistä Lissaboniin ja sillä välin käytän vaihtarikaverin ylimääräistä luuria. Taas äiti oli oikeassa, asioilla on tapana järjestyä.

Portugalilaiset miehet seuraamassa jalkapalloa kahvilatilauksen lomassa

Vuffe on vielä toistaiseksi sylikokoa

Tänään kävin ostamalla vakuutusrahoilla uuden laukun, lompakon ja aurinkolasit pöllittyjen tilalle. Laukkuliikkeessä oli maailman ihanin vanha portugalilaispariskunta, jotka oli tosi ystävällisiä ja auttavaisia. Kuultuaan, että multa on varastettu laukku ne oli vielä tuplasti auttavaisempia. Meillä oli yhteisenä kielenä vain portugali, mutta kommunikointi sujui hyvin mun muutamilla lauseilla ja mummon ja papan jutellessa kaikenlaista, josta ymmärsin aina osan. Mun lähtiessä portugalilaismummo vielä suukotti mua molemmille poskille ja toivotti kaikkea hyvää. Tuollaisista ihmisistä jää niin hyvä mieli pitkäksi aikaa!

Padrão dos Descobrimentos eli Monument of Discoveries Belémissä, Lissabonissa

Sitten hieman aiheen viereen ja siitä kauemmas. Yllä olevissa kuvissa on löytöretkien ja keksintöjen muistomerkki Padrão dos Descobrimentos, jota käytiin katsomassa jo kauan aikaa sitten, mutta en oo vielä kirjoittanut siitä mitään. Monumentti on alun perin rakennettu vuonna 1939 Portugalin maailmannäyttelyyn juhlistamaan 1400- ja 1500-luvuille sijoittuvaa tutkimusten aikaa. Tämän jälkeen rakennus hävitettiin, mutta rakennettiin taas uudestaan vuonna 1958. Monumentissa on yhteensä 33 uusien keksintöjen ajalle tärkeää hahmoa, kuten löytäretkeilijöitä, karttureita, kirjailijoita, matemaatikkoja, maalareita ja kolme kuninkaan poikaa. Se sijaitsee Belémissä kuten Bélemin tornikin, josta lisäsin kuvan jo aikaisemmin.

Belémin alue on noin kymmenen kilometrin päässä keskustassa, mutta sinne kannattaa mennä tornin, monumentin, nykytaiteen museon ja Portugalin kuuluisimman leivoksen Pastel de Natan takia. Kermavaniljaleivos on alun perin Belémistä, joten sitä kutsutaan myös Pastel de Belémiksi. Ainakin Lissabonissa leivoksia näkee suunnilleen joka paikassa, muun muassa Alamedan metroasemalla on Pastel de Nata -koju. Juuri Belémiin niitä kannattaa mennä maistamaan Pastéis de Belém -nimiseen leipomoon, josta leivoksia saa tuoreina ja lämpiminä eli järkyttävän hyvinä. Kanelia ja tomusokeria päälle ja nautiskelemaan!