Porto, otos 2

Tiistaina Porton sadetanssifestivaalit jatkuivat. Koska edellinen sateenvarjo meni rikki, ostin uuden maanantai-iltana. Seuraavana aamuna varjo oli seuraavanlaisessa kunnossa:

Tyhmä ei siis ole se joka suojautuu sateelta, vaan se joka käyttää sateenvarjoa tuulisella säällä. En ole uskaltautunut vielä ostamaan uutta tuon episodin jälkeen. Se olisi muuten mun neljäs varjo Portugalissa.

Aamuharmistukset sateensuojassa. Mikä hauskinta, ilmeet ei ole lavastettuja.

Haluttiin mennä katsomaan Igreja de São Franciscoa eli Pyhän Franciscon kirkkoa, jota kutsutaan myös kultaiseksi kirkoksi. Kirkon koristeluun sanotaan käytetyn 400 kiloa kultaa ja sisäpuolelta se onkin melkein kokonaan kultainen. Ulkoa kirkko ei sentään ole säihkyvä, vaan aika tavallisen kivikirkon näköinen.

Kirkko on alun perin rakennettu 1400-luvulla, mutta sitä on ajan saatossa laajennettu. Kultaiset koristelut taas on tehty vasta 1700-luvulla. Kirkko on tyyliltään sekoitus goottilaisuutta ja barokkia ja kieltämättä aika huikea näky. Nykyään kirkossa ei ole enää jumalanpalveluksia, mutta siellä pidetään sinfoniakonsertteja silloin tällöin.

Kirkon kellarissa on myös katakombeja, joihin on 1700-luvun jälkipuoliskolla haudattu kuolleita fransiskaaniveljeskunnan jäseniä odottelemaan tuomiopäivää. Myöhemmin kirkkojen sisätiloihin hautaaminen kiellettiin ja hautausmaat siirrettiin ulkoilmoihin. Yhdessä kohtaa kellarin lattiaa on ikkuna, josta kurkkaamalla näkee kellarin alla olevia tuhansia ihmisluita.

Kirkkovierailun jälkeen mentiin Annan ja Marlenen kanssa metsästämään portviinikellareita, jotka sijaitsee joen vastarannalla olevassa Vila Nova de Gaian kaupungissa. Kellarit on ihan rannan lähellä, joten niissä on helppo vierailla kävellen Porton puolelta. Alla olevassa kuvassa näkyy Vila Nova de Gaian rakennuksia.

Matkan varrella nähtiin portviinitynnyreitä kuljettava vene

Suurin osa portviinikellareista on itse asiassa brittiläisiä, koska alun perin juuri britit innostuivat rahoittamaan viinin tuottamista. Britit myös kehittivät portviinintekomenetelmän alueen rypäleistä. Portolla ei ole portviinin kanssa mitään muuta tekemistä kuin nimi, sillä viininviljelyalue on Portosta sisämaahan päin ja kellaritkin sijaitsevat viereisessä kaupungissa. Isompien portviinikellareiden nimiä on muun muassa Offley, Croft ja Cockburn. Kellari, jossa me vierailtiin, oli Taylor's. Viidellä eurolla päästiin maistamaan kolmea erityyppistä portviiniä ja kierreltiin kellareita ryhmässä oppaan johdolla. Maistiaisten ensimmäinen juoma, kuiva valkoinen portviini, oli vähän pettymys meille kaikille eikä maistunut juurikaan siltä mihin yhdistän portviinin maun, mutta seuraavat oli paljon parempia.

Yläoikealla olevassa tynnyrissä kylpee 16 000 litraa portviiniä.

Kierroksen jälkeen maistettiin kahta perinteisen punaruskeasävyistä portviiniä, joista molemmat oli vuorostaan tosi hyviä. Toinen oli punasävyisempää ja marjaisampaa ruby-viiniä ja toinen ruskeasävyisempää, pähkinäisempää ja karamellisempaa 10-vuotista tawny-viiniä. Asianosaisille tiedoksi: Oravin juhannusseurueen virallinen juhlajuoma Sandeman Old Invalid on ruby-tyyppiä.

Monettakohan kertaa reissun aikana mulla on märät hiukset tässä? :D

Viinikellarin ravintolatila oli sisustettu teeman mukaisesti muun muassa tynnyrituoleilla ja -pöydillä sekä viinipullojen kannattelemilla lampuilla.

Pörröinen turkiskana. Naurettiin noille kellarin pihalla oleville linnuille niin paljon! Luulen, että noilla linnuilla on jotakin sukulaissuhteita Pepan kaniin Pulmuun. Marlenen ottama kuva.

Alhaalla olevassa kuvassa on koristetiilillä kaakeloitu Porton São Benton rautatieasema. Asemaa alettiin rakentaa vuonna 1900 ja lopulta sen valmistuttua siellä pidettiin suuret juhlat. Juhlissa kuitenkin tuli puheeksi, että asemalta taitaa puuttua jotakin olennaista. Rakennusta piti vähän muuttaa ja koristetiilien väliin karsia paikat muun muassa lipunmyyntipisteelle ja uloskäynnille junaratojen luokse. Korjausliikkeiden jälkeen pidettiin toiset, kahta suuremmat avajaisjuhlat vuonna 1916. Kuvassa vasemmalla oviaukko ratojen luokse ja oikealla lipunmyyntitila.

Joissakin vaiheissa käytiin parillakin kävelykierroksella oppaan kanssa. Toinen kierros oli Porton keskiaikaisessa osassa ja toinen modernissa osassa, jossa rakennukset on 'vain' sata vuotta vanhoja. Modernilla kierroksella opas kertoi meille legendaarisesta suklaakakkupaikasta, josta saa suuria palasia juuri paistettua suklaakakkua. Haluttiin mennä katsastamaan tilanne, sillä kahvila oli paikassa, johon turistit ei välttämättä yleensä hoksaa mennä. Ja olihan se hyvää. Ja lämmintä. Nam! Toisessa kuvassa tortillaillallinen, joka joku päivä väännettiin itse tortillalätyistä lähtien.

Mielenkiintoista suklaakakkuvierailun jälkeisissä tunnelmissa muuten oli se, että mun matkaseurue tuntui  fiilistelevän enemmän sitä paljonko saalis maksoi kuin sitä miltä se maistui tai miten mukava oli käydä kahvilassa. Kakku oli kyllä halpaa - 1,20 euroa palanen - mutta en tiedä oliko se kahvilakäynnin pääpointti. Sama edullisuudesta tai kalleudesta keskustelu tuntui seuraavan koko matkan ajan kaikkeen liittyen. Jännää, koska en oo oikein kotiympyröissä tottunut, että kaiken rahallisesta arvosta puhuttaisiin jatkuvasti. Tottakai meillä opiskelijoilla budjetti on rajallinen ja rahankäyttöä pitää miettiä. Kavereille tärkeintä tuntui kuitenkin olevan enemmän tunne siitä, että jonkin saa edullisesti kuin se, että onko se rahamääränä paljon vai vähän tai tarvitseeko tuotetta edes oikeastaan. Välillä rahasta keskusteluun meinasi mennä vähän maku, kun tuntui, että se oli pääosassa monen asian suhteen. Mielenkiintoisia eroavaisuuksia.

Aarrekartta suklaakakun luokse

Tiistai-iltana pelattiin hostellilla noppapeliä, joka oli mulle ihan uusi ja aika hauska. Peliin tarvitsee vain kuusi noppaa, muistiinpanovälineet ja heitto-onnea. Pitääkin kirjoittaa siitä säännöt ylös ennen kuin ne unohtuu. Ehkä muistan vielä joskus pelata sitä uudestaankin nyt kun nopankuvat on ikuistettu blogiin!

Viimeisenä aamuna Portossa eli keskiviikkona sää yllättäen käänsi kelkkansa ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Oli mahtavaa päästä näkemään kaupunki myös kirkkaana ja keväisenä.

Nämä Porton pääaukiolla sijaitsevat rakennukset on alun perin tarkoitettu pankeiksi ja edelleenkin alimmissa kerroksissa palvelee pankkeja. Ylemmät kerrokset on nykyään tarkoitettu asumiseen, mutta ne ovat tyhjillään. Asunnot on tällä hetkellä liian huonokuntoisia siellä elämiseen, kun taas remontoinnin jälkeen vuokrat nousisivat niin korkeiksi, ettei kellään olisi niihin varaa. Ratkaisuna tähän kukaan ei asu keskustan ydintaloissa.

Douro-joki Vila Nova de Gaian ja Porton välissä

Kokonaisuudessaan oli tosi mukava käydä porukalla reissaamassa parissa uudessa kaupungissa ja tehdä yhdessä uusia aluevaltauksia. Sää ei kuitenkaan suosinut meitä viimeistä aamua lukuun ottamatta, mikä oli tietenkin aika harmi. Sen takia jouduttiin jättämään kansallispuistossa vierailukin kokonaan väliin. Neljän ja puolen päivän tiiviiseen yhdessäoloon mahtui meillä kaikilla tunteita laidasta laitaan, mutta päällimmäisenä tunteena reissusta jäi hyvä fiilis. En palavasti ihastunut Portoon, mutta tykkäsin kuitenkin. Pisteitä verotti tosin enemmän sää kuin ympäristö. Toki Portossa on paljon kaunista ja vanhaa, mutta aidon tunnelman aistiminen ehkä meni sadesäällä vähän sivu suun. Toisaalta oli tosi mielenkiintoista nähdä kaikkia historiallisia paikkoja ja rakennuksia ja kuulla ja lukea tarinoista niiden takana. Saa nähdä, jos menen kaupunkiin vielä uudestaan ja tutustun siihen uusin silmin. Toivottavasti!

Seuraavassa päivityksessä kerron siitä miten päädyin Portosta Lissabonin sijaan Coimbraan ja löysin itseni sieltä vielä pari päivää myöhemminkin.

Porto, otos 1

Myöhään lauantai-iltana saavuttiin Portoon ja aamulla lähdettiin tarkastelemaan miltä kaupunki näyttää. Vastaus oli: sumuiselta. Ulkona suorastaan satoi sumua, mikä tuntui tosi jännältä. Vähän niin kuin joku sumuttaisi spraypullolla kohti kasvoja.

Näkymä hostellihuoneen ikkunasta

Näkyvyyttä riitti kirkon seinustalle asti, mutta torni on jo aika hyvin sumun peitossa.

Kierreltiin säätä uhmaten kaupungilla ja katsottiin mitä löytyy. Löytyi muun muassa monta kirkkoa ja värikkäitä rakennuksia Douro-joen rannassa.

Sé do Porto eli Porton tuomiokirkko on peräisin 1100-luvulta ja muistuttaa puolustuslinnoitusta, jotta kaukana vasemmalla väijyvät viholliset kuvittelisivat, että kaupunki on vartioitu ja suojattu.

 Illalla tehtiin hostellilla täytettyjä paprikoita ja väiteltiin. Kaikki lähti siitä, kun aloin keskustella Davidin kanssa siitä miksi passissa pitää olla mainittuna sukupuoli. Pian muutkin lähti keskusteluun mukaan ja jossakin vaiheessa keskustelu muuttui kiivaaksi saksankieliseksi väittelyksi. Oli kiva olla tilanteessa, jossa ihmiset väittelee ja kiistelee, mutta kenellekään ei tule siitä paha mieli eikä kukaan toisaalta pelkää sanoa mielipiteitään. Yli tunnin pituinen väittely oli kiivasta perusteiden paukuttelemista, naurua ja tuohtumista.

Maanantaina satoi edelleen ja olin onnistunut edellisenä päivänä rikkomaan sateenvarjon. Tunnelma oli siis aika vetinen. Mentiin sateensuojaan kauppahallin tapaiseen paikkaan. Siellä oli hauska seurailla portolaisia ostoksilla.

Kauppahallin virallinen darrakissa

 Jossakin vaiheessa taivas kirkastui, joten päätettiin hypätä ratikkaan ja mennä käymään merenrannalla.

Vanha ratikka. Kukaan paikallinen ei halua käyttää näitä, koska ne on hitaita ja täynnä pällisteleviä turisteja.

Perille päästyä merenrannalla satoi ensin vähän ja sitten ihan järkyttävän paljon. Tuuli oli niin kova, että jos sateenvarjo ei olisi ollut rikki, leijailisin varmaan vieläkin sen varassa taivaalla.

Mentiin myrskysuojaan lounaalle, jossa testasin paikallisen herkun "kevytversiota". Tässä leipäsessä on sisällä kinkkua ja päällä juustoa ja keltaista olutkastiketta. Aito versio francesinha sen sijaan sisältää näiden lisäksi myös pihvin, linguiçaa eli maustettua makkaraa sekä chipolataa eli toisenlaista makkaraa ja kylkeen lyödään vielä ranskalaisetkin. Lihaisan sisällön ansiosta annoksen korkeus muuttuu kaksinkertaiseksi. Kelpais varmaan darrakissallekin.

Ikävä kyllä yllä olevakin kuva liittyy viimeaikaisiin tapahtumiin. Tänään kun olin ravintolassa, erehdyin jättämään mun käsilaukun viereiselle tuolille ja seuraavan kerran kun katsoin sitä, se oli poissa. Edes vastapäätä istuvat Taru ja Iiris ei huomanneet sen nappaamista. Olin tietenkin puolisen tuntia aikaisemmin varoittanut, että kannattaa pitää tavaroistaan hyvää huolta varkaiden takia. Laukun mukana meni muun muassa kännykkä, kotiavaimet ja lompakko eli ei juurikaan naurattanut. Taru ja Iiris oli kuitenkin tosi auttavaisia ja ihania, mistä jäi hyvä mieli. (Opiskelukavereille tiedoksi, Taru havaittu Lissabonissa!) Varovaisuutta liikenteeseen osa 2 :(