Óbidosin suklaataivas

Buddhalaisessa puutarhassa vierailun jälkeen käännettiin nokka kohti Óbidosta ja suklaafestivaaleja.  

Óbidosistakin löytyi pieni akvedukti, joka on rakennettu vuonna 1573. Evi yritti pilata kuvan hyppäämällä takaoikealta kameran eteen, mutta tekikin siitä lopulta paremman.

Kaupunki oli heti ensisilmäyksellä viihtyisän oloinen. Festivaalit tuo pieneen keskustaan paljon elämää.

 Keskuskadulla oli tunnelmallinen kirjakauppa, jossa hyllyt oli tehty vanhoista puulaatikoista. Tuollaiset kirjahyllyt kelpaisi mullekin kotiin.

Kirjakaupan laidalla oli myös tiski, josta sai ostaa vihanneksia ja herkkuja. Heti kun myyjän katse vältti, Florianin piti tietenkin päästä sorkkimaan suklaafonduelähdettä.

Óbidosissakin oli Evoran tapaan paljon keltavalkoisia rakennuksia, mutta ei sentään koko kylä täynnä. Joana, tiedätkö miksi valkoisissa rakennuksissa on joskus keltainen, sininen tai punainen raita? (Opetan samalla Helsingissä asuvalle portugalilaiskaverille suomea!)

Sisäänkäynti pieneen lahjatavaraliikkeeseen oli vehreä ja viihtyisä.

Ruukkujen lisäksi kukkia kasvoi myös muutaman talon katolla.

Kapealla pääkadulla oli ainakin nyt festivaalien aikaan paljon pieniä kojuja, joissa myytiin käsitöitä, lahjatavaroita, suklaata ja myös Óbidosissa suosittua kirsikkalikööriä ginjaa. Itse liiketilat olivat muun muassa käsityöliikkeitä, leipomoita, matkamuistomyymälöitä ja kahviloita. Keskuskatu oli tosi viihtyisä ja eläväinen. Katsoin etukäteen, että nähtävyyksinä olisi luvassa suunnilleen linna, muurit ja pari kirkkoa, mutta kaupunki yllättikin olemalla itsessään niin kaunis ja viihtyisä, ettei mitään sen ihmeellisempää sinne kaivannutkaan.

Otin näistä sokeripusseista kuvan muistoksi, koska Evi hamuaa niitä aina kahviloissa liimattavaksi muistikirjaansa. Kuvia on 30 erilaista, joista jokaisessa on kuvaan liittyvä teksti siitä mitä rakastavaiset tekevät. Alla olevissa sokeripusseissa rakastavaiset muun muassa kuuntelevat samaa musiikkia, vievät aamiaisen sänkyyn ja nukahtavat yhdessä takan ääreen.

Ja sitten suklaafestivaalien tunnelmiin. Festivaalin teemana näytti olevan tänä vuonna eläintarha, sillä eläimet näkyivät paljon koristeluissa sekä kakunsuunnittelukilpailussa, joista laitan vielä muutaman kuvan erikseen. Festivaalin koristelut ylipäätään oli hienoja ja hyvin herkku- ja eläinteemaan sopivia. Alla hauskat tiikerin- ja leopardinhäntäkatuvalot. (vai kirahvin?)

 Pala festivaalialuetta. Väkeä oli kuin pipoa ja tunnelma olisi ollut katossa, jos sellainen olisi ollut rajana.

Suklaakojuja oli pilvin pimein. Alla olevassa pisteessä sai seurata käsintehtyjen suklaakonvehtien valmistumista.

Suklaataivas!

Tästä kojusta sai mansikoita lämpimällä suklaakastikkeella.

Me kaikki päädyttiin ottamaan viereiseltä tiskilta sama setti kermavaahdolla ja koristeilla. Naapurikoju pisti paremmaksi sillä, että jokainen sai valita oman mukinsa ja pitää sen. Mun mukissa on kotona odottavan pehmolelun Mauri-mäyräkoiran serkku ja serkun serkku kyydissä.

Uskokaa tai älkää, tuolla alla oli myös mansikoita. Vaikka oon sokerihiiristä suurin, makean määrä oli silti jopa mulle liikaa. Siihen jäi suklaafestivaalien tarjonnasta nauttiminen. Suklaa jähmettyi nopeasti eikä loppuja saanut kertakäyttölusikalla ja -haarukalla enää mihinkään. Eipä niitä kyllä olisi enää pystynytkään syömään. Mutta hyvää oli!

Mansikkasuklaaherkun jälkeen olo oli vähän tällainen:

Käytiin myös katsomassa kakkukoristeiden rakentelua ja suklaasarvikuonon (?) valmistusta.

Óbidos on perustettu jo vuonna 308 ennen ajanlaskun alkua ja koko kaupunki on edelleen linnoituksen ja sen muurien sisällä. Kaupunki on ajelehtinut kelttien omistuksesta roomalaisille, joilta länsigoottilaiset valtasivat sen pariksi sadaksi vuodeksi, kunnes arabit kahmivat alueen itselleen. Vuonna 1148 Portugalin ensimmäinen kuningas julisti alueen omistukseensa. Vuosi 1282 taas on Óbidosille tärkeä, koska silloin kuningas Dinis antoi sen kuningatar Isabelille häälahjaksi. Kaupunki oli kuningattarien vallan alla aina vuoteen 1834 asti.

Festivaalien eläinteemaan sopivasti linnan pihamaalla oli myös pieni eläintarha.

Muurilta näkyi kauas. Kaupunki kirjaimellisesti pysähtyy kuin seinään.

Lisää suklaata!

 Festivaaleilla oli myös monenmoista esiintyjää, esimerkiksi laulava muffinssi ja soittava kakkupala.

Festivaali oli kokonaisuudessaan huippu kokemus. Koristelut, esiintyjät, musiikki, erilaiset suklaakeksinnöt, näkymät muurin laidalta ja pienen kyläjuhlan tunnelma teki festivaaleista tosi viihtyisät ja onnistuneet. Festivaalit kestää yhteensä kolme viikkoa, joten alueen ei pitäisi olla missään vaiheessa aivan liian täynnä täynnä ihmisiä niin kuin joskus käy. Kuulin, että Óbidos on muutenkin eläväinen kaupunki, jossa pienestä koostaan huolimatta keksitään aina kaikenlaista kommellusta. Vuosittain järjestetään myös keskiaikaistyyliset festivaalit ja talvisin leikitään pohjoisen talvea tupruttamalla linnan muurille ja torneille keinolunta. Tuollaisia paikkoja lisää!