Esimakua Lagosista ja puoli delfiiniä

Täällä on parhaillaan menossa kahden viikon pääsiäisloma, joten lähdettiin kavereiden kanssa käymään Etelä-Portugalin merenrantakaupungissa Lagosissa. Mukana menossa oli Anna, Marlene, Laura, Matteo ja Marlenen poikaystävä Markus.

Annan ottama kuva

Kaupunki itsessään oli pieni ja nähtävyyksinä oli ne perinteiset kirkot, patsaat ja kaupungintalo. Keskustassa oli paljon turistiravintoloita ja -kojuja, mutta se oli ainakin tähän aikaan silti viihtyisä eikä liian turismin pilaama (kuten muun muassa lähistöllä oleva Portimão, jonka läpi mentiin paluumatkalla). Rauhallisempia katujakin löytyi, kun uskaltautui pari korttelia turistialueita edemmäs. Se kuitenkin tarkoitti myös keskustan loppumista. Kulttuurin- ja historiannälkäisille Lagosilla ei ole kauheasti annettavaa verrattuna moniin muihin Portugalin kaupunkeihin, mutta rentoon rantalomaan se on kuin tehty.

Yksi nähtyvyys/historiapläjäys oli, että Lagosissa on aikoinaan ollut Euroopan ensimmäinen orjatori. Lähdettiin kartan perusteella katsomaan sitä ja löydettiin lopulta punainen seinä. Ehdottomasti Portugalin nähtävyyksien top vitoseen siis!

Yövyttiin pienessä hostellissa Ocean Viewissä, joka oli muokattu majapaikaksi yhteen kaupungin rikkaamman alueen asuintaloista. Hostellin omistajaperhe asui myös itse siellä ja suloinen pikkutyttö pyörikin tiloissa ahkeraan muun muassa opetellen laskemaan. Koko hostellissa oli kuitenkin vain yksi kylpyhuone/vessa eikä omistajakaan ollut ystävällisimmästä päästä, joten huippuarvosanoja hostellille ei voi antaa. Pisteitä kuitenkin kattoterassista sekä viihtyisästä sisäänkäynnistä, josta alla pari kuvaa. Hostellin yhteiset tilat oli rakennettu talon ulkopuolelle ison teltan suojiin pihalaatoitukselle, joten keittössä ja 'olohuoneessa' oli välillä aika viileää. Hauska tuollainen hostelli, jossa moni asia oli ratkaistu talon sanelemin ehdoin luovuutta käyttäen.

Ylipäätään alueen taloilla oli viihtyisiä ja kasvintäyteisiä pihoja, joista olin tietenkin innoissani. Alla salakuva yhdestä pihasta.

Pääsiäinen on Portugalissa iso juhla ja sen lähestyminen näkyi Lagosin kaduilla tämäntyyppisillä koristeluilla.

Loma oli tosi rento ja käytettiinkin paljon aikaa istuskeluun, makoiluun ja auringosta nauttimiseen.

Välillä otettiin muutama askelkin.

...ja sitten mentiinkin taas rannalle makoilemaan.

Marlenen ottama kuva

Hymyt oli herkässä!

Marlenen ottama kuva

Rannan läheltä löytyi heppoja,

kaupungin muureilta taidetta,

...ja rannoilta mahtavia maisemia.

Yhtenä iltana päätettiin tehdä porukalla pizzaa ja ostettiin siihen pari kassillista aineksia kaupasta. Perille päästyä todettiin, että hostellin keittössä on vain liesi, ei uunia. Menestys! Pienen epätoivon ja googlettelun jälkeen saatiin selvitettyä, että pizzanteko onnistuu myös pannulla ja täytteidenkin pitäisi kypsyä siinä samalla. Päädyttiin lopulta tekemään varsin epämääräisen näköisiä calzone-pizzoja, joissa pohjan toinen puoli käännetään toisen päälle ja lopputulos näyttää isolta pasteijalta. Lopputulos oli kuitenkin yllättävän hyvä.

Hauva ikkunassa! Perus kirjakaupan näyteikkuna siis.

Keskustan vierestä lähti viisi kilometriä pitkä hiekkaranta, mutta uskomatonta kyllä, ei käyty sillä ollenkaan. Ensi kerralla haluan kävellä tuon rannan edestakaisin päästä päähän. Ja todellakin haluan mennä Lagosiin uudestaan!

 Jaa miksei menty sille pitkälle rannalle? Koska toisella puolen oli niin mielettömän upeita pieniä rantoja ja kallioita, ettei millään maltettu! Pitkälle hiekkarannalle pääsee monessa lomakohteessa, mutta Lagosissa on kymmenen pientä hiekkarantaa kallioiden välissä, joita ei ihan joka paikasta löydykään. Kallioista pientä esimakua alla olevan kuvan taustalla.

Markusin ottama kuva

 Kalliot ja rannat oli niin vaikuttavia, että haluan tehdä niille ihan oman postauksensa. Varautukaa siis mykistäviin maisemiin ja äkilliseen matkakuumeeseen lähipäivinä!

 Neljännen matkapäivän aamuna heräsin sairaana, joten viimeiset pari päivää meni vähän varoen. Vietin aika paljon aikaa istuen kahviloissa juoden tuoremehua, mutta kävin myös vähän rannallakin. Olo oli sen verran huono, että jo kilometrin kävely tuntui tosi uuvuttavalta. Jouduin myös merituulta vältellen perumaan lauantaisen delfiiniristeilyn, jossa kaverit näki kuulemma ainakin 30 delfiiniä. Sain kuitenkin toivomiani kuvia reissusta eli jotain ainakin! Tässä menee yksi polskuttelija:

Marlenen ottama kuva

 Delfiininbongauskin taitaa löytyä seuraavan kerran listalta. Tottakai vähän harmi, että paria päivistä ei voinut oikein käyttää niin kuin oli aikonut, mutta sain kuitenkin olla suurimman osan ajasta täysillä menossa mukana ja päästä seikkailemaan kallioilla ennen sairastumista.

Paluumatkalla Lissabonia kohti ehdin nähdä kauniita maisemia ennen nukahtamista. Ikkunasta näkyi muun muassa appelsiinipuita ja katujen varsilla olevia kojuja, joissa myytiin viereisten puiden hedelmiä. Myös vihreää kukkulaista maisemaa olin paljon. Kaunista!

Seuraavassa postauksessa on luvassa syitä siihen miksi Lagosin tulisi olla jokaisen luonnosta ja rantarentoilusta nauttivien tulevien matkakohteiden listalla.

Ripaus seikkailuja ja sata kiloa nauruhiutaleita

Viimeiset kuusi päivää vietin äidin, Hiski-kummitädin, Sussun ja Hilun kanssa kierrellen ympäri Lissabonin lähimaastoa. Ja kylläpäs meillä olikin mukavaa!

Yövyttiin Cascaisin kaupungissa, jossa käytiin ensimmäisenä iltana syömässä. Pohdittiin muun muassa miksi tarjoilijarukka oli niin allapäin. Spekulaatio oli kiivasta ja me kaikki tietenkin oikeassa.

Ensimmäiset pari-kolme päivää sattui sateisiksi ja sumuisiksi, mutta käytiin silti urheasti katsomassa Boca do Infernon kallioita ja tyrskyjä heti alkumetreillä.

Saatiin käyttöön oikeaksi vuoristokiipeilijäksi osoittautunut Corsa-auto, jota apuohjasi terävä ja valpas navigaattoriääni Kerttu. Sillä päästiin sumun läpi käymään myös Cabo da Rocassa eli manner-Euroopan läntisimmällä siivekkeellä. Että niin kuulkaas, sitä on nyt nähty maailman laita!

Sää oli vähän tällainen, mutta se ei meitä hidastanut.

Maisteltiin paikallisia herkkuja kahvilassa, jonka tarjoilija näytti äidin mielestä Mikolta. Mitähän vale-Mikko tuumasi tästä herkkujen tarjoilutavasta?

Kerrankin sain seuraa kukkien ihasteluun.

Seikkailtiin myös Cascaisin rantakivikoissa. Tässä näyttäisi olevan kesken aarteenetsintä. Etsintä ei kuitenkaan ollut yhtä kiivasta kuin matkalla erääseen konserttiin, johon porttivahtina toiminut brassimies lopulta eväsi meiltä pääsyn, vaikka kuinka yritettiin pyrkiä sisälle. Tyhjästä tuvasta on paha Bachia nyhjästä.

Lissabon tarjosi ruoaksi bacalhauta eli kuivasuolattua turskaa. Huomaa sipulin, valkosipulin ja oliiviöljyn määrä.

Hilun piti lähteä muita aikaisemmin, mutta kolme onneksi jäi. Belémin trooppisesta puutarhasta löytyi puu jos toinenkin, auringosta puhumattakaan!

Välillä istahdettiin puistonpenkille kahvien kanssa ja tähyiltiin ympäröivää markkinatunnelmaa. Kuten kuvassa näkyy, auringonsäde paistoi suoraan viereisen varpaaseen.

Belémin luostarin Mosteiro dos Jerónimosin seinämät oli huikean yksityiskohtaisesti koristeltu.

Puiston keskellä oli suuri vesilähde, jonka muodostamasta sateenkaaresta räpsittiin rivissä kuvia.

Belémin taidemuseon eli Museu Coleção Berardon sisäpihalla nautittiin markkinatunnelmasta.

Hunajakauppias oli ottanut mehiläiset mukaan taustamusiikiksi.

Itse taidemuseo oli täynnä jos jonkinlaista nykytaidetta. Parin vähemmän kuuluisan Picasson ja Dalin työn ohella museosta löytyi muun muassa Andy Warholin Judy Garland sekä (vapaasti suomennettuna) Tomaattisoppapurkki.

Joku taidesielu oli myös tunteenpalossaan tai rahapulassaan keksinyt maalata taulun, joka oli täysin sininen. Tein siitä uusiotaidetta lasiheijastuksen avulla. Kiasmassa tavataan.

Belémissä oli edelleen pystyssä keksintöjen ja löytöretkien muistomerkki, jota Hiski yltyi ihastelemaan varsin rukoilijasirkkamaisin elkein Sussun paatoksen lomassa. Äiti tyytyi patsastelemaan tiukassa takakenossa.

Onnistuttiin löytämään Alfaman kaupunginosasta ihana ravintola, jossa meille tarjottiin mansikkajuustosalaattia ja fadomusiikkia.

Fadoesitys oli lyhyesti sanottuna järisyttävän hyvä. Karismaattisen Ana Laínsin voimakas ja monipuolinen ääni säestettynä Paulo Loureiron taiturimaisella pianonsoitolla oli hunajaa korville. Hihkuttiin konsertin ajan etupenkissä ja seuraavana päivänä piti vielä päästä kuulemaan samoja sulosointuja tietokoneen ämyreistäkin.

Seuraavana päivänä käytiin Sintrassa, jossa Kerttu hyvää hyvyyttään ohjasi meidät pienelle ja hiljaiselle, mutta sitäkin vaikuttavammalle näköalatasanteelle.

Käytiin myös tervehtimässä Penaa palatsissaan. Kerttua vähän jännitti tapaaminen, niin jouduttiin ensin hieman kiertelemään päästäksemme perille.

Näkymät palatsin kupeesta oli mielettömät. Kuvassa näkyy myös Castelo dos Mouros eli Maurien linna, joka on peräisin 700-luvulta.

Linnan ympärillä oli suuri puistoalue, josta nähtiin pieni palanen. Lammessa lipui sorsien kanssa musta joutsen.

Kun Pena pelaa Laivanupotusta, pelkkä "osu ja uppos" ei riitä.

Ja kuinka vihreää!

Kokonaisuudessaan meillä oli monta mahtavaa päivää täynnä naurua ja levottomia tarinoita Kertun ja Penan koettelemuksista. Sen verran täytyy palautetta antaa kuluneista hetkistä, että jos itse olisi kuusikymppisenä noin pirteä, iloinen ja täynnä positiivista energiaa, niin saisi kyllä olla tyytyväinen elämäänsä ja itseensä. Mulla on kyllä semmonen äiti ja äidillä semmoset kaverit, että oksat pois!

Sadeilta kotosalla

Täällä on taas satanut muutaman päivän, mikä on tarkoittanut rauhallisia koti-iltoja. Eilen jopa satoi vähän aikaa rakeita! Huhtikuun ensimmäisenä päivänä Lissabonissa, miten on mahdollista? Tuuli vei eilen viimeiset voimat taas yhdestä sateenvarjosta. Kuudetta viedään tällä hetkellä.

Mulla ei oo tätä ennen ollut varsinaisesti kämppiksiä lukuun ottamatta yhtä lyhyttä pätkää Tampereella, joka ei ollut suuri menestys. Nyt onkin ollut hauska päästä vihdoin kokemaan yhteiselo kavereiden kanssa hyvine ja huonoine puolineen. Tässä vähän otteita niistä mahtavista puolista.

Silloin tällöin vietetyt yhteiset koti-illat tekemättä juuri mitään tähdellistä on suurta luksusta.

Ohessa on hauska seurailla koirakaverin hölmöilyjä.

Myös kissa on menossa mukana. Koiran väijyminen oven takaa on tässä juuri päättymäisillään. Tassusta tulee luuvitosta, jos tunkee kuononsa väärälle reviirille.

Hauvalla riittää energiaa myös muun muassa kissajahtiin ja pandapainiin.

...mutta jossakin vaiheessa toki villeinkin väsähtää,

 laskien lopulta kuononsa polvelle ja ummistaen silmänsä. Hetken rauha on laskeutunut eläintarhaan.

Säätöjen satama ja muutama mielenkiintoisuus

Orienten metroasemapiristystä

Jos joskus mietitte mitä on se ihmeellinen säätäminen, josta puhun Portugalissa järjestettävien asioiden suhteen, niin tässä taas yksi esimerkki. Yliopiston kurssivenkoilut jatkuu jatkumistaan. Kehitystutkimuksen kurssi, jonka alkua odoteltiin luentosalin ovella helmikuun alussa, mutta joka ilmoittamatta olikin siirretty alkamaan viime perjantaina, ei alkanutkaan viime perjantaina. Sain muutamaa tuntia ennen ensimmäisen luennon alkua viestin, että "Hyvät opiskelijat, muistattehan, että kurssi alkaa jo ensi viikolla.". Jo?! Nettijärjestelmän mukaan kurssin tosin piti alkaa juuri silloin kun olin menossa sinne ja opettajakin ilmoitti alun perin saman ajan. Muutamaa tuntia ensimmäisen sähköpostin jälkeen tuli toinen. "Hyvät opiskelijat, kurssille on nyt löydetty aika ja paikka ja ensimmäinen tunti pidetään maanantaina kello 11.00". On löydetty aika?!

Tänään mentiin sitten kurssille, mutta osa ei tietenkään päässyt paikalle, kun aikaa vaihdettiin yhtäkkiä. Proffa pyysi meitä kertomaan aikatauluja ja selvittämään yhdessä milloin tunnit voitaisiin pitää. Perjantai-ilta ei sopinutkaan, koska silloin oli portugalinkielisen ryhmän vuoro. Monet, erityisesti vasta entisistä siirtomaista Portugaliin muuttaneet opiskelijat, ei ymmärrä tarpeeksi englantia, joten ryhmät täytyy pitää erillään. Kenellekään ei tietenkään sopinut milloinkaan yhtä aikaa ja itse proffallakin oli seuraava viikko ihan täynnä. Sen jälkeen onkin parin viikon pääsiäislomat. Lopulta viihdyttiin luennolla ehkä vähän yli tunti ikään kuin vähän suunnitellen kurssin sisältöjä, jonka jälkeen häivyttiin. Yleensä luennot kestää neljä tuntia, mutta tänään se idea ei oikein ottanut tuulta alleen. Sopivia aikoja tunneille yritetään nyt löytää sähköpostin avulla. Tunnen jo menestyksen tuoksun nenässäni. Jälleen kerran niitä tilanteita, kun tyhjästä syntyvän säädön määrää ei vain voi käsittää.

...ja ylipäätään, yritäpä edes lähteä sinne luennolle kun kissaherra päättää parkkeerata päiväunille syliin juuri ennen lähtöä ja vihoissaan sohii kynsillä, kun sen herättää.

Mutta eipäs siinä mitään, opin ohessa muutaman mielenkiintoisenkin asian:

- Viimeisen kahden vuoden aikana Portugalista on muuttanut 500 000 ihmistä pois työn perässä tai muusta syystä. Näistä suuri osa on nuoria työikäisiä. Se on aika iso luku, kun väestöä on yhteensä noin 10 miljoonaa.

- Portugalin köyhin väestö asuu pohjoisessa osassa maata sekä Lissabonin ja Porton laitamilla, alueilla joissa en ole käynyt. Lähes pääkaupungin keskustassa asuvalle köyhyys ei ehkä näytä hampaitaan samalla tavalla kuin mikä maan todellinen tila on. Kodittomia ja paikallisia kerjäläisiä näkyy kyllä keskustassakin.

- Aluksikin, Azoreiden yhdeksän saaren ryhmän laidalla on pieni Corvon saari, jossa asuu vain 400 ihmistä. Näistä noin kolmesataa on vanhuksia ja viisikymmentä lapsia, joten työikäisiä on sellainen viitisenkymmentä. Nämä ihmiset hoitaa saarta yhdessä ja pitää sen hyvässä kunnossa. Kaikki tuntee toistensa lisäksi myös toistensa tiellä vaeltelevat lehmät.

- Toiseksi, Azoreiden saarilla on pakko olla aina ruokavarantoja vähintään 2-3 viikoksi, koska sääolot on niin vaihtelevat, että välillä lentoja ei voida tehdä pitkään aikaan eikä manner-Euroopan ja Amerikan suunnilta siksi ole evästä tarjolla.

- Kolmanneksi, ainakin vielä 70-luvun lopulla saaressa oli sellainen lainsäädäntö, että jonkun tehdessä tuhmuuksia tai tyhmyyksiä saaren väestö kokoontui yhteen neuvottelemaan. Mitä pahempi teko oli, sitä kauemmin saarelaiset päättivät rangaistuksena olla puhumatta sääntöjä rikkoneelle.

- Neljänneksi, azorilaisten ajan ja paikan hahmottamistapa on kuulemma vähän erilainen kuin mihin monissa osin manner-Eurooppaa on totuttu. Kenellekään ei ole kiire, koska "sieltä se saaren reuna kuitenkin tulee pian vastaan". Proffa oli 70-luvun lopulla tehnyt haastatteluita ja kysynyt vanhalta rouvalta monestiko viikossa hän käy 15 kilometrin päässä olevassa saaren pääkaupungissa. Ei ollut kuulemma käynyt koskaan.