Säätöjen satama ja muutama mielenkiintoisuus

Orienten metroasemapiristystä

Jos joskus mietitte mitä on se ihmeellinen säätäminen, josta puhun Portugalissa järjestettävien asioiden suhteen, niin tässä taas yksi esimerkki. Yliopiston kurssivenkoilut jatkuu jatkumistaan. Kehitystutkimuksen kurssi, jonka alkua odoteltiin luentosalin ovella helmikuun alussa, mutta joka ilmoittamatta olikin siirretty alkamaan viime perjantaina, ei alkanutkaan viime perjantaina. Sain muutamaa tuntia ennen ensimmäisen luennon alkua viestin, että "Hyvät opiskelijat, muistattehan, että kurssi alkaa jo ensi viikolla.". Jo?! Nettijärjestelmän mukaan kurssin tosin piti alkaa juuri silloin kun olin menossa sinne ja opettajakin ilmoitti alun perin saman ajan. Muutamaa tuntia ensimmäisen sähköpostin jälkeen tuli toinen. "Hyvät opiskelijat, kurssille on nyt löydetty aika ja paikka ja ensimmäinen tunti pidetään maanantaina kello 11.00". On löydetty aika?!

Tänään mentiin sitten kurssille, mutta osa ei tietenkään päässyt paikalle, kun aikaa vaihdettiin yhtäkkiä. Proffa pyysi meitä kertomaan aikatauluja ja selvittämään yhdessä milloin tunnit voitaisiin pitää. Perjantai-ilta ei sopinutkaan, koska silloin oli portugalinkielisen ryhmän vuoro. Monet, erityisesti vasta entisistä siirtomaista Portugaliin muuttaneet opiskelijat, ei ymmärrä tarpeeksi englantia, joten ryhmät täytyy pitää erillään. Kenellekään ei tietenkään sopinut milloinkaan yhtä aikaa ja itse proffallakin oli seuraava viikko ihan täynnä. Sen jälkeen onkin parin viikon pääsiäislomat. Lopulta viihdyttiin luennolla ehkä vähän yli tunti ikään kuin vähän suunnitellen kurssin sisältöjä, jonka jälkeen häivyttiin. Yleensä luennot kestää neljä tuntia, mutta tänään se idea ei oikein ottanut tuulta alleen. Sopivia aikoja tunneille yritetään nyt löytää sähköpostin avulla. Tunnen jo menestyksen tuoksun nenässäni. Jälleen kerran niitä tilanteita, kun tyhjästä syntyvän säädön määrää ei vain voi käsittää.

...ja ylipäätään, yritäpä edes lähteä sinne luennolle kun kissaherra päättää parkkeerata päiväunille syliin juuri ennen lähtöä ja vihoissaan sohii kynsillä, kun sen herättää.

Mutta eipäs siinä mitään, opin ohessa muutaman mielenkiintoisenkin asian:

- Viimeisen kahden vuoden aikana Portugalista on muuttanut 500 000 ihmistä pois työn perässä tai muusta syystä. Näistä suuri osa on nuoria työikäisiä. Se on aika iso luku, kun väestöä on yhteensä noin 10 miljoonaa.

- Portugalin köyhin väestö asuu pohjoisessa osassa maata sekä Lissabonin ja Porton laitamilla, alueilla joissa en ole käynyt. Lähes pääkaupungin keskustassa asuvalle köyhyys ei ehkä näytä hampaitaan samalla tavalla kuin mikä maan todellinen tila on. Kodittomia ja paikallisia kerjäläisiä näkyy kyllä keskustassakin.

- Aluksikin, Azoreiden yhdeksän saaren ryhmän laidalla on pieni Corvon saari, jossa asuu vain 400 ihmistä. Näistä noin kolmesataa on vanhuksia ja viisikymmentä lapsia, joten työikäisiä on sellainen viitisenkymmentä. Nämä ihmiset hoitaa saarta yhdessä ja pitää sen hyvässä kunnossa. Kaikki tuntee toistensa lisäksi myös toistensa tiellä vaeltelevat lehmät.

- Toiseksi, Azoreiden saarilla on pakko olla aina ruokavarantoja vähintään 2-3 viikoksi, koska sääolot on niin vaihtelevat, että välillä lentoja ei voida tehdä pitkään aikaan eikä manner-Euroopan ja Amerikan suunnilta siksi ole evästä tarjolla.

- Kolmanneksi, ainakin vielä 70-luvun lopulla saaressa oli sellainen lainsäädäntö, että jonkun tehdessä tuhmuuksia tai tyhmyyksiä saaren väestö kokoontui yhteen neuvottelemaan. Mitä pahempi teko oli, sitä kauemmin saarelaiset päättivät rangaistuksena olla puhumatta sääntöjä rikkoneelle.

- Neljänneksi, azorilaisten ajan ja paikan hahmottamistapa on kuulemma vähän erilainen kuin mihin monissa osin manner-Eurooppaa on totuttu. Kenellekään ei ole kiire, koska "sieltä se saaren reuna kuitenkin tulee pian vastaan". Proffa oli 70-luvun lopulla tehnyt haastatteluita ja kysynyt vanhalta rouvalta monestiko viikossa hän käy 15 kilometrin päässä olevassa saaren pääkaupungissa. Ei ollut kuulemma käynyt koskaan.