Ripaus seikkailuja ja sata kiloa nauruhiutaleita

Viimeiset kuusi päivää vietin äidin, Hiski-kummitädin, Sussun ja Hilun kanssa kierrellen ympäri Lissabonin lähimaastoa. Ja kylläpäs meillä olikin mukavaa!

Yövyttiin Cascaisin kaupungissa, jossa käytiin ensimmäisenä iltana syömässä. Pohdittiin muun muassa miksi tarjoilijarukka oli niin allapäin. Spekulaatio oli kiivasta ja me kaikki tietenkin oikeassa.

Ensimmäiset pari-kolme päivää sattui sateisiksi ja sumuisiksi, mutta käytiin silti urheasti katsomassa Boca do Infernon kallioita ja tyrskyjä heti alkumetreillä.

Saatiin käyttöön oikeaksi vuoristokiipeilijäksi osoittautunut Corsa-auto, jota apuohjasi terävä ja valpas navigaattoriääni Kerttu. Sillä päästiin sumun läpi käymään myös Cabo da Rocassa eli manner-Euroopan läntisimmällä siivekkeellä. Että niin kuulkaas, sitä on nyt nähty maailman laita!

Sää oli vähän tällainen, mutta se ei meitä hidastanut.

Maisteltiin paikallisia herkkuja kahvilassa, jonka tarjoilija näytti äidin mielestä Mikolta. Mitähän vale-Mikko tuumasi tästä herkkujen tarjoilutavasta?

Kerrankin sain seuraa kukkien ihasteluun.

Seikkailtiin myös Cascaisin rantakivikoissa. Tässä näyttäisi olevan kesken aarteenetsintä. Etsintä ei kuitenkaan ollut yhtä kiivasta kuin matkalla erääseen konserttiin, johon porttivahtina toiminut brassimies lopulta eväsi meiltä pääsyn, vaikka kuinka yritettiin pyrkiä sisälle. Tyhjästä tuvasta on paha Bachia nyhjästä.

Lissabon tarjosi ruoaksi bacalhauta eli kuivasuolattua turskaa. Huomaa sipulin, valkosipulin ja oliiviöljyn määrä.

Hilun piti lähteä muita aikaisemmin, mutta kolme onneksi jäi. Belémin trooppisesta puutarhasta löytyi puu jos toinenkin, auringosta puhumattakaan!

Välillä istahdettiin puistonpenkille kahvien kanssa ja tähyiltiin ympäröivää markkinatunnelmaa. Kuten kuvassa näkyy, auringonsäde paistoi suoraan viereisen varpaaseen.

Belémin luostarin Mosteiro dos Jerónimosin seinämät oli huikean yksityiskohtaisesti koristeltu.

Puiston keskellä oli suuri vesilähde, jonka muodostamasta sateenkaaresta räpsittiin rivissä kuvia.

Belémin taidemuseon eli Museu Coleção Berardon sisäpihalla nautittiin markkinatunnelmasta.

Hunajakauppias oli ottanut mehiläiset mukaan taustamusiikiksi.

Itse taidemuseo oli täynnä jos jonkinlaista nykytaidetta. Parin vähemmän kuuluisan Picasson ja Dalin työn ohella museosta löytyi muun muassa Andy Warholin Judy Garland sekä (vapaasti suomennettuna) Tomaattisoppapurkki.

Joku taidesielu oli myös tunteenpalossaan tai rahapulassaan keksinyt maalata taulun, joka oli täysin sininen. Tein siitä uusiotaidetta lasiheijastuksen avulla. Kiasmassa tavataan.

Belémissä oli edelleen pystyssä keksintöjen ja löytöretkien muistomerkki, jota Hiski yltyi ihastelemaan varsin rukoilijasirkkamaisin elkein Sussun paatoksen lomassa. Äiti tyytyi patsastelemaan tiukassa takakenossa.

Onnistuttiin löytämään Alfaman kaupunginosasta ihana ravintola, jossa meille tarjottiin mansikkajuustosalaattia ja fadomusiikkia.

Fadoesitys oli lyhyesti sanottuna järisyttävän hyvä. Karismaattisen Ana Laínsin voimakas ja monipuolinen ääni säestettynä Paulo Loureiron taiturimaisella pianonsoitolla oli hunajaa korville. Hihkuttiin konsertin ajan etupenkissä ja seuraavana päivänä piti vielä päästä kuulemaan samoja sulosointuja tietokoneen ämyreistäkin.

Seuraavana päivänä käytiin Sintrassa, jossa Kerttu hyvää hyvyyttään ohjasi meidät pienelle ja hiljaiselle, mutta sitäkin vaikuttavammalle näköalatasanteelle.

Käytiin myös tervehtimässä Penaa palatsissaan. Kerttua vähän jännitti tapaaminen, niin jouduttiin ensin hieman kiertelemään päästäksemme perille.

Näkymät palatsin kupeesta oli mielettömät. Kuvassa näkyy myös Castelo dos Mouros eli Maurien linna, joka on peräisin 700-luvulta.

Linnan ympärillä oli suuri puistoalue, josta nähtiin pieni palanen. Lammessa lipui sorsien kanssa musta joutsen.

Kun Pena pelaa Laivanupotusta, pelkkä "osu ja uppos" ei riitä.

Ja kuinka vihreää!

Kokonaisuudessaan meillä oli monta mahtavaa päivää täynnä naurua ja levottomia tarinoita Kertun ja Penan koettelemuksista. Sen verran täytyy palautetta antaa kuluneista hetkistä, että jos itse olisi kuusikymppisenä noin pirteä, iloinen ja täynnä positiivista energiaa, niin saisi kyllä olla tyytyväinen elämäänsä ja itseensä. Mulla on kyllä semmonen äiti ja äidillä semmoset kaverit, että oksat pois!