Väsynyt ja tyytyväinen

Tänään menin ensimmäistä kertaa yliopistolle ilmoittautumisen jälkeen ja näin paljon muita vaihto-opiskelijoita ympäri Eurooppaa ja vähän muualtakin. Päivä oli informaationtäyteinen eli aika väsyttävä. Oli mukava nähdä uusia ihmisiä ja päästä aloittamaan vaihtoajan kunnolla. Meitä oli siellä noin 160, joista ehdin puhua ehkä kymmenelle tai kahdellekymmenelle. Harmi kyllä en törmännyt yhteenkään psykologian opiskelijaan ja vain muutamaan sosiaalitieteilijään ylipäätäänkin. Suurin osa opiskeli toisessa tiedekunnassa jotain talouteen liittyvää enkä tiedä kuinka paljon tullaan niiden kanssa lopulta näkemään myöhemmin. Jää nähtäväksi. Vaihtareissa oli paljon saksalaisia, ranskalaisia, italialaisia, hollantilaisia ja puolalaisia. Muista maista muutamia siellä täällä. Joukosta löytyi mun lisäksi toinenkin suomalainen, mutta esimerkiksi ruotsalaisia ei yhtään ja norjalaisiakin vain pari.

Mun Harry Pottermainen viisas pöllö -olo kun astun sisään portugalilaisen yliopiston ovista.
(Maalaus jonkun talon seinässä!)

Niin, opiskelen siis Instituto Universitário de Lisboassa eli ISCTE:ssä, joka on yksi Lissabonin yli kymmenestä yliopistosta, joista neljä on valtion yliopistoja. ISCTE:ssä tuntuu olevan aika vahva taloustieteellinen painotus. Itse opiskelen humanististen (!) ja sosiaalitieteiden 'koulussa'. Omat koulut löytyy myös sosiologialle ja julkishallinnolle sekä tekniikalle ja arkkitehtuurille. Helsingissä pääaine on sosiaalipsykologia, mutta sitä voi opiskella tuolla vain portugaliksi, joten opiskelen psykologiaa englanniksi. Lyhyesti siis enemmän yksilöpsykologiaan ja psykologin käytännön työkaluihin liittyvää opiskelua vuorovaikutuksen tutkimuksen sijaan.

Perus pyykkinäkymät kadulta ylöspäin tähyillessä. Ehkä joku turisti vielä ottaa kuvan munkin ulkona kuivuvista villahousuista!

En osaa oikein kommentoida vielä sen kummemmin. Ihan hauskan oloisia ihmisiä ja paljon uutta tietoa ja odottelua. Sen sijaan pyrin saamaan muutaman vihahuutokommentin rakkailta sosiaalipsykologiaa opiskelevilta kavereilta kertomalla pari satunnaista havaintoa/ajatusta. Saksalaisista jäi samanlainen olo kuin tähänastisten kokemustenkin perusteella. Aika samanoloisia kuin suomalaiset, vähän varautuneita, mutta ystävällisiä. Sama tuttu tunne kuin usein Suomessa, ettei kukaan oikein osaa sanoa mitään luontevaa ja jokainen vuorollaan yrittää nostaa jonkun puheenaiheen keskusteltavaksi. Minä hyvänä jatkona joukkoon! Italialaisia oli ainakin kymmenen ja ne vaikuttivat kaikki lyöttäytyneen tiiviiksi kimpuksi puhumaan keskenään kovaan ääneen. Mulle raportoitiin, että ulkopuoliselle kontaktinotto oli vaikeaa. Itse en vielä yrittänyt.

Kahvila, jossa kävin perjantaina rauhoittumassa vilkkaan viikon jäljiltä. Löysin yllättävän viihtyisän, sillä perus lissabonilaiskahvilat ja -leipomot tuntuu olevan aika kolkkoja.

Kolmen viikon aikana jo vähän tutuksi tullut portugalilainen huolettomuus näkyi myös orientaatiopäivän järjestelyissä useaan otteeseen. Suomessa tuollaiset tapahtumat yleensä suunnitellaan (ehkä vähän liiankin) tarkasti ja kaikesta informoidaan vähintään kolmea eri tiedotuskanavaa pitkin. Uusia opiskelijoita viedään kädestä pitäen käytävältä luentosaliin ja ovikynnyksen kulmiin laitetaan pehmusteet. Täälläkin kyllä tuli päivän ohjelma aikaisemmin sähköpostiin, mutta moni asia ei ollut lopulta niin tarkkaa. Esimerkiksi eri ohjelmien ajat oli tosi viitteellisiä ja odotteluaikaa oli paljon. Illemmalla viini- ja juustoiltaan pääsyä odotettiin isolla porukalla ravintolan ulkopuolella ainakin puoli tuntia, ehkä lähemmäs tunnin, kun järjestelyt oli sisällä vielä vaiheessa. Itsekin mentiin paikan päälle luottavaisesti myöhässä. Portugalin tasotestin päivä ja paikka taas ilmoitettiin pari päivää ennen itse testiä "at 15 at ISCTE" eikä kukaan paikalla olevasta henkilökunnasta tiennyt, että monilla meistä on koe ohjelman aikana eikä missä se lopulta edes on. Joku vaihtari sitten jostakin syystä tiesi huonekoodin ja löydettiin oikeaan paikkaan. Koe luonnollisesti alkoi joskus ennen puoli neljää. 

Vuhuuu miten hyvä juttu: bongasin, että kadun valokylttien kirjaimista muodostui sana olut. (Kauppislainen olis ehkä lukenut tulo?) Kuvassa toinen suomalainen vaihtari Minna.

Joskus tämäntyylisistä jutuista tulee reaktio "no eikö tuon olis voinut hoitaa kunnolla", mutta useimmiten vapautunut ilo siitä, ettei mikään lopulta ole niin tarkkaa ja asioiden järjestymiseen jotenkin tunnutaan aina luottavan. Liian väsyneenä merkityksettömätkin asiat voi tietenkin tuntua hankalilta. Yleensä kuitenkin nautin huolettomasta asenteesta ja siitä, että asioilla itse asiassa on tapana järjestyä.

Mun ilme ja olo, kun en oo saanut portugalilaisessa yliopistossa ruokaa kuuteen tuntiin

terveisin,
sohvalla lojuva väsykuono