Porto, otos 2

Tiistaina Porton sadetanssifestivaalit jatkuivat. Koska edellinen sateenvarjo meni rikki, ostin uuden maanantai-iltana. Seuraavana aamuna varjo oli seuraavanlaisessa kunnossa:

Tyhmä ei siis ole se joka suojautuu sateelta, vaan se joka käyttää sateenvarjoa tuulisella säällä. En ole uskaltautunut vielä ostamaan uutta tuon episodin jälkeen. Se olisi muuten mun neljäs varjo Portugalissa.

Aamuharmistukset sateensuojassa. Mikä hauskinta, ilmeet ei ole lavastettuja.

Haluttiin mennä katsomaan Igreja de São Franciscoa eli Pyhän Franciscon kirkkoa, jota kutsutaan myös kultaiseksi kirkoksi. Kirkon koristeluun sanotaan käytetyn 400 kiloa kultaa ja sisäpuolelta se onkin melkein kokonaan kultainen. Ulkoa kirkko ei sentään ole säihkyvä, vaan aika tavallisen kivikirkon näköinen.

Kirkko on alun perin rakennettu 1400-luvulla, mutta sitä on ajan saatossa laajennettu. Kultaiset koristelut taas on tehty vasta 1700-luvulla. Kirkko on tyyliltään sekoitus goottilaisuutta ja barokkia ja kieltämättä aika huikea näky. Nykyään kirkossa ei ole enää jumalanpalveluksia, mutta siellä pidetään sinfoniakonsertteja silloin tällöin.

Kirkon kellarissa on myös katakombeja, joihin on 1700-luvun jälkipuoliskolla haudattu kuolleita fransiskaaniveljeskunnan jäseniä odottelemaan tuomiopäivää. Myöhemmin kirkkojen sisätiloihin hautaaminen kiellettiin ja hautausmaat siirrettiin ulkoilmoihin. Yhdessä kohtaa kellarin lattiaa on ikkuna, josta kurkkaamalla näkee kellarin alla olevia tuhansia ihmisluita.

Kirkkovierailun jälkeen mentiin Annan ja Marlenen kanssa metsästämään portviinikellareita, jotka sijaitsee joen vastarannalla olevassa Vila Nova de Gaian kaupungissa. Kellarit on ihan rannan lähellä, joten niissä on helppo vierailla kävellen Porton puolelta. Alla olevassa kuvassa näkyy Vila Nova de Gaian rakennuksia.

Matkan varrella nähtiin portviinitynnyreitä kuljettava vene

Suurin osa portviinikellareista on itse asiassa brittiläisiä, koska alun perin juuri britit innostuivat rahoittamaan viinin tuottamista. Britit myös kehittivät portviinintekomenetelmän alueen rypäleistä. Portolla ei ole portviinin kanssa mitään muuta tekemistä kuin nimi, sillä viininviljelyalue on Portosta sisämaahan päin ja kellaritkin sijaitsevat viereisessä kaupungissa. Isompien portviinikellareiden nimiä on muun muassa Offley, Croft ja Cockburn. Kellari, jossa me vierailtiin, oli Taylor's. Viidellä eurolla päästiin maistamaan kolmea erityyppistä portviiniä ja kierreltiin kellareita ryhmässä oppaan johdolla. Maistiaisten ensimmäinen juoma, kuiva valkoinen portviini, oli vähän pettymys meille kaikille eikä maistunut juurikaan siltä mihin yhdistän portviinin maun, mutta seuraavat oli paljon parempia.

Yläoikealla olevassa tynnyrissä kylpee 16 000 litraa portviiniä.

Kierroksen jälkeen maistettiin kahta perinteisen punaruskeasävyistä portviiniä, joista molemmat oli vuorostaan tosi hyviä. Toinen oli punasävyisempää ja marjaisampaa ruby-viiniä ja toinen ruskeasävyisempää, pähkinäisempää ja karamellisempaa 10-vuotista tawny-viiniä. Asianosaisille tiedoksi: Oravin juhannusseurueen virallinen juhlajuoma Sandeman Old Invalid on ruby-tyyppiä.

Monettakohan kertaa reissun aikana mulla on märät hiukset tässä? :D

Viinikellarin ravintolatila oli sisustettu teeman mukaisesti muun muassa tynnyrituoleilla ja -pöydillä sekä viinipullojen kannattelemilla lampuilla.

Pörröinen turkiskana. Naurettiin noille kellarin pihalla oleville linnuille niin paljon! Luulen, että noilla linnuilla on jotakin sukulaissuhteita Pepan kaniin Pulmuun. Marlenen ottama kuva.

Alhaalla olevassa kuvassa on koristetiilillä kaakeloitu Porton São Benton rautatieasema. Asemaa alettiin rakentaa vuonna 1900 ja lopulta sen valmistuttua siellä pidettiin suuret juhlat. Juhlissa kuitenkin tuli puheeksi, että asemalta taitaa puuttua jotakin olennaista. Rakennusta piti vähän muuttaa ja koristetiilien väliin karsia paikat muun muassa lipunmyyntipisteelle ja uloskäynnille junaratojen luokse. Korjausliikkeiden jälkeen pidettiin toiset, kahta suuremmat avajaisjuhlat vuonna 1916. Kuvassa vasemmalla oviaukko ratojen luokse ja oikealla lipunmyyntitila.

Joissakin vaiheissa käytiin parillakin kävelykierroksella oppaan kanssa. Toinen kierros oli Porton keskiaikaisessa osassa ja toinen modernissa osassa, jossa rakennukset on 'vain' sata vuotta vanhoja. Modernilla kierroksella opas kertoi meille legendaarisesta suklaakakkupaikasta, josta saa suuria palasia juuri paistettua suklaakakkua. Haluttiin mennä katsastamaan tilanne, sillä kahvila oli paikassa, johon turistit ei välttämättä yleensä hoksaa mennä. Ja olihan se hyvää. Ja lämmintä. Nam! Toisessa kuvassa tortillaillallinen, joka joku päivä väännettiin itse tortillalätyistä lähtien.

Mielenkiintoista suklaakakkuvierailun jälkeisissä tunnelmissa muuten oli se, että mun matkaseurue tuntui  fiilistelevän enemmän sitä paljonko saalis maksoi kuin sitä miltä se maistui tai miten mukava oli käydä kahvilassa. Kakku oli kyllä halpaa - 1,20 euroa palanen - mutta en tiedä oliko se kahvilakäynnin pääpointti. Sama edullisuudesta tai kalleudesta keskustelu tuntui seuraavan koko matkan ajan kaikkeen liittyen. Jännää, koska en oo oikein kotiympyröissä tottunut, että kaiken rahallisesta arvosta puhuttaisiin jatkuvasti. Tottakai meillä opiskelijoilla budjetti on rajallinen ja rahankäyttöä pitää miettiä. Kavereille tärkeintä tuntui kuitenkin olevan enemmän tunne siitä, että jonkin saa edullisesti kuin se, että onko se rahamääränä paljon vai vähän tai tarvitseeko tuotetta edes oikeastaan. Välillä rahasta keskusteluun meinasi mennä vähän maku, kun tuntui, että se oli pääosassa monen asian suhteen. Mielenkiintoisia eroavaisuuksia.

Aarrekartta suklaakakun luokse

Tiistai-iltana pelattiin hostellilla noppapeliä, joka oli mulle ihan uusi ja aika hauska. Peliin tarvitsee vain kuusi noppaa, muistiinpanovälineet ja heitto-onnea. Pitääkin kirjoittaa siitä säännöt ylös ennen kuin ne unohtuu. Ehkä muistan vielä joskus pelata sitä uudestaankin nyt kun nopankuvat on ikuistettu blogiin!

Viimeisenä aamuna Portossa eli keskiviikkona sää yllättäen käänsi kelkkansa ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Oli mahtavaa päästä näkemään kaupunki myös kirkkaana ja keväisenä.

Nämä Porton pääaukiolla sijaitsevat rakennukset on alun perin tarkoitettu pankeiksi ja edelleenkin alimmissa kerroksissa palvelee pankkeja. Ylemmät kerrokset on nykyään tarkoitettu asumiseen, mutta ne ovat tyhjillään. Asunnot on tällä hetkellä liian huonokuntoisia siellä elämiseen, kun taas remontoinnin jälkeen vuokrat nousisivat niin korkeiksi, ettei kellään olisi niihin varaa. Ratkaisuna tähän kukaan ei asu keskustan ydintaloissa.

Douro-joki Vila Nova de Gaian ja Porton välissä

Kokonaisuudessaan oli tosi mukava käydä porukalla reissaamassa parissa uudessa kaupungissa ja tehdä yhdessä uusia aluevaltauksia. Sää ei kuitenkaan suosinut meitä viimeistä aamua lukuun ottamatta, mikä oli tietenkin aika harmi. Sen takia jouduttiin jättämään kansallispuistossa vierailukin kokonaan väliin. Neljän ja puolen päivän tiiviiseen yhdessäoloon mahtui meillä kaikilla tunteita laidasta laitaan, mutta päällimmäisenä tunteena reissusta jäi hyvä fiilis. En palavasti ihastunut Portoon, mutta tykkäsin kuitenkin. Pisteitä verotti tosin enemmän sää kuin ympäristö. Toki Portossa on paljon kaunista ja vanhaa, mutta aidon tunnelman aistiminen ehkä meni sadesäällä vähän sivu suun. Toisaalta oli tosi mielenkiintoista nähdä kaikkia historiallisia paikkoja ja rakennuksia ja kuulla ja lukea tarinoista niiden takana. Saa nähdä, jos menen kaupunkiin vielä uudestaan ja tutustun siihen uusin silmin. Toivottavasti!

Seuraavassa päivityksessä kerron siitä miten päädyin Portosta Lissabonin sijaan Coimbraan ja löysin itseni sieltä vielä pari päivää myöhemminkin.

Porto, otos 1

Myöhään lauantai-iltana saavuttiin Portoon ja aamulla lähdettiin tarkastelemaan miltä kaupunki näyttää. Vastaus oli: sumuiselta. Ulkona suorastaan satoi sumua, mikä tuntui tosi jännältä. Vähän niin kuin joku sumuttaisi spraypullolla kohti kasvoja.

Näkymä hostellihuoneen ikkunasta

Näkyvyyttä riitti kirkon seinustalle asti, mutta torni on jo aika hyvin sumun peitossa.

Kierreltiin säätä uhmaten kaupungilla ja katsottiin mitä löytyy. Löytyi muun muassa monta kirkkoa ja värikkäitä rakennuksia Douro-joen rannassa.

Sé do Porto eli Porton tuomiokirkko on peräisin 1100-luvulta ja muistuttaa puolustuslinnoitusta, jotta kaukana vasemmalla väijyvät viholliset kuvittelisivat, että kaupunki on vartioitu ja suojattu.

 Illalla tehtiin hostellilla täytettyjä paprikoita ja väiteltiin. Kaikki lähti siitä, kun aloin keskustella Davidin kanssa siitä miksi passissa pitää olla mainittuna sukupuoli. Pian muutkin lähti keskusteluun mukaan ja jossakin vaiheessa keskustelu muuttui kiivaaksi saksankieliseksi väittelyksi. Oli kiva olla tilanteessa, jossa ihmiset väittelee ja kiistelee, mutta kenellekään ei tule siitä paha mieli eikä kukaan toisaalta pelkää sanoa mielipiteitään. Yli tunnin pituinen väittely oli kiivasta perusteiden paukuttelemista, naurua ja tuohtumista.

Maanantaina satoi edelleen ja olin onnistunut edellisenä päivänä rikkomaan sateenvarjon. Tunnelma oli siis aika vetinen. Mentiin sateensuojaan kauppahallin tapaiseen paikkaan. Siellä oli hauska seurailla portolaisia ostoksilla.

Kauppahallin virallinen darrakissa

 Jossakin vaiheessa taivas kirkastui, joten päätettiin hypätä ratikkaan ja mennä käymään merenrannalla.

Vanha ratikka. Kukaan paikallinen ei halua käyttää näitä, koska ne on hitaita ja täynnä pällisteleviä turisteja.

Perille päästyä merenrannalla satoi ensin vähän ja sitten ihan järkyttävän paljon. Tuuli oli niin kova, että jos sateenvarjo ei olisi ollut rikki, leijailisin varmaan vieläkin sen varassa taivaalla.

Mentiin myrskysuojaan lounaalle, jossa testasin paikallisen herkun "kevytversiota". Tässä leipäsessä on sisällä kinkkua ja päällä juustoa ja keltaista olutkastiketta. Aito versio francesinha sen sijaan sisältää näiden lisäksi myös pihvin, linguiçaa eli maustettua makkaraa sekä chipolataa eli toisenlaista makkaraa ja kylkeen lyödään vielä ranskalaisetkin. Lihaisan sisällön ansiosta annoksen korkeus muuttuu kaksinkertaiseksi. Kelpais varmaan darrakissallekin.

Ikävä kyllä yllä olevakin kuva liittyy viimeaikaisiin tapahtumiin. Tänään kun olin ravintolassa, erehdyin jättämään mun käsilaukun viereiselle tuolille ja seuraavan kerran kun katsoin sitä, se oli poissa. Edes vastapäätä istuvat Taru ja Iiris ei huomanneet sen nappaamista. Olin tietenkin puolisen tuntia aikaisemmin varoittanut, että kannattaa pitää tavaroistaan hyvää huolta varkaiden takia. Laukun mukana meni muun muassa kännykkä, kotiavaimet ja lompakko eli ei juurikaan naurattanut. Taru ja Iiris oli kuitenkin tosi auttavaisia ja ihania, mistä jäi hyvä mieli. (Opiskelukavereille tiedoksi, Taru havaittu Lissabonissa!) Varovaisuutta liikenteeseen osa 2 :(

Päivä pienessä ja värikkäässä kanavakaupungissa

Viiden päivän reissu venyi muutaman sattumuksen summana viikon seikkailuksi, mutta nyt olen taas takaisin Lissabonissa. Takana on muun muassa iloa, naurua, tuskastumista, sadetta, aurinkoa, sumua ja kolme uutta kaupunkia. Otin paljon kuvia ja ehti tapahtua vaikka mitä, joten päätin jakaa reissun muutamaan erilliseen päivitykseen. Ensimmäisessä on kuvia ja juttua Aveirosta, jossa oltiin lauantaina.

Aveiro on pieni rannikkokaupunki, joka sijaitsee noin 250 kilometrin päässä Lissabonista pohjoiseen. Sitä sanotaan joskus pieneksi Venetsiaksi sen useiden kanavien ja moliceiroiksi kutsuttavien veneiden takia. ( Huom. tällä kertaa onnistuin erottamaan joen ja kanavan toisistaan, oonkohan kehittynyt ihmisenä vai luinkohan sittenkin matkaopasta? ;) ) Kaupunki on kuitenkin pieni ja Venetsia-tunnelma oikeastaan aika kaukana. Joka tapauksessa paikka on tosi viihtyisä värikkäiden talojen ja rauhallisen pikkukaupungin tunnelman ansiosta.

Koristetiiliä eli azulejoja oli Aveirossa(kin) paljon ympäriinsä

Oltiin reissun päällä viiden hengen porukalla. Sama jengi oli koossa kuin aikaisemmin Cascaissa eli seurueeni koostui neljästä saksalaisesta. Tähän asti ne on puhuneet lähes koko ajan englantia, mutta nyt kun kuvioissa on ollut Lauran poikaystävä, kieli on ollut useammin saksa. Se on itse asiassa aika hauskaa ja oon itsekin välillä villiintynyt puhumaan saksaa pitkästä aikaa. Jos keskityn, ymmärrän oikeastaan kaiken mistä puhutaan, mutta puheen tuottaminen on tietysti aina vaikeampaa.

 Koska melkein koko päivän satoi, kaupunkia oli vähän hankala kiertää yhtä paljon kuin olisi haluttu. Kierrettiin kuitenkin koko keskusta ympäri välillä mennen kahville tai ostoskeskukseen sateensuojaan. Ylhäällä olevissa kuvissa on Aveiron paikallinen herkku, ovos moles (pehmeät kananmunat), jota tietenkin haluttiin testata. Leivos näyttää tiskillä hauskalta, mutta on ulkonäköään epäilyttävämpi tapaus. Ulkokuori on tehty vehnäjauhoista, vedestä ja oliiviöljystä. Sisältö taas on kananmunankeltuaista, sokeria ja riisijauhoa. Leivos maistuu lähinnä ylimakeutetulta kananmunankeltuaiselta eli se ei ollut suuri elämys. Oli kuitenkin hauska maistaa vähän erikoisempaa paikallisherkkua. Mielenkiintoista oli myös myöhemmin kuulla, että nunnat on alun perin alkaneet kehitellä leivoksia nimenomaan kananmunankeltuaisista, koska ehtoollisleipään tarvittiin vain valkuaista ja ylijäänyt keltuainenkin haluttiin hyödyntää jotenkin. Kätevää, mutta lopputulos on epäterveellinen ja aika kyseenalaisen makuinen.

Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen meni Aveiroon ja leikki nurkanvaltausta... Naapurisovun säilyminen jääköön arvoitukseksi.

Kato Satu, vähän niinku Kööpenhaminassa :)

Vesi tuntuu olevan Aveirolle tärkeä elementti ainakin historiallisessa mielessä. Laiva-, vene-, kalastus- ja vesiaiheet näkyy paljon myös taiteessa ja koristetiilissä. Sama tosin pätee koko Portugaliin tai vähintään koko rannikkoalueeseen. Tarkkasilmäiset saattoikin huomata myös ensimmäisessä leivoskuvassa fisuteemaa.

Ennen Portoon lähtöä käytiin päivällisellä. Kello oli vasta kuusi ja ravintola, johon haluttiin mennä, oli kiinni. Tarjoilija kuitenkin näki meidät kuikuilemassa ovella ja kuultuaan meidän junan lähtöajan ystävällisesti otti meidät hoiviinsa tunnin varsinaista päivällisaikaa etuajassa. Monet ravintolat Portugalissa on auki lounasajan eli noin 12-15 ja avautuu uudestaan päivällisajaksi vasta seitsemän aikoihin. Päivällisellä söin ehkä kaikista tyypillisintä portugalilaista ruokaa nimeltä Bacalhau com natas. Oon syönyt sitä kerran aikaisemmin ja ruoka muistuttaa suomalaista lohilaatikkoa, mistä taisinkin kirjoittaa jo aikaisemmin. Bacalhau kilpailee maukkaudesta lohen kanssa ehdottomasti samalla tasolla.

Ilmeet paljastaa pientä turhautumista pitkän sadepäivän vuoksi. Sosiaalipsykologeille tiedoksi: tässä malliesimerkkejä sosiaalisesta hymystä ;) Hymyt vaihtui kuitenkin oikeisiin eväslautasten tyhjetessä.

Hauskaa oli, että kun saatiin ruoat nenän alle, tarjoilija jostain syystä näytti meille, että ruokaa otetaan annoskulhosta ja laitetaan lautaselle, josta se sitten syödään. Tällä kertaa saatiin hyvä salaattisaaliskin, mikä ei ole kovin yleistä mun ravintolakokemusten perusteella. Portugalissa ravintolaan meneville muuten vinkki, että alkunaposteltavien suhteen systeemi on erilainen kuin esimerkiksi Espanjassa. Tarjoilut ei ole ilmaisia, vaan jokaisesta leivästä, oliivikulhosta ja voinokareesta laskutetaan erikseen muutaman kymmenen sentin summa. Jos ei halua lisäsenttejä laskuunsa, naposteltaviin kannattaa joko sanoa samantien pöytään tuotaessa ei kiitos tai jättää ne koskemattomiksi. Ensimmäinen tapa on ilmeisesti parempi ratkaisu.

Bacalhau com natas

Kokonaisuudessaan mulle jäi Aveirosta hyvä fiilis, mutta kuten kaikki kaupungit, se olisi varmasti ollut kivempi aurinkoisena päivänä. Ainakin mulle puistokävelyt, yleinen tähyily ja päätön ulkoilmoissa hengailu on tärkeä osa kaupunkiin tutustumista. Hauskaa oli sekä Aveirossa että viikon muissa matkakohteissa se, että ihmisillä tuntui olevan paljon enemmän kiinnostusta ja kärsivällisyyttä keskustella mun kanssa portugaliksi kuin Lissabonissa eikä kiire tuntunut olevan mihinkään. Asiakaspalvelussa oli hyvin aikaa pysähtyä juttelemaan niitä näitä ja unohtaa hetkeksi mitä oli tekemässä. Tämän seurauksena käytin viikon aikana suunnilleen kaikki sanat mitkä portugaliksi osasin ja huomasin, että oon vähän oppinut jotakin täälläolon aikana. Ravintolatilaukset ja pienet jutustelut onnistuu jo ihan hyvin, mutta pidempään keskusteluun on vielä matkaa.

Sataa, sataa ropisee... kuvia

Kenellekään tätä blogia seuranneelle on tuskin jäänyt epäselväksi, että tykkään ottaa valokuvia. Tässä taas muutamia muistoja kävelyiltä.

Taulu talon ulkoseinällä

Lissabonissa on niin paljon portaikkoja, että niillä on usein nimi. Joskus nimessä on on rua eli katu, joskus escada eli portaat. Alussa olin pariinkin otteeseen hämmentynyt kun kartalla luki kadunnimi, mutta katua ei näkynyt missään.

Tällainen näky ei ole Lissabonin vanhassa osassa mikään harvinaisuus. Alueella on paljon ränsistyneitä ja osa hylättyjäkin taloja. Tämä yksilö on harvinaisen huonokuntoinen. Alueella on paljon taloja, jotka viimeisten asukkaiden muutettua vain kuolevat pois - kenelläkään ei ole joko varaa tai kiinnostusta kunnostamiseen.

Toinen asia, joka tuskin blogia seuranneilta on jäänyt huomaamatta, on että talossa asuu kissa. Vihaisesta palautteesta huolimatta urhoollisesta jatkan kissakuvien lisäilyä. Tässä kuvassa katti yrittää esittää, ettei ole tehnyt mitään pahaa ja on oikeastaan vain lojunut sohvankulmalla viimeisen tunnin ajan ottaen rennosti. Minuuttia aikaisemmin sain kirjaimellisesti kissapostia niskaani, kun katin ote lipesi ahkeran koristenauhan pyydystämisen seurauksena.

Parvekekasvillisuutta. Aika muikea tuollainen iso kaktus, voisin itsekin ottaa sellaisen hoiviini.

Huomenna lähdetään viiden hengen porukalla pohjoiseen, ensin Aveiroon ja sieltä Portoon. Aveirossa ollaan yksi päivä viidestä ja loput Portossa. Joku päivä aiotaan myös vuokrata auto ja käydä Portugalin pohjoisrajalla olevassa Peneda-Gerêsin kansallispuistossa. Innostuttaa!

"Hyvää matkaa, Lissabon odottaa sinua"