maanantai 17. maaliskuuta 2014

Historian siipien havinaa Évorassa




Lauantaina mentiin Marlenen, Annan ja Matteon kanssa päiväreissulle Évoraan. Évora on noin 50 000 hengen kaupunki Alentejon alueella eli kaakkoon Lissabonista. Oltiin kuultu kaupungista kehuja ja sen historiallinen keskusta on UNESCO:n maailmanperintöluettelossa, joten mentiin katsomaan miltä se vaikuttaa. Kaupunki oli hyvin... keltavalkoinen. Niin kuin yllä olevassa kuvassakin, suuri osa rakennuksista oli samaan tapaan maalattu keltaisella ja valkoisella eli ne oli aika erityylisiä kuin mitä oon muissa kaupungeissa nähnyt.

Évoran keskusaukiota
Tuomiokirkko

Kirkkoja oli tässäkin kaupungissa vaikka millä mitalla. Pari niistä oli myös osittain maalattu samaan keltavalkoiseen tyyliin. Yläoikealla olevan kuvan kirkontorniin oli haikarapariskunta rakentanut kodin.


Évoran on alun perin perustaneet roomalaiset vuonna 57 ennen ajanlaskun alkua. Kaupungin ympärille rakennettiin silloin muuri, josta on vieläkin joitakin osia jäljellä. Noin 700-luvulla maurilaiset eli muslimit valtasi kaupungin ja hallitsivat sitä 1100-luvulle asti, jolloin Portugali valtasi kaupungin itselleen.

Marlenen takana osa vanhaa kaupungin muuria


 Muistona roomalaisajoista kaupungissa on edelleen jäänteet roomalaistemppelistä. Temppelin yhteyteen on aikojen saatossa väsätty muun muassa Évoran palatsia, inkvision hirttolavaa, teurastamoa, lihakauppaa ja puukauppaa, kunnes 1800-luvulla hoksattiin, että jäänteet voisi oikeastaan olla historiallisesti merkittäviä ja siksi aika arvokkaita.



Toinen vanha ja jännä juttu kaupungissa oli Água de Prata Aqueduct eli Hopeisen veden akvedukti, joka näkyy yllä olevissa kuvissa. Rakennelma koottiin 1500-luvulla kuljettamaan kaupunkiin vettä ja se oli ainakin alun perin yhdeksän kilometriä pitkä. Nykyään kaarten välikoissa on kaikenlaista lähtien autoteistä ja taloista.







Käytiin katsomassa Évoran yliopistoa, joka  yllätys yllätys  on myös keltavalkoinen. Sisäkäytävillä kiertää sinivalkoisia koristetiiliä. Käytiin salaa kurkkimassa myös paria luentosalia ja niissäkin oli samaa tiilikoristelua. Hauskana muistona menneiltä ajoilta saleissa oli säilytetty entiset opettajanpaikat, jotka muistutti aika paljon kirkkojen saarnaustuoleja. Toisaalta opettaja on varmaan ennen ollutkin pappi.








Yliopiston iäkkyydestä huolimatta luentosalien ovissa on käytetty uusinta lukkotekniikkaa
Jos Porton kirkonkellarin katakombit kohtalokkaine kirkkokuoromusiikkeineen oli jokseenkin kuumottavia, niin seuraava kappeli oli sitä myös vähintään samalla mitalla. Kappelin nimi on Capela dos Ossos eli Luukappeli johtuen siitä, että tila oli koristeltu ihmisluilla ja -pääkalloilla. Kappeli rakennutti 1600-luvulla fransiskaanimunkki, joka halusi kannustaa tovereitaan mietiskelyyn ja muistuttaa samalla elämän olevan väliaikaista ja ohikiitävää. Luut kappelia varten kaivettiin kaupungin hautausmaalta.





"Me luut, jotka olemme täällä, odotamme sinun omiasi"
 Monien vanhojen rakennusten ja rakennelmien ohella Évorassa oli ehdottomasti parasta rauhallinen pikkukaupungin tunnelma. Nähtiin useaan otteeseen päivän aikana tuttujen tapaavan keskustassa ja jäävän rupattelemaan kuulumisia kaikessa rauhassa. Turisteja oli jonkin verran nähtävyyksien lähellä, mutta heti kun käveli pari korttelia pois nähtävyysreitiltä, teillä näki korkeintaan pari paikallista vaihtamassa kuulumisia tai yhden kävelyttämässä koiraa. Mukava kaupunki, jonka olennaisimmat paikat ehti hyvin koluta kävellen läpi yhdessä päivässä. Aika harvoin noin pienellä paikkakunnalla on paljon mielenkiintoista nähtävää, mutta Évoran värikkään historian takia se on tuossa kaupungissa hyvinkin mahdollista.

Portugalilaisleidit tykkää hengailla ikkunassa ja tähyillä maailman menoa. Ennen puhelinten aikaa naapuritädit kuulemma myös yleisesti jutteli ja juorusi huudellen ikkunasta toiseen. Sitä näkee vieläkin joskus tapahtuvan.
Isä ja poika juttelemassa vierestä ajaneiden tuttujen kanssa
Ihana portugalilaismummo päivysti ovenkulmalla...
 ...ja meidän tullessa lähemmäs alkoi ihan muuten vaan kertoa takana olevan akveduktin historiasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti