Uusi aamu Lissabonissa: Portugalin yllättävin alue matkalla Óbidosiin

Muutama viikko sitten iltaa istuessa tuli puheeksi, että juuri tapaamani kreikkalainen tyttö Juli rakastaa suklaata. Ja siitä se sitten lähti. Intouduin kertomaan suklaafestivaaleista, jotka järjestetään vuosittain keskiaikaistyylisessä pikkukaupungissa Óbidosissa, jonne olen halunnut mennä siitä asti kuin siitä kuulin. Kohta oltiinkin jo suunnittelemassa miten päästään sinne, ja satumaisella tuurilla toinen juuri tapaamani tyyppi Flo vierestä sanoo, että tuli Lissaboniin Itävallasta omalla autollaan. Tänään hullu ajatus sai siivet ja löydettiin itsemme Óbidosin suklaafestivaaleilta. Siitä kerron kuitenkin vasta seuraavassa päivityksessä, sillä jo matka kaupunkiin vaatii oman tekstinsä.

Meillä oli alun perin suunnitelmissa kerätä matkalle mukaan autoon mahtuvat kuusi henkeä, mutta tilanteet muuttui ja lopulta meillä oli mukana vielä yksi vuokra-autollinen kreikkalaisiakin. Suklaafestivaalien ja Óbidosin lisäksi kolmas asia, josta olin jossakin välissä ehtinyt innostua, on ehkä tähän asti yllättävin kuulemani nähtävyys Portugalissa. Kymmenen minuutin automatkan päässä pienestä Óbidosista eli noin-arviolta keskellä ei mitään on buddhalainen puutarha Buddha Eden Jardim da Paz eli Rauhan puutarha. Enkä nyt puhu mistään kymmenen metriä kertaa kymmenen metrin kokoisesta ruohopläntistä, jossa on yksi patsas, vaan alueesta, jota kierrettiin tunti. Sekin oli lopulta aika nopea kierros.

Jos jotakin noin hämmentävää löytyy umpikatolisesta Portugalista, niin pitäähän sitä mennä katsomaan. Ja mehän mentiin.

Keskellä 21 metriä korkea buddhapatsas

Meillä oli aluksi vähän ongelmia löytää perille, koska puistolla ei ollut osoitetta. Parkkeerattiin lähikylässä autot vähäksi aikaa tienlaitaan, jotta saataisiin pysähtynyttä ihmettelemisaikaa. Noin viisitoista sekuntia myöhemmin meidän viereen kärräsi auto, josta nousi portugalilainen mies, joka kysyi saksaksi etsitäänkö jotakin. Mies oli ilmeisesti nähnyt rekkarista mistäpäin auto on ja halusi auttaa ja samalla päästä käyttämään saksantaitojaan. Ensin tyyppi selitti pari eri versiota siitä miten puistoon pääsee, mutta lopulta totesi, että se on muutaman kilometrin päässä ja että ajakaa vain perässä. Uskomatonta ystävällisyyttä! Siinä sitten ajettiin elefanttijonona kärsät hännissä kiinni puiston laidalle ja mies vaikutti tyytyväinen, kun sai auttaa turreraukkoja hädässä. Puhumattakaan meidän tyytyväisyydestä!

Puistossa oli jopa oma kulkupeli patsaiden bongailua varten. Itse kuitenkin käveltiin mieluummin.

Puistossa oli paljon erityyppisiä patsaita, mutta ei harmi kyllä löydetty mitään tietoa patsaiden merkityksistä tai esimerkiksi siitä miksi puisto on ylipäätään olemassa juuri keskellä Portugalia. Laosissa suurimman osan elämästään asunut Evi sanoi, että suurin osa patsaista oli aika erityyppisiä kuin mitä Laosin (ja ilmeisesti myös Thaimaan) buddhalaisuudelle on tyypillistä. Laosissa buddhapatsaat katsoo usein tyynesti alaspäin ja näyttää alla olevan kuvan tyyppisiltä.

Evi arveli puistolla olevan enemmän kiinalaisen buddhalaisuuden vaikutteita, mutta ei toisaalta tiennyt asiasta sen tarkemmin. Kiinalaisessa buddhalaisuudessa on tyypillisempiä esimerkiksi tukevat nauravat buddhat, jotka Evin mukaan symboloivat iloa. Puistossa oli tosin monennäköistä patsasta ja osa oli aika kiukkuisenkin näköisiä.

Luin nyt myöhemmin puiston kotisivuilta mikä tuo puistojuttu oikein on. Joku José Berardo on ilmeisesti tulistunut, kun Taliban-hallinto on tuhonnut joitakin tiettyjä Afganistanin buddhapatsaita, jotka on katsottu arvokkaaksi maailmanperinnöksi. Vuonna 2001 kaveri päätti tuhottujen patsaiden kunniaksi rakentaa buddhalaisen puiston, jonka tarkoituksena on tarjota mahdollisuutta meditaatioon, lepäämiseen ja onnellisuuteen löytämiseen kaikille ihmisille uskontoon, etnisyyteen ja kansallisuuteen tai muihin seikkoihin katsomatta. Siitä miksi paikka on juuri siellä missä se on, ei sanota mitään. Tyypin nimi on ainakin portugalilainen, mikä varmaan selittää maavalintaa. Toisaalta, keskellä ei mitään pitäisi ainakin olla rauhallista.

Alla mukaelma terrakotta-armeijasta, jonka alkuperäinen 8000 sotilaan versio löydettiin Kiinasta kaivauksissa 1974. Alkuperäiset sotilaat on ilmeisesti rakennettu vartioimaan Kiinan ensimmäisen keisarin hautaa noin 200 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Evi myös kertoi, että patsaisiin liittyy legenda, jonka mukaan jonkin uhkatessa hautaa sotilaat heräisivät henkiin taistelemaan. Portugalin terrakotta-armeija on jostakin syystä oranssinpunertava, vaikka alkuperäiset sotilaat ovat valkoisia.

Puiston keskellä olevassa lammessa oli oransseja kaloja, jotka jostakin syystä viihtyivät kaikki samassa ryppäässä sillan vieressä. Kalaparven keskelle uiskenteli myös pari hanhea, joten luontoelämys oli taattu. Vähän aikaa mietittiin kumpi syö kumman, sillä kalat oli aika hurjan oloisia, mutta lintu- ja kalavahingoilta vältyttiin. Jonkun repusta löytyi sen sijaan leipäpala, jonka murusista käytiin lammessa kovaa taistoa.

Osa meistä tykkäsi puistosta, mutta osa piti sitä vähän liian outona ja hämmentävänä eikä juurikaan innostunut näkemästään. Musta se oli myös hämmentävä ja siksi tosi mielenkiintoinen. Ainoa miinus oli, että puistossa oli aina välillä epämääräisiä multakasoja ja laudanpätkiä siellä täällä, mikä vähän verotti tyyntä tunnelmaa. Ehkä siellä on jokin projekti kesken. Joka tapauksessa hauska kokemus. Enpä ole ennen käynyt buddhalaisella puutarhassa!