Tuhannen ja kahden yön tarinoita Coimbrasta

 

Lähtöpäivän lähestyessä Portossa aloin miettiä, että miksi menisin suoraan Lissaboniin, jos voin yhtä hyvin pysähtyä matkalla, tutustua kolmanteen kaupunkiin ja mennä illaksi kotiin. Siitäkin huolimatta, että kämppikset oli jo edellisenä päivänä laittaneet viestiä kotona odottavasta yllätyksestä ja kihisin jännityksestä tietää mikä se on. Sain idean lähteä vielä keskiviikkona käymään pienessä yliopistokaupungissa Coimbrassa, joka on yksi pysäkki matkalla Portosta Lissaboniin. Coimbra oli itse asiassa myös kakkosvaihtoehto mun vaihtohaussa. Muu matkaseurue ei innostunut lisäetapista, joten päätin lähteä yksin tutustumaan kaupunkiin.

Junassa ihastelin maisemia ja bongasin muuan muassa viiniviljelmiä radan varrelta.

Kilometrin-parin päässä keskustasta rautatieaseman ympäristössä näytti jo tältä eli kyseessä ei todellakaan ole metropoli.

Hauvaovikello

Junassa aloin miettiä, että oikeastaan olisi sama olla Coimbrassa yksi yö, niin voisi vähän lomailla ja tutustua paikkaan rauhassa. Viiniviljelmien ihailun lomassa löysin netistä hyväksi arvioidun majapaikan NS Hostelin ja sen katuosoitteen. Perillä talsin hostellille ja siellä oli kuin olikin vapaita sänkyjä dormissa. Jätin siis kamat hostellille ja lähdin tutustumaan kaupunkiin.

Näkymät hostellihuoneen ikkunasta: naapurin takapiha

Heti hostellin vieressä oli viihtyisä puisto ja Coimbrassakin oli kauniita vanhoja asuinrakennuksia.

Jo tottuneena kalliokiipijänä vaeltelin Coimbran kumpuisessa maastossa.

Värikäs graffitimuuri kahvilan terassin kyljessä

Olin aikaisemmin kuullut, että Coimbrassa on kukkulan laella Portugalin vanhin yliopistossa. Se on perustettu jo vuonna 1290 ja oli myös yli 300 vuotta maan ainoa yliopisto. Samoin se on tälläkin hetkellä yksi maailman vanhimmista yliopistoista, joka toiminut perustamisestaan lähtien jatkuvasti näihin päiviin saakka. Olin jostain syystä tuon perusteella kuvitellut, että yliopiston täytyy olla vähintään Harry Potterin Tylypahkan veroinen linna ja huikea nähtävyys. Kun pääsin kampusalueelle jouduin kuitenkin hieraisemaan silmiäni ja toteamaan, että itse asiassa Tylypahkan henki oli rakennuksista aika kaukana.

Coimbran yliopiston rakennuksia, lakitieteellinen tiedekunta

Luin nyt myöhemmin, että mistä tämä petos johtui. Selvisi, että yliopisto on ensin ravannut Coimbran ja Lissabonin väliä ja lopulta rakennuksia on uusittu, tuhottu ja tehty lisää. Tällä hetkellä vanhimmat osat on peräisin 1500-luvulta, mutta suurin osa rakennuksista on tehty vasta 1700- ja 1900-luvuilla. Yliopisto on siis instituutiona vanha, mutta rakennukset eivät mikään erikoinen nähtävyys.

Ylhäällä olevan yliopistoaukion laidalta on kuitenkin aika makeat näkymät. Tuossa kelpais syödä lounasevästä!

Kuten kaikissa portugalilaisissa kaupungeissa ja kylissä, kirkoilla on Coimbrassakin iso rooli ja vahva historia kristinuskossa näkyy ympäristössä. Yläpuolella vasemmalla on uusi ja oikealla vanha tuomiokirkko. Alla taas on Mosteiro de Santa Cruz eli Pyhän ristin luostari. 

Huomasitko, että luostarin oikealla puolen olevan ravintolan terassilla näyttää liehuvan Suomen lippu? Uskottava selitys toki olisi, että kansallispantheonin liepeillä nyt vain satutaan fanittamaan Suomea vähän tavallista enemmän, mutta mulla on villi veikkaus vaihtoehto b:stäkin. Kun Portugali perustettiin vuonna 1128, Portugalin lippu oli lähes identtinen nykyisen Suomen lipun kanssa. Ainoana erona on, että suorakulmaisen sijaan Portugalin lippu oli neliönmallinen. Luostari taas on perustettu 1131 ja sinne on haudattu Portugalin kaksi ensimmäistä kuningasta, minkä takia rakennus liittyy vahvasti tuohon ajanjaksoon.

Illalla menin hostellille ja löysin huoneestani pari tosi mukavaa tyyppiä. Toinen oli saksalainen Steffi ja toinen eteläkorealainen Chan, jonka nimi kirjoitetaan vaikka noin. Chan tunnisti mut samantien ISCTE:ltä eli meidän yliopistolta – tottakai Coimbran erään hostellin eräässä huoneessa on joku puolituttu! Mentiin syömään iltapalaa yhdessä ja juteltiin kaikenlaisesta mielenkiintoisesta. Sain esimerkiksi tietää miten Etelä-Koreassa on tavallista, että naiset tekevät kauneusleikkauksia. Erityisen suosittua on muuttaa silmäluomi samanmalliseksi kuin länsimaalaisilla. Chanin mukaan ulkonäköpaineet ja naisten huono itsetunto on valtava sosiaalinen ongelma maassa. Toiseksi Chan oli tosi kiinnostunut tietämään miten meidän kotimaissa suhtaudutaan homoseksuaaleihin, sillä Etelä-Koreassa piirrettä pidetään yleisesti vääränä ja paheksuttavana. Chan oli itse järkyttynyt nähdessään miesparin suutelevan kadulla Portossa. Hilpeämpänä aiheena Steffi taas esitteli videon perinteisestä saksalaisesta tanssista, jossa tanssitaan piirissä hauskan musiikin tahtiin nahkahousut jalassa ja potkitaan toisia persuksille. Monipuolisten keskusteluiden ilta siis.

Coimbran yliopiston kasvitieteellistä puutarhaa

 Torstaiaamuna raahauduin aamupalalle ja löysin Steffin puhumasta parin tyypin kanssa. Steffi oli suunnitellut menevänsä päiväksi Aveiroon, jossa olin itse muutamaa päivää aikaisemmin, ja saksalaiskaverukset Freddy ja Simon taas oli tulleet Coimbraan hengaamaan ilman sen suurempia suunnitelmia. Mun suunnitelmiin kuului pyöriskellä vähän kaupungilla ennen junan lähtöä. Aamiaisen aikana saatiin kuitenkin mestari-idea, että lähdetään kaikki neljä yhdessä seikkailemaan Coimbraan ja katsotaan mitä löytyy.

Aloitettiin päivä menemällä kasvitieteelliseen puutarhaan, joka oli aurinkoinen, vihreä ja rauhallinen. Puutarhassa oli meidän lisäksi vain pari paikallista lukemassa kirjaa.

Sen jälkeen vaelleltiin päättömästi keskustasta poispäin ja satuttiin löytämään näköalatasanne sekä seikkailupolku, jossa oli portugalinkielisiä runonpätkiä kylteissä.

Noin ihana paikka, jota ei oltu merkitty ollenkaan olennaisena nähtävyytenä karttaan!

Kivipenkit väsyneille seikkailijoille

 Meillä oli yhdessä niin hauskaa, että päätin palauttaa kapsäkkini laukkuhuoneesta takaisin dormiin ja jäädä vielä toiseksi yöksi. Illalla pelattiin korttia (taas uusi peli!), juotiin viiniä ja mentiin katsastamaan paikallista baaritarjontaa, joka opiskelijakaupungille tyypillisesti oli oikein hyvä. Hauskana erona Lissabonin baareihin melkein joka baarista kuului portugalinkielistä brasilialaisvaikutteista tanssimusiikkia eikä turisteja näkynyt juurikaan.

 Seuraan liittyi jossakin vaiheessa myös yhdysvaltalainen Chris, joka oli aloittelemassa matkusteluaan ympäri Eurooppaa.

Aamulla oltiin taas yhdessä aamupalalla ja naureskeltiin illan tapahtumille. Freddy ja Simon jatkoivat reissaamistaan vuokra-autolla ja ottivat Steffin kyytiin heittääkseen tämän matkalla Óbidosin kaupunkiin. Madridiin aikonut Chris löysi myös itsensä autosta eikä tarina kerro, missä kaverit nyt seikkailevat. Ne pyysi muakin mukaan, mutta mulla oli olo, että kaikesta hauskanpidosta huolimatta kaipasin jo vähän omaa rauhaa sosiaalisen viikon jäljiltä. Joskus juhlista jää parhaat muistot, kun ne jättää kaikista hauskimpaan aikaan ja tuo oli juuri sellainen tilanne.

Kotimatkalla junassa sain taas ihastella maisemia ja radan varrella olevia pieniä kyliä vehreyden keskellä. Hauskana yksityiskohtana junan näytössä näytettiin luontodokumenttia Suomesta tutun VR:n mainosvideon sijaan.

...ja se kämppisten lupaama yllätys. Kun avasin oven, olohuoneesta mua tuijotti nappisilmillään kahden kuukauden ikäinen irlanninsetteri, jonka Camila oli saanut syntymäpäivälahjaksi. Nyt meillä on siis taloudessa kolme naista, kissa ja koira!! Vuffen nimi on Strauss saksalaisen säveltäjän mukaan. Kerrottuani tämän saksalaisille kavereille ne räjähti nauruun ja sanoi, että jokainen saksalainen miettii nimen kuultuaan strutsia eikä säveltäjää. Nimi siis osoittautui oikein taidetta huokuvaksi valinnaksi.

Viime päivät on sujuneet seuraillessa Marcion ja Straussin orastavaa ystävyyttä. Ollaan jo suunniteltu molemmille elukoille omat tunnusmusiikitkin. Marcion vihaista pälyilyä ja hiljaista hiippailua kuvastaa Hyvät, pahat ja rumat -leffasta tuttu kojootinulvontamusiikki, kun taas vihaviestejä ymmärtämätön hölmö pentu temmeltää samaan aikaan sirkusmusiikin tahtiin.